Saumanvaratonttujen hyökkäys

Alan pikkuhiljaa oikeasti uskoa, että on olemassa se pieni ilkeämielinen tonttu, joka käy yöllä lisäilemässä kankaanpaloihin ylimääräistä tai leikkelemässä pois. Mikä muu voisi selittää sitä ilmiötä, että kaksi tasan tarkkaan saman kokoista kappaletta ovat muuttuneet yhdessä yössä eri kokoisiksi? Tai että kauniin suorista kappaleista tehtyyn vaatteeseen ilmestyy joku ihme kumpare? Saatika sitä, että sopivankokoisista paloista leikattu mekko onkin jättisuuri?

Tällä kertaa se kelju kanaljatonttu oli tosiaan tehnyt mekosta tarpeettoman suuren. Sovituksen jälkeen saumat ovat sanoneet rips, rips ja kiilat asettuneet uudestaan. Tälläiset hetket käsitöissä ovat niitä, jotka opettavat kärsivällisyyttä ja mielenrauhaa. Mutta sellaista on jokaisessa projektissa – aina tulee jotain pientä takapakkia jossain vaiheessa.

Kohta pellava on uudelleen koossa ja sen jälkeen päälle istutetaan villa, jonka saumoja pitää myös purkaa. Kyllä se siitä.

Inhoista kotitontuista huolimatta Uudesta Punaisesta on hyvä fiilis. Suupieliä nykii ylöspäin myös se ajatus, että ensi kesän telttaleirillä asun ihkaomassa teltassa. Laitoin tilauksen viime viikolla vetämään. Juuri nyt mittailen etäisyyksiä mielessäni ja pohdin, tuleeko siitä liian iso. Mutta mikä ei päde mekkoihin, pätee telttoihin – reilusta koosta ei juuri ole haittaa.

Ps. Kävin katsomassa niitä hakusanoja, joilla Neulakkoon oli löydetty: mekko, mekon kaava, ‘keskiajan naisen välineet’ ja ‘vaatteet tekevät miehen’ – niitähän täältä löytyy.

Kylässä kylässä

Tänään hengailin täällä:

kylä
Nimittäin WeeGeen Espoon kaupunginmuseon maanmainiossa Kylä-näyttelyssä. Se on avattu aivan äsken ja on avoinna ensi vuoden helmikuuhun asti. Aikaa siis on, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille keskiajasta kiinnostuneille.

Näyttelyn erityinen arvo oli sen pyrkimyksessä osoittaa, millaista tavallisten ihmisten arki keskiajan Suomessa on ollut. Monesti tuntuu että ihmisillä on taipumusta ajatella menon täällä olleen paljonkin primitiivisempää kuin mitä se on oikeasti ollut. Kyllä Suomen alueella oltiin Euroopassa mukana, senhän näkee mm. tanskalaisten ruukkujen sirpaleista. Joku hassu saattaisi puhista näyttelyn valikoimasta, että samoja kenkiä nyt on kaikissa Euroopan museoissa. Samanlaisuus onkin tässä se huomionarvoisin asia: täältä on löydetty varsin samalaista tavaraa kuin aikansa suurkaupungeista.
Esineistöä oli sekä Espoon kaivauksilta että Turun maakuntamuseosta, samoin Tukholman Historiska museetista ja muistaakseni jotain juttuja oli Tanskastakin. Aika suuri osa suomalaisista esineistä oli tuttuja Turun Linnan joidenkin vuosien takaisesta Got Woldes-näyttelystä, mutta kyllä niitä mielellään katseli uudestaan. Kimpiastioita, kukon muotoista oluttynnyrin hanaa, nahkarukkasia ja kenkiä. Myös lähiseuduilta Vantaalta ja Espoosta tehdyt löydöt, mm. pikkuruiset nopat ja kannukset, olivat kiintoisia.

Kivaa oli myös esillepanon elämyksellisyys. Kuvan mökin kaltaisten asetelmien ansiosta näyttelyssä oli jopa se haju, jonka on tottunut yhdistämään keskiajan leikkimiseen. Sekoitus villaa, pihkaa, pellavaa, savua, multaa ja mehiläisvahaa. Testasin näyttelyn ei-keskiaikavirittyneiden sukulaisten kanssa, jotka viihtyivät mukavasti. Oli hauskaa kertoa heille lisää keskiajasta aktivoivien esillepanojen ääressä. Kopistella patiineilla ympäriinsä ja kertoa Visbyn joukkohautojen sotilaiden onnettomista kohtaloista haarniskansovituspisteellä.

