Edistystä

Uusi punainen

Uusi Punainen (kuvassa etukappale kiilalla) edistyy sutjakkaasti. Etu- ja takakappaleiden kiilat ovat paikoillaan n, sivukiilat yhdessä ja tänään koko villakerros mekosta on varmaankin kasassa. Sen jälkeen pellavan kimppuun. Se sujunee hitaammin, sillä pellavan ompelu on aina villan ompelua työläämpää.
Sitten pitääkin saada apua mekon istuttamiseen. Sitä on itselleen hankala tehdä. Istuttaminen on maagista puuhaa: vielä tässä vaiheessa mekon yläosa tuntuu valtavalta, mutta istuttamisen jälkeen se sopii kuin hanska.

Olen ommellut saumat parin millin mittaisilla etupistolla, vahatulla luonnonvärisellä pellavalangalla. Saumanvarat olen huolitellut kääntämällä ja ompelemalla ne paikalleen helmapistolla. Verrattuna saumanvarojen avaamiseen tällä tekniikalla tulee paksummat, mutta toisaalta paljon vahvemmat saumat. Lisäksi löytöjen perusteella se tuntuu olleen vähän yleisempi tapa huolitella saumat.

Keskiaikaset ompelutekniikat ovat mainioita. Vaikka lanka ja kangas ovatkin varsin eri värisiä, pistot eivät juuri erotu kankaasta nurjallakaan puolella. Muistan kuinka kerran väänsin saumamalleja käsinompelun opetusta varten: niistä ei tullut kovinkaan opettavaisia, sillä pistot katoavat kankaaseen niin tehokkaasti.

Värjäämätöntä pellavalankaa käytän siksi, että se lienee ollut yleisin ompelulanka keskiajalla. Pellavan värjäämisestä keskiajalla ollaan montaa mieltä: aika yleisesti ajatellaan, ettei se ainakaan ollut kovin yleistä, sillä värit tuskin pysyivät kankaassa kovin hyvin. Kuitenkin joitain värillisiä pellavia on löydetty: mm. Margaretan mekossa oli jäämiä sinisestä pellavavuorista ja Uvdalin kirkosta löydetyllä naisella oli yllään värjätty pellava-alusmekko. Pellavalangan värjääminen on ollut ilmeisesti vielä harvinaisempaa, vaikka Englannin hovin tilikirjoissa kyllä mainitaankin punainen pellavalanka. Arvokkaampaa värjättyä lankaa tai silkkilankaa (joka värjäytyi hyvin ja oli yleisesti saatavilla värillisenä) ei kuitenkaan tuhlattu näihin ns. näkymättömiin saumoihin.

Nyöritysreikiin ja napinläpiin ajattelin käyttää punaista pellavaa tai sitten tilata punaista silkkilankaa.

Ps – herkuksi hienot silkkiset polvimittaiset housusukat saksasta (housusukat on kai oikea suomenkielinen käännös sanalle hose?). Raidallinen kangas paitsi näyttää mainiolle, näyttää myös hyvin sen, miten sukat on leikattu vinoon.

Kallis kangas, osa II

Otin kangasnäyttelyssä muutamia kuvia vanhalla kunnon kännykälläni, jossa ei ole salamaa. En halunnut riskeerata tavallisen kameran kanssa sitä mahdollisuutta, että salama läiskähtäisi vahingossa valoaroille kankaille.

Kovin ihmeellisiä kuvia ei siis tullut, mutta tässä pari otosta. Esimakua niille, jotka aikovat näyttelyn katsastaa ja pientä kompensaatiota heille, jotka eivät näyttelyyn ehdi. Se sulkeutuu 30.3.

Pikkukuvia klikkaamalla näet saman isompana.

Näyttelyn teksti Tässä näyttelyn avausteksti. Englanninkieliseen tekstiin osui valo parhaiten.

Raidallinen kangas Tässä näkyy aika hyvin raidallinen kankaanpala

Housusukan teräosa Housusukan teräosa. Kiinnostava, ja samalla aika tutunoloinen malli. Pitäisi ehkä kokeilla.
Silkillä vahvistettu reuna Tämä oli mielestäni ehkä hienointa koko näyttelyssä. (Makunsa kullakin.) Kauniista villasta leikattu kaula-aukko(?) tms oli vahvistettu silkkinauhalla ja huoliteltu reunaan kiinnitetyllä (?) silkkinyörillä/nauhalla. Samoja tekniikoita siis kuin Lontoosta löydetyistä vaatekappaleista.

Kyynärä ym. mittayksiköt Kankaan hinnat Näissä tauluissa oli kiinnostavaa juttua kankaan arvosta. Ja muistutus siitä, paljonko se kyynärä taas senteissä olikaan.

