Keskiajan herkkuja kotikeittiössä / Cooking medieval at home

 20120716-205742.jpg

Olen hehkutellut, fiilistelly, juhlinut ja Turussa myynytkin ystävieni keskiaikaista keittokirjaa Sahramia, munia ja mantelimaitoa. (jossa minutkin muuten mainitaan sivulla 37, hahaaa!) Tänään illalla laitoin kirjan viimein testiin siinä, mihin se on tarkoitettu ja valmistin sen reseptillä ruokaa.

Keskiaikainen illallinen oli hyvää lääkettä vuosisadanvaihtorasituksesta toipumiseen 10 leiripäivän jälkeen. Nuijasodassahan on se, että leiriviikon hyvien ruokien jälkeen kotiruoka maistuu uskomattoman tylsälle.

Onneksi nyt tähän löytyy ratkaisu kovissa kansissa. Saaran kädenjälki näkyy sekä leirin ruokalistassa että keskiaikaharrastajan keittokirjassa (muiden keittokirjailijoiden rinnalla), joten samoja herkkumakuja voi maistella kotonakin. (Jossa lattiasta ei puske kastematoja eikä se sano squish squish, mikä on ihan kiva.)

Kuten kuvasta näkyy, tein kirjan mukaan lohta saksanpähkinäkastikkeessa ja lisukkeena tarjosin hernemuhennosta. Välineinä oli tavallinen keittiö ja aivan tavallisen Valintatalon antimet. Siinä ollaankin Keskiaikaharrastajan keittokirjan parhaudessa: reseptien ainekset löytyvät ihan tavallisista kaupoista. Monien keskiaikakeittokirjojen heikkoutena ovat ainekset, joita joutuu metsästämään kauppahalleista ja etnisistä kaupoista, joita kaikilla ei ole kulmillaan. Lisäksi on mahtavaa, että ohjeissa ei vaadita 30 eri ruoka-ainetta vaan maut voi koostaa paljon lyhyemmällä ostoslistalla. Tämä sopii minulle, sillä kotikokkina teen ateriat yleensä melko pienellä ennakkosuunnittelulla. Teen siksi ostokset yleensä marketeista joissa on joustavat aukioloajat mutta heikohko valikoima.

Alkuperäisiin reseptilähteisiin verrattuna kirjassa on se kotikokkia helpottava etu, että alkuperäisten reseptien ylimalkaisuus ”ota saksanpähkinöitä ja vähän valkosipulia” on muutettu desilitroiksi, teelusikallisiksi ja muiksi täsmällisiksi ohjeiksi. Ja kaikkea tätä komistavat herkulliset ja hauskat kuvat. Keskiaikaharrastajalle keittokirja toimii samalla selailukirjana, jolla kelpaa esitellä vaikka sukulaisille omaa harrastustaan.

Lohesta saksanpähkinakastikkeessa (s. 83) hernemuhennoksella (s. 85) tuli hurjan hyvää! Suosikkini oli saksanpähkinäkastike, jota tein rohkeasti 10 hengen annoksen. Soosi oli niin hyvää, että söimme sen kahdestaan melkein kokonaan. Sen 1400-luvun englannista peräisin oleva resepti löytyy myös Let hem boylesta täältä.

***

I have been going on about the cookbook my friends have put out (which mentions me on page 37, oh the fame!) for quite the while already, but tonight I finally put to book to it’s inteded use and used it to make dinner.

A medieval dinner helped in adjusting from the time warp I took yesterday, returning from 10 days of camping at Cudgel War. And while I enjoy lots of things like the floor not going squish or pushing out earthworms, I do miss the food. The food at Cudgel is so yummy, that returning home everything tastes a bit blah.

But this is where the cookbook steps in! Saara/Eva, who is one of the authors of the book is also behind the menus at Cudgel, so I can now take the same taste palette home too.

