Alan pikkuhiljaa oikeasti uskoa, että on olemassa se pieni ilkeämielinen tonttu, joka käy yöllä lisäilemässä kankaanpaloihin ylimääräistä tai leikkelemässä pois. Mikä muu voisi selittää sitä ilmiötä, että kaksi tasan tarkkaan saman kokoista kappaletta ovat muuttuneet yhdessä yössä eri kokoisiksi? Tai että kauniin suorista kappaleista tehtyyn vaatteeseen ilmestyy joku ihme kumpare? Saatika sitä, että sopivankokoisista paloista leikattu mekko onkin jättisuuri?
Tällä kertaa se kelju kanaljatonttu oli tosiaan tehnyt mekosta tarpeettoman suuren. Sovituksen jälkeen saumat ovat sanoneet rips, rips ja kiilat asettuneet uudestaan. Tälläiset hetket käsitöissä ovat niitä, jotka opettavat kärsivällisyyttä ja mielenrauhaa. Mutta sellaista on jokaisessa projektissa – aina tulee jotain pientä takapakkia jossain vaiheessa.
Kohta pellava on uudelleen koossa ja sen jälkeen päälle istutetaan villa, jonka saumoja pitää myös purkaa. Kyllä se siitä.
Inhoista kotitontuista huolimatta Uudesta Punaisesta on hyvä fiilis. Suupieliä nykii ylöspäin myös se ajatus, että ensi kesän telttaleirillä asun ihkaomassa teltassa. Laitoin tilauksen viime viikolla vetämään. Juuri nyt mittailen etäisyyksiä mielessäni ja pohdin, tuleeko siitä liian iso. Mutta mikä ei päde mekkoihin, pätee telttoihin – reilusta koosta ei juuri ole haittaa.
Ps. Kävin katsomassa niitä hakusanoja, joilla Neulakkoon oli löydetty: mekko, mekon kaava, ’keskiajan naisen välineet’ ja ’vaatteet tekevät miehen’ – niitähän täältä löytyy.