Kalaa, kävijöitä ja muita mukavia asioita

Kävin Paratiisin murusten Sanna-Marin kanssa kuuntelemassa Hannele Klemettilän luentoa meren antimista keskiajan keittiössä. Luento oli aika lyhyt, eikä sinänsä tarjonnut kovinkaan paljoa uutta jos oli lukenut Klemettilän mainion opuksen keskiajan keittiöstä (Sen 2.painos on juuri ilmestynyt) tai muita hyviä keskiajan keittiötä käsitteleviä kirjoja.

Omissa ruuanlaittokokeiluissani olen käyttänyt aika paljon myös tätä keittokirjaa.  Selkeitä ohjeita, mutta vieraita mittayksiköitä. Siinä on myös hyvät viitteet alkuperäisiin resepteihin, Klemettilän kirjassa saa hetken pähkiä, jos haluaa selvittää mikä resepti on mistäkin kotoisin.

Luennosta tarttui päähän pieniä anekdootteja, kuten se että paastopäiviä oli vuodessa noin 140 ja että suolakalassa saattoi olla kolmannes suolaa. Suolakalaa ei tietenkään syöty sellaisenaan suoloineen päivineen, vaan käsiteltynä. Yksi keskiaikaruokamyytti josta haluaisin eroon on: ”Keskiajalla ihmiset söi törkeen suolasta ruokaa ja siksi joi hirveesti olutta ja oli koko ajan kännissä.”

Kiinnostavin mieleen jäänyt ajatus oli huomion kiinnittäminen suuriin yhtäläisyyksiin eri maissa säilyneiden reseptikirjojen tarjonnassa. Klemettilä painotti sitä että myös ruuanlaitossa vaikutteet kulkivat niin, että yhtäläisyyksiä on hämmästyttävän paljon. Eli uskaltaa siis ajatella, että kirjojen reseptien kaltaista ruokaa olisi syöty paremmissa piireissä esim. Ruotsissa.

Tällä viikolla Neulakossa on ollut suurensuuri kävijäryntäys, kun Neulakkoa kehuttiin Medieval Silkworkissa. Kehut noin mainiossa blogissa ovat hienoja. On ollut kiva bongata kommenteista uusia lukijoita ja uusia blogeja. Olen ollut ihan hymynaamana. Jatkan englanninkielisten tiivistelmien tarjoamista. Innoissani tuunasin ulkoasuakin omalla naamallani ja pienellä blurbilla.

Käsityörintamalla mustavalkoisesta villasta on kovaa vauhtia tulossa hihaton päällysmekko. Kangas on leikattu. Kaksi metriä riitti pienellä pyörittelyllä. Palaset on nyt yhdistelty. Seuraavana ohjelmassa saumojen kääntelyä ja mekon sovittelua. Olen suunnitellut mekkoon kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia – saa nähdä mikä näistä suunnitelmista toteutuu.

###

Of Fish, Visitors and Other Nice things
This week I went to see Hannele Klemettilä give a lecture on the use of fish in medieval food. The lecture was short, yet interesting.

Most things were already familiar, but I did manage to pick up a few interesting tidbits, like there being about 140 fasting days each year. Klemettilä has recently published a nice book on medieval cuisine (in Finnish). The most interesting thing was how she pointed out the almost astonishing similarity of recipes in actual medieval cookbooks from different countries. She claims that culinary influence travelled far in the middle ages.

Meanwhile, Neulakko has experienced a great surge of foreign visitors due to Isis’ mention of Neulakko in (the fabulous) Medieval Silkwork. (that blog actually was one of my big inspirations to start this site.) I’ve been all smiles about this and the nice comments people have left. I’ve found new interesting blogs via these comments, which is also great.  I’m definately sticking to writing the summaries now.

On the project front the black and white surcot is progressing. I’ve cut the pieces and sewn the dress together. Now it’s time to fell the seams, do a little fitting and start fiddling with some interesting details I’ve been planning. We’ll see how they turn out.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.