Viime viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli kurjat oltavat. Varmaankin viides peräkkäinen ukkosmyrsky jylisi ja paukkui Hollolassa Iloisen Joutsenen uljaan ja luotettavan pellavapaviljongin yllä. Vettä satoi kaatamalla ja myrskytuuli natisutti telttapuita. Teltassa oli läkähdyttävän kuuma – kaiken huippuna kutsumattomina kämppiksinä oli lauma läheisyydenkipeitä kärpäsiä, jotka halusivat kykkiä hikisellä otsalla.
Tälläisissä tilanteissa väistämättä kysyy itseltään, miksi ihmeessä tätä oikein harrastaa. Samaa kysyvät markkinaturistit ja sitä on pohdittu myös telkkariohjelman kuvauksissa.
Vastaan joskus aloittaneeni harrastuksen niin kauan sitten, etten osaa enää kuvitella millaista elämä olisi ilman keskiaikaa. No se on vähän läppää, mutta toisaalta totta toinen puoli.
Oikeampi vastaus löytyy kelaamalla elämää Hollolan ukkosyöstä muutaman tunnin taaksepäin.
On ilta, Peter, Saara ja Teemu ovat juuri valmistaneet herkullisen aterian leirissä avotulella. Ruoan jälkeen istuskelemme tulen ympärillä, päivän kuumuus on juuri alkanut taittua. Toisista leireistä ja toisilta nuotioilta kuuluu rupattelua, turnajaishevoset hirnuvat aitauksessaan. Tulee pieni hätkähdys siitä, että juuri sillä hetkellä, siinä ystävien ympäröimänä, silmään ei satu mitään nykyaikaista ja voi hetken luulla olevansa jossain muussa ajassa. Eikä mielessä pyöri ensi viikon työt, eurokriisi, facebookin lärääminen tai menneen viikonkaan jutut. On vain vahvasti läsnä siinä missä on. Niissä hetkissä on jotain taianomaista.
Ja onhan paljon muutakin – ja niistäkin Hollolassa tuli koettua monta hyvää esimerkkiä. Ne ihanat ihmiset jotka tässä tapaa, kaikki jännät jutut joita näkee ja joista oppii uutta (niinkuin nyt esim Ilonan kakkauuniprojekti), käsityöt ja räätälöinti erikseen mainittuna ja kaikenlaiset eteentulevat tehtävät jotka yhtäkkiä huomaakin hoitavansa (kuten mustaruutiammuntanäytöksen juontaminen).
Ja se ammuntanäytös on tässä:
***
Last Saturday night the conditions in Hollola went from bad to downright miserable. The trusty Merry Swan pavillion was hit by several consecutive thunderstorms. The rain poured, the wooden poles creaked frightfully in the harsh wind and lightning boomed and thundered around us. And to top it all off, it was boiling hot inside the pavillion – AND we had what seemed like million very affectionate flies as uninvited roommates. Lying there, too concerned about the weather to actually sleep, swatting the flies away from my sweaty brow, I ask myself the inevitable question: Why do I do this?
Tourists at medieval markets tend to ask the same thing. And we’ve been talking about it when we have been making that tv programme.
Sometimes I say that I started this such a long time ago, that I cannot imagine not doing it anymore. It’s a joke, but maybe half of it is true.
The truth lies just a few hours before the horrid storm.
Rewinding a few hours back to the evening. Peter, Saar, Teemu and co. had just finished cooking a lovely meal on the open fire. Post- dinner, we sit around the fire chatting. The heat of the day is starting to cool down and the camp is going into evening mode. You hear people talking, sitting around other fires. The tourney horses neigh in their pasture close by. Then the feeling hits, there and then, surrounded by friends, looking around and seeing no modern things. For a fleeting moment you can feel that you are in a different time. Not thinking about work, the eurocrisis, facebooking, next weeks agenda or anything but just living there in that moment. And it feels slightly magical.
Oh and lots of other things too of course (which were also present in Hollola) the awesome people you meet, the new skills you acquire, the things you learn (by just looking at Ilona’s oven for an example), crafts (especially tailoring) and the things you’d never thing you’d end up doing, like narrating a handgonne firing demonstration (see the video above).
Hibernaatiopesäke has more pics
