Viime kirjoituksessa pohdin, paljonko keskiaikainen asukokonaisuus (kuvassa yllä) sitten painaisi.
Tänään ryhdyin tuumasta toimeen. Punnituskohteena oli ihan tavallinen asukokonaisuus, joka on päällä tässä paljekuvassa.
- aluspaitamekko
- Moyn mekko
- Vihreä päällysmekko
- villaiset sukat
- silkkiset sukkanauhat metallisoljilla
- pieni huppu metallinapeilla
- huntu, leukaliina ja muutama neula
- nahkaiset kääntökengät
- irtoletit ja myssy
- metallikoristeltu vyö
- pussukka keskiaikaisine tarve-esineineen (mm. rukousnauha, vahataulu)
- pari solkea
Painoi yhteensä neljä kiloa. Onhan se aika paljon! Mutta ehkä vähän vähemmän kuin odotin.
Kaikesta paino- ja pellavavuorin ärsyttävyyspohdinnasta inspiroituneena (ihan mahtavia kommentteja viime kirjoituksessa, kannattaa käydä lukemassa!) päätin napsaista pellavavuorauksen irti vanhasta mekostani. Naps naps, ja mekko on noin puoli kiloa kevyempi! Asukokonaisuuden neljässä kilossa se tuntuu jo!
Samalla mekko saa perusteellisen huollon: vahvistan päältä ompelemalla sen kuluneimpia saumoja, korjailen alkavia reikiä ja tehtyjä virheitä. Mekko-arkeologia on tavallaan todella kiinnostavaa. On hauska muistaa millaisia ratkaisuja aikoinaan teki, joko ihastella tai taivastella niitä. Lukijat voivat palata mekon valmistumisaikaan täällä. (tai tekemällä haun tägillä ’uusi punainen’)
Kaikesta uudelleenompelusta tulee mieleen se, kun olin tosi köyhä opiskelija eikä kankaaseen ollut lainkaan varaa. Silloin huvikseni purkasin mekkoja ja ompelin niitä uudestaan – seuraava lopputulos oli aina parempi kuin edellinen.
Lisäksi tämä mekkojen korjailu ja muodistaminen on tavattoman ajanmukaista. Monissa säilyneissä mekoissa on näkyvissä korjailun tai muodistamisen jälkiä. Olen sanonut sen ennenkin, mutta sanon taas: vähän kulunut ja korjailtu mekko tuntuu aina ihan upouutta keskiaikaisemmalta.
****
So in the previous post I wondered how much a medieval outfit weighs. Today I got around to weighing one of my favourite outfits, which you can see above laid out and worn whilst operating bellows.
- a linen underdress
- the moy bog gown
- green overdress with fur lined tippets
- a small green hood with metal buttons
- wool knee-length hose
- silk garters with metal buckles
- linen wimple and veils
- linen cap and false braids and some metal pins
- a few brooches
- a metal-studded belt and purse with essential stuff like a wax tablet and a rosary
- leather turnshoes.
Weigh 4 kilos all together. It is quite a lot! But perhaps a little less than I expected.
As you can also see above, encouraged by your commentary (some great discussion btw in the comments of the previous post, I recommend it) I decided to take the plunge and cut off the impractical and heavy linen lining. Snip snip, said the fabric scissors and the dress just lost 0,5 kilos! In a total of 4 kilos you can really feel that.
Once I’m at it, I’ll give the dress a good overall maintenance – reinforcing some of the most worn seams by top-stitching and overstitching, mending holes (gasp!) and redoing some things I now know how to do better. Working on an old dress is great – it’s fun to discover what I did back when I made it and trying to remember why. It also helps I posted a lot about making that dress back in 2008, I wrote only in Finnish back then, but you can see lots of pictures here or by following the tag ’uusi punainen’.
Redoing seams also reminds me of what I did as a super poor student when I didn’t have any money for fabric: I took my dresses a part and sewed them to have something to sew on. Redoing them always helped: the end result did improve all the time. I think I learned a lot doing it.
And last but not least – all this mending and redoing is terribly medieval. So many extant dresses have been mended or refit, which is just right not to waste precious fabric. I’ve said it before but I will say it again: a slightly worn and preferably mended outfit always feels more authentic somehow than a brand new one.