Letunpaistaja Ja lopuksi kevennyksenä kuva, josta mulla tulee ainakin mieleen paras tuntemani letunpaistaja ja kesäleirien letunpaisto nuotiolla, vaikka tässä kuvassa leipää paistetaankin. :) Harmi ettei kuvalle ollut lähdettä (tunnistaako sitä joku?). Se oli näyttelyssä esimerkkinä 1300-luvun tyylistä.

Kallis kangas

Pellava on kutistettu, silitetty ja leikattu. Villakin on paloiteltu. Villan osalta tilattu neljä metriä oli vähän reilusti, pellavan kohdalla juuri sopivasti. Pellava nimittäin kutistui niin paljon (jopa ennakoimaani enemmän!), että alkuperäistä leikkuusuunnitelmaa piti muuttaa. Olen aloittanut villan ompelun. Sen tuntuma on mahtava, se on kilttiä kangasta. Tosin pellavakin ansaitsee erityismaininnan. Siinä on ihana pellavan tuoksu, joka on vain laadukkaissa luonnonvärisissä pellavissa.

Ihan pelkäksi leikkelyksi koko pääsiäinen ei mennyt. Vierailin loman ratoksi Turussa, AboaVetuksen Kallis kangas-näyttelyssä.

Näyttelyssä käyneet ystävät olivat olleet melko kriittisiä, joten suuria odotuksia ei ollut. Olinkin iloisesti yllättynyt, vaikka ilmeisiä puutteita näyttelystä löytyikin.

Olin yllättynyt siitä, että valtaosa kangasmateriaalista oli peräisin Ruotsin Lödösestä. Ennakkotietojen perusteella olin odottanut Turusta kaivettua materiaalia. Sitäkin oli, mutta vähemmässä määrin. Toisaalta lainakankaat mahdollistivat kiinnostavan vertailun naapurimaiden välillä. Ruotsalaisessa materiaalissa oli huomattavasti enemmän raidallisia tai muuten kuviollisia kankaita. Suomalaisetkin kangaslöydöt olivat kyllä värjättyjä, mutta yksivärisiä. Punainen tuntuu olleen suosittu väri tällä puolen lahtea.

Näyttelyn sisällöstä ei siis valittamista, vaikka samanlaista esineistöä ja kankaita olen nähnyt ennenkin. Vaikka kuulostan kornilta, pakko se on myöntää: jotenkin muinaisten käsityövälineiden ja kankaiden näkeminen herkistää. Sitä on hankala selittää, mutta käsityön välineiden ja tulosten näkeminen tuo niiden tekijät lähelle. Hieman taipuneita nuppineuloja ja uudenveroista sormustinta katsellessa on niin helppo kuvitella ne naiset, jotka niitä ovat käyttäneet.

Harmillista näyttelyssä oli esillepano, jossa oli aika paljon parantamisen varaa. Mielestäni hyvässä esillepanossa annetaan esineelle tarina, opetetaan katsojalle mitä se on merkinnyt ja miten sitä on käytetty. Ja ainakin kerrotaan esineestä perusasiat!

AboaVetuksessa valitettavasti suuret ja täydet vitriinit oli selostettu pienessä lapussa, jossa ei edes ollut numeroitua mikä-on-mikäkin-listaa. Itse tunnistan kyllä värttinän, toimikkaan ja nyörihaarukan, mutta entä vähemmän harrastunut katsoja? Epäilisin, että heille moni esine ja kankaanpala jäi aika hämäräksi. Ja harrastuneemman katsojan näkökulmasta taas ärsytti, ettei esineistä oltu kerrottu, mistä ja mahdollisesti miltä ajalta ne oli löydetty. Ainoastaan pienet oranssit tarralaput erottivat kotimaiset löydöt ruotsalaisista.

Entäpä sitten näyttelyä somistaneet keskiaikaiset asut? Muahhahahaaa! Oikeasti! Ymmärrän kyllä, että resurssit museoilla ovat todella pienet (Mikä sinänsä on huutava vääryys) ja hyvään reproon palaa sairaasti rahaa. Mutta nämä vaatteet olivat kyllä jotain todella kummallista. Kankaat olivat hyviä (harmi että ne oli näin tärvätty) ja osassa malleista oltiin selvästi edes hieman kartalla. Toteutus oli kuitenkin aivan totaalisen… hutaistu? Veikkaan, ettei muutamia niistä voisi oikeasti edes käyttää, koska ne eivät yksinkertaisesti toimisi. Yllättäen en huomannut mainintaa siitä, missä vaatteet oli teetetty.