As you can see in the picture above, I made salmon and walnut sauce and a pea mush as a side dish. I used a regular kitchen and very easily obtainable ingredients from the supermarket around the corner. That is one of the things I like best about the book: all the ingredients are easily available, even to those that have no farmers markets or ethnic stores close by. Many other medieval cookbooks have a much more complicated ingredient list. And the recipes are simple – no 30 different things required, but just a few that go ah so well together. This is good for me, since I like to cook and design dinners on a whim and usually rely on the selection of supermarkets with flexible opening hours.

Compared to the actual medieval recipes, the vagueness of the instructions ”take a few walnuts and garlic” has been transformed into more accurate measurements like deciliters and teaspoons that guarantee tasty results.

And it does have lovely pictures too – not only of food but also of cooking and living the medieval way. For any medievalist, it does double duty as a coffee table book that you can use to introduce friends or relatives to your hobby.

The food turned out very yummy! My absolute favourite was the walnut sauce – I made a portion that is said to be for ten, but we nearly finished it although we were just two people at the table! The recipe comes from 15th century England. You can also sample it on Let hem boyle.

 

Hyvän vaimon opas / The Good Wife’s guide

Hyvää naistenpäivää! Sen kunniaksi Neulakossa perehdytään hyvän vaimon käsikirjaan.

Viime vuonna julkaistiin ensimmäinen täysi käännös Le Menagier de Paris:na tunnettusta käsikirjoituksesta. Nyt sitä saa Akateemisen kirjakaupan hyllystäkin.

Aikaisemmista englanninnoksista on jätetty pois osia tai enimmäkseen keskitytty resepteihin.  Reseptit ovat olleet tämän teoksen tunnetuin ja varmasti elävöittäjien ahkerimmin käyttämä osa. Uudessa käännöksessä korostuu se, että reseptit ovat vain osa kokonaisuutta.

Elävöittäjälle teos on verraton tietolähde ja kiehtovan intiimi kurkistusvinkkeli 1300-luvun pariisilaisen porvariston arvomaailmaan ja huushollaamisen detaljeihin. Kirjasta on luettavissa ruoanlaitto-ohjeiden lisäksi vinkkejä kärpästen pyydystämisestä, hyönteisvahinkojen minimoinnista vaatesäilytyksessä, haukan kasvatuksesta, hevosten ja palvelijoiden valinnasta sekä ennen kaikkea siitä, millainen on hyvä vaimo.

Kääntäjät ovat tehneet tietoisen valinnan nostamalla vaimon teoksen otsikkoon. Johdannossa kyseenalaistetaan kaksi keskeistä ja totuttua käsitystä tästä käsikirjoituksesta:  tekstin kirjoittaja ei ole kertoja, vaan kertoja on fiktiivinen hahmo ja teos rinnastuu siten samanaikaisiin vastaaviin hyvän elämän oppaisiin. Aiemmin on tulkittu, että kyseessä on porvarismiehen itse vaimolleen kirjoittama opaskirja.

Myös tekstin kertojan mukavuus on kyseenalaistettu – usein tähän tekstiin viitataan korostaen,  miten kilttiä ikääntyvältä porvarismieheltä on tehdä opas nuorelle vaimolleen. (Toisaalta olen aina ihmetellyt tätä, mitä väliä on sillä, miten mukava mies on tai ei.)

Kertojan mukavuus kyseenalaistuukin  modernin lukijan mielessä. Vaimolta odotetaan ehdotonta kuuliaisuutta, nöyryyttä ja alistumista. Asia korostetaan puuduttavan pitkissä opettavaisissa tarinoissa hyvien vaimojen alistumisesta: hyvä vaimo vie miehelle puhtaat lakanat rakastajattaren kotiin ja antaa miehen tapattaa yhteiset lapset vailla vastalausetta.  Vaimo pomppii kun mies käskee, eikä kysy miksi. Miehellä on oikeus antaa kupata koetteleva ja kyseenalaistava nuori vaimo hengiltä.

