Ja nyt päästään vihdoin takaisin asiaan! (Toivon myös, että tykkäätte uudesta ulkomuodosta.) Kuvassa ensimmäiset neulakinnassukkani. Ne eivät ole vielä aivan valmiit, sillä lanka loppui ärsyttävästi viime senteillä. Toisen sukan varresta puuttuu kaksi senttiä. On mentävä ostamaan lisää lankaa Hakaniemen hallin Vihreästä vyyhdistä.
Lanka on aivan ihanaa, värjäämätöntä ja käsinkehrättyä pehmeää luksusta. Se huopui kuin unelma, joten lankojen liitoskohdista tuli aika siistit. Sukat ovat neulakinnaskliseisesti harmaat, vaikka toki tiedän että keskiajan neulakinnastodellisuus oli myös värikäs. Mutta kun olen niin suuri harmaan ystävä. Toisaalta kyllä ajattelen, että tätä lankaa pitäisi päästä säiden lämmettyä jonnekin värjäämään.
Valmiita sukkia ajattelin koristella kirjonnalla. Varmaankin jotain aika yksinkertaista, mutta värikästä on tulossa.
Olen jotenkin liikuttavan ylpeä näistä sukista, vaikka neuleessa nyt onkin jotain nöölejä ja reikiä. Olen tohkeissani siitä, että kekkasin oman taktiikan kantapään ja varren neulomiseksi suoraan sukkaan. Ja että kantapäistä tulikin niin siistit! Näissä sukissa on paljon onnistunutta päättelytyötä – kun ohjeita nimenomaan neulakinnassukan tekemiseen ei netissä hirveän paljon ole (ja sukat on tehty enimmäkseen kokouksissa ja lentokoneessa. Sellainen kuukausi takana). Merkittävin historiallinen inspiraatio oli Historiska Världarin 1300-luvun porvarisnaisen neulakinnassukat, joiden esikuva on 1400-luvun Uppsalasta. Toinen inspiraation lähde oli ihanat neulakinnashurahtaneet ympärilläni, niinkuin esimerkiksi Sahra (katsokaa vaikka tästä linkistä).
Lisäksi neulakinnaskammo on viimeinen käsityökammoistani, jonka halusin selättää. Nyt olen ottanut haltuun nekin käsityötaidot, joita olen tähän mennessä vältellyt. Ja siinä samalla olen huomannut, että ne kaikki – neulakintaan lisäksi lautanauhan tekeminen ja laskettu työ – ovat ihania tekniikoita.
Enkä oikein tiedä, miksi ne edes silloin joskus vuosia sitten tuntuivat niin mahdottomille. Senkin olen tässä oppinut että kaiken voi oppia kunhan vain väsää.
************************************************
Back to business! (And I hope you like the new layout too.) I’m proud to present my new (nearly finished) naalbound socks! The first pair I’ve ever made!
I ran out of thread just when I was about to finish them, so I’ll have to get some more, which probably means I’ll have to do more naalbinding as well..
The thread is lovely, pure undyed handspun wool luxury. It felts like a dream, so joining the thread was simple. The colour is grey, which is one of my favourite colours. I chose it although I know the reality of medieval naalbinding was a lot more colourful than we’ be inclined to think. It would also be lovely to get to dye some of this yarn next summer.
I’ll probably add a little embroidery too, once they’re finished.
I’m somehow ridiculously proud of my new socks, although there are some obvious slubs and holes. I’m really excited about figuring out so many things all by myself – how to bind the heel directly into the sock, how to make the heel etc. All this because there aren’t so many instructions on how to naalbind socks (and most of the naalbinding was done in either meetings and on airplanes. This has been my past month.)
My major historical inspiration has been the naalbound socks on Historiska Världar’s 1300 bourgoisie woman. They’re based on a find from Uppsala. Another source of inspiration has been all the fabulous naalbinding-enthusiasts around me – like Sahra (see some of her naalbinding here).
Another thing is, that naalbinding has been one of my three traumatic techniques, which I have now all conquered and learned to love. (The others have been counted work and tablet weaving.) It’s been a learning experience, proving to oneself that almost everything can be learned if one just gives it a reasonable try. Now I cannot even think of what it was that put me off these techniques years ago.
