Joulun yhtenä kirjana oli Ian Mortimerin kirjoittama matkaopas 1300-luvun Englantiin: The Time-traveller’s Guide to Medieval England: A Handbook for Visitors to the Fourteenth Century. Kirjalla on todella kaunis kansi:
Kirjan lähtökohta (kuten nimestäkin näkee) on tarjota lukijalleen matkaoppaan tavoin käytännön tietoa sekä hyödyllisiä vinkkejä elämästä 1300-luvun Englannissa. Menneisyyyden näkeminen vieraana maana on toimiva näkövinkkeli. Liian usein tulee ajattelussaan siirtäneeksi menneisyyteen nykyhetkestä kaikenlaista kulttuurista, kuten arvoja ja ajatusmalleja.
Kirjan näkökulma menneisyyden ihmisiiin on miellyttävän ymmärtävä ja suvaitsevainen. Ymmärtämällä mennyttä kulttuuria kokonaisuudessaan on helpompi suvaita sen ikäviä puolia, kuten eläinten ja ihmisten kaltoinkohtelua. Voi pyrkiä ymmärtämään, miten sen ajan ajatusmaailma oikeutti ja selitti teot, jotka nyt tuntuvat karseilta.
Historian uudelleenelävöittän kannalta parasta on kirjan kiinnostus arkielämään ja sen detajeihin. Se kertoo, miten tingitään ja tervehditään, kuinka aamuisin peseydytään ja miten käyttäydytään aterialla. Kuten matkaoppaan pitääkin, kirja kattaa sen, missä kannattaa asua, miten matkustaa ja mitä nähdä. Lisäksi perehdytään tarvittaviin tarvikkeisiin ja vaatteisiin sekä tapoihin ja ostosten tekemiseen.
Opas on myös kivasti kirjoitettu, tyylilajiltaan se seikkailee proosan ja tietokirjan välimaastossa. Välillä tuntuu, ettei kirjoittaja oikein itsekään tiedä, kumpaa tyyliä noudattaa. Parhautta ovat kuitenkin kohdat, jossa keskiajan Englanti esitetään lukijalle niin onnistuneesti, että sen voi nähdä – ja haistaa.
Elämän hajupuolta kirjassa käsitelläänkin aika paljon. Toki keskiajan hajumaailma oli erilainen. Varsinkin kaupungeissa katujen mutaan sekoittuneiden jätösten tuoksu oli varmaankin aikamoinen. Mutta ajoittain tuntuu, että Mortimerilla on joku haju/kakkafiksaatio. Tietenkin kakka-asioiden hoitamisen erilaisuus on seikka, joka aikamatkaajan on hyvä tietää, mutta joku raja sentään. Mietin johtuuko se suomalaisesta hyvinvoivasta huussikulttuurista, ettei maininta ulkovessoista aiheuta minussa lukijana kauhunväristyksiä, kuten kirjoittaja selkeästi olettaa.
Toinen selkeä jä tylsä olettamus on, että aikamatkaaja on mies. Vaikka kirjassa käsitelläänkin naisten asemaa (=huono), matkaopas on miehelle kirjoitettu. Ehkä siksi, että miehellä on keskiajan Englannissa huomattavasti enemmän liikkumavapautta.
Keskiajan miehen liikkumavapaus on alusasun rajoittama, mikäli Mortimerin tulkintoja on uskominen. Kirjan pukeutumisosa on nimittäin vähän niin ja näin. Kaikista huvittavimmin metsään mennään kohdassa, jossa revitellään ritarien käyttämillä korseteilla ja sukkanauhasukilla.”Knights in their garters and corsets.”. Just. Sukkanauhoja ja pitkiä sukkia kyllä käytettiin, mutta tapa jolla ne kuvataan tuo modernille lukijalle mieleen naisten sukkanauhasukat. Varsinkin, koska ne liitetään korsettiin, joka kuvataan selkeästi alusvaatteena, eli sanan nykyisen merkityksen mukaisena. Erinäisissä kirjallisissa lähteissä esiintyy kyllä vaate nimellä corset/corseto. Tämän vaatteen ulkonäkö on kuitenkin jäänyt vaatehistorioitsijoille arvoitukseksi. Alusvaate se ei ainakaan ole. Tämänhetkinen konsensus taitaa olla, että se on voinut olla jonkinlainen takki. Mutta ei, ritarit eivät mitelleet korseteissa ja sukkanauhoissa.
Vaatetuskappaleessa on muitakin höpsöjä kohtia, joita en tässä lähde tarkemmin repostelemaan. Niiden olemassa olo on ikävää. Vaatetusta käsitelleen luvun ilmeiset heikkoudet saivat minut kuitenkin epäilemään kirjan muitakin faktoja. Jos olisin huippukiinnostunut esmes keskiajan rakennuksista, olisinko löytänyt asumisluvusta kaikkea erikoista?
