Olin viime viikonloppuna tapahtumassa, jossa oli mainio tilaisuus testata vaatteidensa talvenkestävyyttä.
Ihan hyvähän se on, ainakin näin pikkupakkasessa. Varsinkin jos pysyy liikkeessä, ei ole mitään ongelmaa. Jos katselee turnajaisia tai muuten seisoskelee, alkaa palella vaikka lämpötila olisi hintsusti plussan puolellakin.
Talviasusteeseen kuuluvat siis normaalin alusmekko, mekko, päällysmekko -kokonaisuuden lisäksi huppu, viitta, huopahattu ja neulakintaat. Viimeksi mainitut ovat upouudet, Lankadontista ostetut. Ne ovat 1300-luvun malliset ja aivan ihanat.
Pahinta on jalkoja pitkin hiipivä kylmyys. Kenkien nahkapohjat eivät ole kauhean paksut. Patiinit toisivat helpotusta, mutta ne tuntuvat talviliukkailla hengenvaarallisilta. Tällä kertaa en säästellyt sukkia kulumasta, vaan vedin jalkaani tuplasukat: ensin ohuemmat ja sitten paksummat villaiset sukat. Jalat olivat ihanan lämpimät ja aivan kuivat lumessa tarpomisesta huolimatta. Käsikirjoituksissa näkee tuplasukkia ainakin miehillä (kuten tällä halonhakkaajalla). Joskus olisi hauska kokeilla jalkarättejä, joita Bockstenin mies käytti kengissään. Jalkarätit on leikattu vanhoista vaatteista, yhdessä riekaleessa on hyvin säilynyt lähes puolikas kaula-aukko. Selkeästi vähemmän fiini ratkaisu jalkojen lämmittämiseen kuin tuplasukat, mutta varmasti toimiva.
Toinen talvipukeutumisen kehitettävä yksityiskohta on viitta. Minulla on paksusta villasta tehty viitta, joka on tällä hetkellä hyvin yksinkertainen harmaa puoliympyrä. Kiinnitän sen edestä soljella. Alunperin se oli 3/4-ympyrä, mutta voi ruoja sitä kankaan määrää! Se laahasi koko ajan maassa enkä onnistunut pukemaan sitä ylleni mitenkään tyylikkäästi. Näytin aina lähinnä siltä, että olen kääriytynyt liian suureen villatoogaan/kylpypyyhkeeseen. Ja tuoksuin märälle lampaalle. Muuttaminen puoliympyräksi sai viitan asettumaan niin, ettei se kastu ja laahaa maassa. Muutenkin se kulkee matkassa mukana näppärämmin – ja siksi useammin. Yksinkertainen villaviitta on kuitenkin aika vilpoisa. Nyt pohdin, josko vuoraaminen kannattaisi. Ainakin muokkaan viitan kiinnitystä.
Toisaalta olen alkanut mietiskellä takkeja. Periaatteessa niitä on ainakin testamentattu naisille. Mutta toistaiseksi viitta näyttää olevan naisille se yleisempi ulkovaate. Mutta katselen sinnikkäästi lisää tuota takkipuolta, josko voisin perustella itselleni että voisin sellaisen tehdä.
Ja se pieni pipo? Tein viikonloppuna valmiiksi Birgittamyssy kakkosen. Tällä kertaa lisäsin myssyyn syvyyssuunnassa roimat 5 senttiä, mutta se on ehkä edelleenkin liian pieni. Toimiva kyllä, mutta silti se istuu päässä uimalakkimaisesti. Hunnun alla toimii mainiosti, mutta en ole ihan varma käyttäisinkö sitä sellaisenaan. Toisaalta istuuvudessa voi olla kyse myös hiusten puutteesta. Pitkät hiukset täyttävät sen paremmin.
Ehkä seuraavalla kerralla lisään mittaa myssyn kaikkiin dimensioihin. Alkuperäinen myssy on tehty henkilölle jonka pään ympärys on 50-52 cm. Oma hattukokoni on noin 59 cm, joten tulisiko sopiva koko lisäämällä mittoihin puuttuvat sentit?
Hauskinta tässä uudessa myssyssä oli sen etureunan kirjailu. Tein pellavalangalla ristikkomaista kuvioita (hopdraggsöm), kuten alkuperäisessäkin. Se oli huippukivaa! Helskyssä ei vain valitettavasti ollut riittävän paksua pellavalankaa, joten tein tuplalangalla. Ensi kerralla teen sitten ehkä sen ns. pitsiosankin, mutta sitä hattua varten hankin sen riittävän paksun langan.
Loppukevennyksenä Deventer Burgerscapin blogista kiinnostava kuvakokoelma, jossa näkyy Birgitan myssyn kaltaisia päähineitä. Erityisesti tappelevien naisten kuva ( MS Hunter 252, fol. 186r) on mielenkiintoinen. Maassa näkyy muitakin päähineitä, joiden alle myssy on todennäköisesti ollut puettu. Kuva on hieman uudempi, noin 1475-1500.
Kuvia omasta myssystä tulossa.
EDIT: elisabethiburs.pdf Tässä kuva toistaiseksi ainoasta löytämästäni takinkaltaisesta vaatteesta 1300-luvun naisella, sekä kaiverruksen pohjalta tehty vaate. Kuva on kirjasta Hurusom man sig klädde.