Jäin miettimään vaateasiaa. Tälläisessä projektissa museolla olisi ollut suurta hyötyä lähentymisestä aikakauden harrastajiin. Harrastajat tuskin olisivat sinne ilmaisia vaatteita vääntäneet, mutta hyviä vinkkejä olisi kyllä saanut. Toisaalta jos mietin, miten monen ihmisen käsitykseen keskiajan pukeutumisesta nuo asut vaikuttavat, olisin ehkä voinut lainata näytille jotain vaatteitani vaikka ilmaiseksikin. Koltut muutaman vuoden takaakin olisivat peitonneet nyt esillä olleet. Ja samalla oma tärkeä harrastus olisi saanut kivaa julkisuutta ja ehkä mukaan olisi saatu uusiakin harrastajia.

Paketti tuli!

Koska kaikki lukijat ovat odottaneet tietenkin kynsinauhat verillä – tiedotan virallisesti että paketti on täällä!

Villa on niin täydellisen ihanaa kuin pehmeä tummanpunainen villa voi olla. Sävy on melkein parempi kuin mitä pienestä tilkusta voisi arvata. Pellava on supertiheää ja painavaa. Mekosta tulee ihana.
Pääsiäisenä pääsen vihdoin leikkelemään, samoin pesemään ja silittämään.

Ihanaa.

Odottelua

Postimyyntipakettia odottelevan aika venyy. Jossain tuolla reissaa paketti, jossa on tinaniittejä, silkkilankaa, villoja, pellavia, ompeluvahaa ynnä muita ihanuuksia. Kimppapaketissa juuri minua odottaa 4 metriä sekä pellavaa että villaa. Toivottavasti ne ehtisivät pääsiäiseksi!

Muutakin odoteltavaa näemmä on: Medieval Textiles and Clothing-sarjan seuraava osa vaikuttaa todella kiinnostavalle. Numerossa keskitytään päähineisiin, mm. pyhän Birgitan myssyyn. Askartelin itselleni sellaisen pari vuotta sitten Birgittareliikkien luettelon avulla. Se oli vaikeaa, sillä artikkelin kuvituksen perusteella oli todella hankalaa saada käsitystä siitä, minkä muotoisista kappaleista myssy on tehty. Omastani tuli lopulta vähän liian iso. Ystävä sai tehtyä sievemmän, pienemmän ja napakamman version. Sellaisen minäkin vielä joskus teen. Toivottavasti tuosta artikkelista on siinä apua!

Myssy on sinänsä todella hurmaava pikku vaatekappale, jossa on monia kiinnostavia arvoituksia. Miten päälaella tehty ”pitsi” on tehty? Missä tilanteissa sitä on käytetty? Monesti kuulee sanottavan, etteivät naiset olisi käyttäneet tällaisia pieniä pellavamyssyjä ollenkaan, mutta miksi sellainen olisi nimetty naispyhimyksen jäännökseksi?

Lisäksi lukijaa hemmotellaan katsauksilla pohjoismaisiin tekstiiliarkeologisiin löytöihin. Mukana on juttuja myös Suomesta! Samaa aihepiiriä käsittelee myös artikkeli, johon suhtaudun jo valmiiksi ristiriitaisin fiiliksin. Robin Netherton kirjoittaa Herjofsnesin puvuista. En vielä tiedä yhtään mitä hän niistä aikoo kirjoittaa, mutta vuosien takaiset kokemukseni Robinista sähköpostilistoilla nousevat mieleen. Silloin hänen argumentointinsa ydin oli, ettei Keski-Euroopassa tietenkään voitu tehdä vaatteita samanlaisilla kaavoilla. Ja se argumentointi meni jääräpäisen jankutuksen puolelle. Muistokin alkaa ahdistaa.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, ettei keskiajan käsityöjutuista kannata antaa mitään uskomattoman lopullisia lausuntoja. (Vaikka niitä aina kysytään, että oliko keskiajalla niin tai näin.) On niin paljon sellaista, mitä emme ehkä koskaan voi tietää. Siksi pitää välttää sanomasta ”varmasti” ja ”ei koskaan”. Tietenkin sellaista voi sanoa, ettei varmasti ollut vetoketjuja. Mutta kysymykset pellavan värjäämisestä ja vaikkapa turkisten käytöstä ovatkin sitten jo ihan eri juttuja. Niistä voi mielestäni jokainen tehdä vain senhetkiseen tietoonsa perustuvan sivistyneen arvauksen.

Ja se onkin asia, joka tässä jutussa on niin äärimmäisen kiehtovaa.