Kertoja edellyttää hyvältä vaimolta sellaista  ehdotonta alistumista, ettei kenties ole mukavan ja edistyksellisen maineensa veroinen, mutta aikalaisenaan tuskin ansaitsee aivan kirjoittajien johdannossa tarjoilemaa täyslaidallista. Minusta menneisyyttä tulee tarkastella jonkinlaisin kulttuurirelativistisin kakkuloin. Tavallaan keskustelu kertojan ”mukavuudesta” onkin aavistuksen absurdi.

Lukukokemuksena kirja on antoisa, mutta toisaalta raskas. Alkuperäisteos muuttuu loppuaan kohti viimeistelemättömämmäksi ja sekavaksi. Tarinat nöyristä vaimoista alkavat puuduttaa (ja myönnän, ketuttaa). Lauseet venyvät pahimmillaan puolen sivun mittaisiksi. Kääntäjät tekevät ansiokasta työtä jäsentelyssä ja lukijan tukemisessa.

Reseptejä on mukana täydet 380, mikä on varsinainen aarreaitta. Ruoanlaitosta kiinnostuneille suosittelen tämän kirjan rinnalle oheisteokseksi kuitenkin vaikka esim. Living and dining in Medieval Paris-kirjaa.

Neulakon lukijoita kiinnostanee, mitä kirja kertoo vaatteista ja pukeutumisesta. Lukija oppii, että hyvä vaimo pukeutuu huolellisesti, eikä häpäise miestään homssuisella ulkoasulla, kuten jättämällä aluspaitamekkoaan näkyviin mekon alta kaula-aukosta. Jos haluaa välttää koiden ja syöpäläisten tuhot, vaatteita kannattaa tuulettaa (tähän on runsaasti muita ohjeita).

Tarinoissa korostuu vaatteiden merkitys aseman merkkinä. Keskeisessä tarinassa kun miehensä koettelema ja hylkäämä Griselda luopuu asemansa mukaisista vaatteista ja palaa kotiin lähes alasti ja pukeutuu taas köyhän vaateparteen. Ylhäiset ystävät itkevät kohtalon kauheutta ja tätä hirveää nöyryytystä.

***

Happy international womens’ day! Here at Neulakko we celebrate it by getting to know what was expected of a good wife in the 14th century.

Last year saw the publication of the first full english translation of the Menagier de Paris, a manuscript famous for its delicious recipes. The full translation highlights the fact that the recipes are not the only thing this manuscript should be known for.

The book is a wonderful source for the re-enactor. It offers a detailed and intimate look into the household, values and daily life of the parisian 14th century bourgoisie. As well as recipes, the book offers thorough how-to’s on hawking, choosing horses and servants, cleaning, pest control and first and foremost: how to be a good wife.

The translators have made a conscious choice with a title referring to the wife and not ”the Menagier” aka the narrator. In the introduction they question two conceptions about the manuscript. They suggest that the narrator and writer are not the same person. The husband-narrator is seen as a fictive person and the book is likened to contemporary guides on how to live a good life.

The translators also question the reputation of the husband-narrator as a nice man. When referring to this manuscript, it is often mentioned how nice it is of the elderly husband to have written such a guide to his young wife.

In the eyes of the modern reader the narrator does not appear very nice at all. What is expected of the good wife is absolute submission and obedience. This fact is stressed in endless stories of wives and husbands: a good wife brings his husband clean sheets to sleep in in the house of his mistress and does not object when the husband decides to kill their children. A husband has a right to have a disobedient wife bled to death.

The narrator expects such obedience from his wife that he may well not be worth his nice reputation, however I also think he isn’t quite as ’bad’ as the translators deem in their (interesting and thought-provoking) introduction. I believe in a pinch of cultural relativism when looking at the past  – on medieval terms the Menagier is only repeating the values of contemporary society. All in all I’ve always found the discussion on how ’nice’ he is a little bit absurd.

Reading the book is very rewarding although the experience gets quite heavy and hard at times.  As the book nears it’s end the writing becomes less and less finished and harder to follow. At some points, the endless stories of obedient wives start to become a bit of a bore (and I admit getting a bit pissed off at times too). Sometimes the sentences are over half a page long.  Here the translators do a great job at guiding the reader through the difficult bits and bringing some structure to the reading experience.

