Pellava on kutistettu, silitetty ja leikattu. Villakin on paloiteltu. Villan osalta tilattu neljä metriä oli vähän reilusti, pellavan kohdalla juuri sopivasti. Pellava nimittäin kutistui niin paljon (jopa ennakoimaani enemmän!), että alkuperäistä leikkuusuunnitelmaa piti muuttaa. Olen aloittanut villan ompelun. Sen tuntuma on mahtava, se on kilttiä kangasta. Tosin pellavakin ansaitsee erityismaininnan. Siinä on ihana pellavan tuoksu, joka on vain laadukkaissa luonnonvärisissä pellavissa.
Ihan pelkäksi leikkelyksi koko pääsiäinen ei mennyt. Vierailin loman ratoksi Turussa, AboaVetuksen Kallis kangas-näyttelyssä.
Näyttelyssä käyneet ystävät olivat olleet melko kriittisiä, joten suuria odotuksia ei ollut. Olinkin iloisesti yllättynyt, vaikka ilmeisiä puutteita näyttelystä löytyikin.
Olin yllättynyt siitä, että valtaosa kangasmateriaalista oli peräisin Ruotsin Lödösestä. Ennakkotietojen perusteella olin odottanut Turusta kaivettua materiaalia. Sitäkin oli, mutta vähemmässä määrin. Toisaalta lainakankaat mahdollistivat kiinnostavan vertailun naapurimaiden välillä. Ruotsalaisessa materiaalissa oli huomattavasti enemmän raidallisia tai muuten kuviollisia kankaita. Suomalaisetkin kangaslöydöt olivat kyllä värjättyjä, mutta yksivärisiä. Punainen tuntuu olleen suosittu väri tällä puolen lahtea.
Näyttelyn sisällöstä ei siis valittamista, vaikka samanlaista esineistöä ja kankaita olen nähnyt ennenkin. Vaikka kuulostan kornilta, pakko se on myöntää: jotenkin muinaisten käsityövälineiden ja kankaiden näkeminen herkistää. Sitä on hankala selittää, mutta käsityön välineiden ja tulosten näkeminen tuo niiden tekijät lähelle. Hieman taipuneita nuppineuloja ja uudenveroista sormustinta katsellessa on niin helppo kuvitella ne naiset, jotka niitä ovat käyttäneet.
Harmillista näyttelyssä oli esillepano, jossa oli aika paljon parantamisen varaa. Mielestäni hyvässä esillepanossa annetaan esineelle tarina, opetetaan katsojalle mitä se on merkinnyt ja miten sitä on käytetty. Ja ainakin kerrotaan esineestä perusasiat!
AboaVetuksessa valitettavasti suuret ja täydet vitriinit oli selostettu pienessä lapussa, jossa ei edes ollut numeroitua mikä-on-mikäkin-listaa. Itse tunnistan kyllä värttinän, toimikkaan ja nyörihaarukan, mutta entä vähemmän harrastunut katsoja? Epäilisin, että heille moni esine ja kankaanpala jäi aika hämäräksi. Ja harrastuneemman katsojan näkökulmasta taas ärsytti, ettei esineistä oltu kerrottu, mistä ja mahdollisesti miltä ajalta ne oli löydetty. Ainoastaan pienet oranssit tarralaput erottivat kotimaiset löydöt ruotsalaisista.
Entäpä sitten näyttelyä somistaneet keskiaikaiset asut? Muahhahahaaa! Oikeasti! Ymmärrän kyllä, että resurssit museoilla ovat todella pienet (Mikä sinänsä on huutava vääryys) ja hyvään reproon palaa sairaasti rahaa. Mutta nämä vaatteet olivat kyllä jotain todella kummallista. Kankaat olivat hyviä (harmi että ne oli näin tärvätty) ja osassa malleista oltiin selvästi edes hieman kartalla. Toteutus oli kuitenkin aivan totaalisen… hutaistu? Veikkaan, ettei muutamia niistä voisi oikeasti edes käyttää, koska ne eivät yksinkertaisesti toimisi. Yllättäen en huomannut mainintaa siitä, missä vaatteet oli teetetty.
Jäin miettimään vaateasiaa. Tälläisessä projektissa museolla olisi ollut suurta hyötyä lähentymisestä aikakauden harrastajiin. Harrastajat tuskin olisivat sinne ilmaisia vaatteita vääntäneet, mutta hyviä vinkkejä olisi kyllä saanut. Toisaalta jos mietin, miten monen ihmisen käsitykseen keskiajan pukeutumisesta nuo asut vaikuttavat, olisin ehkä voinut lainata näytille jotain vaatteitani vaikka ilmaiseksikin. Koltut muutaman vuoden takaakin olisivat peitonneet nyt esillä olleet. Ja samalla oma tärkeä harrastus olisi saanut kivaa julkisuutta ja ehkä mukaan olisi saatu uusiakin harrastajia.
