Hämeenlinna silloin ja nyt

Olin pitkästä aikaa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla. Edellisestä kerrasta onkin aikaa ”“ ne olivat ensimmäiset keskiaikamarkkinat kymmenen vuotta sitten. Se oli oikeastaan vähän mälsä kokemus ”“ meitä nuoria ja innokkaita käytettiin ilmaistyövoimana mm. narikassa. Vaikka puhe oli pelkästään paikalle tulemisesta keskiaikavaatteissa tunnelmaa luomaan. Palkkioksi saimme haljua (lihaliemeen keitettyä, pyäks) sipulisoppaa ja nukkumapaikan koulun lattialta. Ehkä seura sai osallistumisestamme jotain rahaa, toivottavasti.

Itse paiskoin silloin hommia seuran infotiskillä ja annoin haastattelun Hämeen Sanomiin, jossa ei silloin vielä oltu kuultu historian uudelleenelävoittämisestä harrastuksena. Toimittaja mahtavan nimisekaannushämmennyksen ja kirjoitti jutun, jossa esiinnyin nimellä rouva oikeasukunimi-keskiaikasukunimi. Kavereiden kesken revimme siitä huumoria aika lailla.

Nyt on eri aika ja eri kujeet. Nykyään harrastajia, porukoita ja seuroja on paljon enemmän ja hauska harrastuksemme on kerännyt tunnettuutta harrastajapiirin ulkopuolellakin. Nykyään puhutaankin jo keskiaikaharrastajista ja historian uudelleenelävöittäjistä, kun kymmenen vuotta sitten yleisin nimitys oli keskiaikafriikki. Friikki! Muistan, miten se korpesi. Aivan kuin keskiaikaharrastuksessa olisi jotain superfriikkiä verrattuna moneen muuhun harrastukseen ”“ puhummeko esimerkiksi postimerkkifriikeistä tai hölkkäysfriikeistä? Emme. Onneksi keskiaikafriikkipuheetkin ovat jääneet vähemmälle.

Sunnuntaina tosin tunsin itseni hieman friikiksi tallustellessani pitkin katua Helsingin keskustassa täydessä keskiaikamarkkinatällingissä. Oli hunnut, letit, leukaliinat ynnä muut. Päätimme mennä pukeutuneena markkinoille ja autossa vaihtaminen on aika ahdasta.

Asusteet saivat imartelevia kehuja ja päädyimme varmasti moniin kotialbumeihin. Seurueen pienin oli taattu hitti: harvoinhan sitä näkee hurmaavaa alle vuoden ikäistä lasta täydellisessä, käsin ommellussa keskiaikavarustuksessa. Mukavinta on, jos kuvan ottajat pyytävät luvan kuvan ottamiseen. Salakuvatuksi tuleminen ei ole kivaa.

Kymmenessä vuodessa markkinat olivat kasvaneet. Kojuja oli hurjasti, mutta ostoskoriin tarttui loppujen lopuksi vain hiomakivi neulojen ja saksien teroittelua varten ja hieman villalankoja. Tarjonnassa ei ollut hirveästi mitään tällaiselle nipolle sydänkeskiajan ystävälle, jolla on jo vähän kaikkea. Mutta esim. hienoja viikinkijuttuja markkinoilta olisi kyllä löytänyt. Shoppailua olisi helpottanut kojujen järjestely tarjonnan mukaan samalla tavalla kuin Turun markkinoilla.

Hauskinta antia olivat vanhan musiikin esitykset, joissa soitettiin kampilyyraa ja muita maailman hienoimpia soittimia. Myös hevosturnajaiset olivat tosi viihdyttäviä ja hevosten läsnäolo toi tunnelmaan oman kivan lisänsä. Historian uudelleenelävöittäjien leiri oli mainio lisä, joka paremmalla säällä olisi ollut vieläkin kivempi. Ounastelen, että se kasvaa tulevina vuosina. Oli hauska nähdä eri porukoita, porukoiden vaatteita ja vaihtaa kuulumisiakin. Siinä on jotain samaa näkökulmien rikkautta kuin vaikkapa monitieteellisissä projekteissa. Tässä mielessä odotan kovasti Glimsiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.