There are a full 380 recipes, which are an excellent source. I would however suggest that a reader intrested in medieval cookery would read this book with a companion, like Living and Dining in Medieval Paris.

The readers of Neulakko are probably interested in what the book has to say on clothing and textiles. Among other things, we learn that the good wife dresses carefully and neatly, not letting her undershirt/dress show from under her clothes and thus keeps the good reputation of his husband.  In order to avoid damage to clothes by moths and other pesky creatures, clothes have to be aired often (and various other things can be done as well).

The stories in the book emphasize the meaning of clothes as markers of reputation and status. In a central story, poor Griselda, abandoned by her rich and powerful husband, returns to the home of her father, nearly naked and returns to wearing her old clothes of a poor status. This is a horrifying shock to her rich friends, who weep at this awful humiliation.

Kalaa, kävijöitä ja muita mukavia asioita

Kävin Paratiisin murusten Sanna-Marin kanssa kuuntelemassa Hannele Klemettilän luentoa meren antimista keskiajan keittiössä. Luento oli aika lyhyt, eikä sinänsä tarjonnut kovinkaan paljoa uutta jos oli lukenut Klemettilän mainion opuksen keskiajan keittiöstä (Sen 2.painos on juuri ilmestynyt) tai muita hyviä keskiajan keittiötä käsitteleviä kirjoja.

Omissa ruuanlaittokokeiluissani olen käyttänyt aika paljon myös tätä keittokirjaa.  Selkeitä ohjeita, mutta vieraita mittayksiköitä. Siinä on myös hyvät viitteet alkuperäisiin resepteihin, Klemettilän kirjassa saa hetken pähkiä, jos haluaa selvittää mikä resepti on mistäkin kotoisin.

Luennosta tarttui päähän pieniä anekdootteja, kuten se että paastopäiviä oli vuodessa noin 140 ja että suolakalassa saattoi olla kolmannes suolaa. Suolakalaa ei tietenkään syöty sellaisenaan suoloineen päivineen, vaan käsiteltynä. Yksi keskiaikaruokamyytti josta haluaisin eroon on: ”Keskiajalla ihmiset söi törkeen suolasta ruokaa ja siksi joi hirveesti olutta ja oli koko ajan kännissä.”

Kiinnostavin mieleen jäänyt ajatus oli huomion kiinnittäminen suuriin yhtäläisyyksiin eri maissa säilyneiden reseptikirjojen tarjonnassa. Klemettilä painotti sitä että myös ruuanlaitossa vaikutteet kulkivat niin, että yhtäläisyyksiä on hämmästyttävän paljon. Eli uskaltaa siis ajatella, että kirjojen reseptien kaltaista ruokaa olisi syöty paremmissa piireissä esim. Ruotsissa.

Tällä viikolla Neulakossa on ollut suurensuuri kävijäryntäys, kun Neulakkoa kehuttiin Medieval Silkworkissa. Kehut noin mainiossa blogissa ovat hienoja. On ollut kiva bongata kommenteista uusia lukijoita ja uusia blogeja. Olen ollut ihan hymynaamana. Jatkan englanninkielisten tiivistelmien tarjoamista. Innoissani tuunasin ulkoasuakin omalla naamallani ja pienellä blurbilla.

Käsityörintamalla mustavalkoisesta villasta on kovaa vauhtia tulossa hihaton päällysmekko. Kangas on leikattu. Kaksi metriä riitti pienellä pyörittelyllä. Palaset on nyt yhdistelty. Seuraavana ohjelmassa saumojen kääntelyä ja mekon sovittelua. Olen suunnitellut mekkoon kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia – saa nähdä mikä näistä suunnitelmista toteutuu.

###

Of Fish, Visitors and Other Nice things
This week I went to see Hannele Klemettilä give a lecture on the use of fish in medieval food. The lecture was short, yet interesting.

Most things were already familiar, but I did manage to pick up a few interesting tidbits, like there being about 140 fasting days each year. Klemettilä has recently published a nice book on medieval cuisine (in Finnish). The most interesting thing was how she pointed out the almost astonishing similarity of recipes in actual medieval cookbooks from different countries. She claims that culinary influence travelled far in the middle ages.

Meanwhile, Neulakko has experienced a great surge of foreign visitors due to Isis’ mention of Neulakko in (the fabulous) Medieval Silkwork. (that blog actually was one of my big inspirations to start this site.) I’ve been all smiles about this and the nice comments people have left. I’ve found new interesting blogs via these comments, which is also great.  I’m definately sticking to writing the summaries now.

On the project front the black and white surcot is progressing. I’ve cut the pieces and sewn the dress together. Now it’s time to fell the seams, do a little fitting and start fiddling with some interesting details I’ve been planning. We’ll see how they turn out.

Paastopäivän piirakkaa

En ole ikinä tehnyt pitoja, enkä luultavasti teekään. Pelkään, etten osaisi tehdä ruokaa sadalle ihmiselle. Siitä huolimatta olen kotioloissa ja pienemmissä porukoissa innokas keskiaikakokki. Erityisesti pidän keskiajan kastikkeista, piirakoista ja sopista.

Ajattelin esitellä onnistuneita kokkauksiani täällä ja laittaa reseptejä jakoon.

Pari päivää sitten tein todella hyvää piirakkaa, jota söimme leirillä. Sain Evalta 1300-lukulistan kautta reseptin. Noudatin sitä aika tarkkaan, mutta lisäsin mukaan alkuperäisen reseptin persiljan. Hyvää oli.

Piirakka aiheuttaa minulle hämmennystä makean ja suolaisen välillä. Siitä ei oikein osaa sanoa, kumpi se on. Se on suolainen ja ruokaisa piirakka, mutta mausteet ja rusinat tuovat siihen makeutta. Keskiaikaisen ruuan kanssa on usein tällaista.

Piirakan resepti on peräisin A Forme of Curysta, joka on englantilainen keittokirja noin vuodelta 1380. Tässä alkuun tulkinta alkuperäisestä reseptistä, jota suomenkieliseen versioon on käytetty:

Parboil onions, and sage, and parsley and hew them small, then take good fat cheese, and bray it, and do thereto eggs, and temper it up therewith, and do thereto butter and sugar, and raisyngs of corince, and powder of ginger, and of canel, medel all this well together, and do it in a coffin, and bake it uncovered, and serve it forth.
(Versio reseptistä löytyy Cariadocin reseptikokoelmasta nimellä Tart on Ember Day)

Paastopäivän piirakka:

Taikinaa (Tein valmiista piirakkataikinasta)

Täyte:
2 isoa sipulia
3 kananmunaa
kourallinen tuoreita salvianlehtiä
kourallinen tuoretta persiljaa
2 dl juustoraastetta (esim. mozzarellaa, goudaa tai sekoitusta)
1 dl rusinoita (tai korintteja – jotka ovat kuin pieniä rusinoita)
voita paistamiseen

Mausteet: hyppysellinen sahramia, ripaus sokeria, ripaus kanelia ja inkivääriä
Paastopäivän piirakka, hyvin ruskistunutLiota rusinoita vesitilkassa johon on lisätty hieman sokeria (siten että turpoavat – tähän menee aika kauan). Leikkaa kuoritut sipulit renkaiksi ja paista ne voissa kypsäksi. Lisää sipuleiden joukkoon hienonnettu salvia, persilja, vesitilkkaan liotettu sahrami sekä muut mausteet. Sekoita keskenään vatkatut kananmunat ja juustoraaste. Taputtele taikina vuokaan, laita päälle sipulit, ripottele sipulien päälle valutetut rusinat ja kaada piirakan päälle munajuustoseos. Paista uunissa 225 asteessa noin 15-25 minuuttia tai kunnes pinta on ruskistunut. (Ei ehkä yhtä ruskea kuin oma piirakkani kuvassa – se ei palanut, mutta oli kyvin ruskea)