Kuvia ei tällä kertaa saanut ottaa, mutta onneksi kiinnostuneet ehtivät käydä itse nauttimassa näyttelystä, sillä aikaa on. Näin hyvin keskiaikavirittyneenä ihmisenä olisin tietenkin kaivannut lisää tietoja esineistä joko esillepanossa tai katalogissa. (Toisaalta sitähän minä aina toivon, haluan tietää löydöistä ihan kaiken, suurinpiirtein siihen asti, millainen sää löytöhetkellä oli ;)). Lisäpisteitä vielä erittäin mukavasta keskustelusta asiantuntevan oppaan kanssa, jonka perusteella odotan kiintoisia vastauksia liittyen taskupalaan (???!!!) ja yhteen päällysmekon rekonstruktioon.

Sain kutsun tekemään käsitöitä julkisesti Glimsiin. Kenties menen.

Myös näyttelyn kirja vaikuttaa hyvältä, kerron siitä lisää sen luettuani. Melkein harmittaa, ettei tullut ostettua kivoja ja edullisia noppia lahjakaupasta. Noppiahan siis löytyy, mutta…

****

Käsityörintamalla Uusi Punainen on edistynyt pellavavuorin ompelun merkeissä. Olen huomannut, että sauman ompeleminen oikealta puolelta (kuten Woven into the Earth-kirjassa esiteltiin) on aivan ykköstapa kiilojen yläpään ompeluun. Menetelmää (toivottavasti) selventävä kuva on tässä:

jännä pisto

Vinkeä viikinkitakki

Välillä poukkaus toiseen projektiin, nimittäin ystävälleni tulevaan viikinkitakkiin, joka on ollut hävettävän kauan puolivalmis. Takista uupuivat varsin pitkään napit. Niiden saaminen oli suhteellisen hankalaa, sillä alkuperäisten Birka-nappien ulkonäön selvittely vaati saksankielistä kirjallisuutta ja mikrofilmiä. Olikin iloinen yllätys, kun nappeja löytyi valmiina ostettavaksi. Ne tosin piti tilata Italiasta asti, jos oikein muistan.

Koska periaatteessa en tiedä viikinkivaatteista mitään, tämä projekti on ollut hauska sivuaineopintokokonaisuus. Napit ovat ehdottomasti haastavinta. Se tiedetään, että takissa on ollut nappeja, sekin on selvää minkälaisia. Mutta nappien kiinnitystapa on melkoinen mysteeri. On sellaisia harvanappisia Rus-viikinkitakkeja, joissa napit on kiinnitetty lenkuralla takin päälle. Kuten esmes tässä.


Mutta nämä kauan matsästetyt napit olivat varsin pitkäkantaisia ja suhteellisen painavia messinkinappeja, jotka takin päälle kiinnitettynä olisivat todennäköisesti roikkuneet hassusti. Alkuperäisestä takista ei voi mitenkään päätellä, miten napit olivat kiinni, mutta ne olivat messinkiä ja niitä oli suhteellisen paljon. Päädyin lopulta viikinkiharrastaneemman ystäväni tuella ja hyväksynnällä ratkaisuun, jossa ompelin napeille lävet ja kiinnitin ne takin reunaan. Se toimii kivasti. Napitin takin vyön kieppeille asti.

Tygen takki

Komea lautanauha on L:n tekemä. Sain sen aseteltua juuri sopivasti ilman, että sitä olisi tarpeen leikata.

Mutta nyt se on siinä, ja jatkan taas Uuden punaisen parissa. Ihan vähän pellavan ompelua vielä, ja on ensimmäisen sovituksen aika. Jännittävää, kuten aina.

Edistystä

Uusi punainen

Uusi Punainen (kuvassa etukappale kiilalla) edistyy sutjakkaasti. Etu- ja takakappaleiden kiilat ovat paikoillaan n, sivukiilat yhdessä ja tänään koko villakerros mekosta on varmaankin kasassa. Sen jälkeen pellavan kimppuun. Se sujunee hitaammin, sillä pellavan ompelu on aina villan ompelua työläämpää.
Sitten pitääkin saada apua mekon istuttamiseen. Sitä on itselleen hankala tehdä. Istuttaminen on maagista puuhaa: vielä tässä vaiheessa mekon yläosa tuntuu valtavalta, mutta istuttamisen jälkeen se sopii kuin hanska.

Olen ommellut saumat parin millin mittaisilla etupistolla, vahatulla luonnonvärisellä pellavalangalla. Saumanvarat olen huolitellut kääntämällä ja ompelemalla ne paikalleen helmapistolla. Verrattuna saumanvarojen avaamiseen tällä tekniikalla tulee paksummat, mutta toisaalta paljon vahvemmat saumat. Lisäksi löytöjen perusteella se tuntuu olleen vähän yleisempi tapa huolitella saumat.

Keskiaikaset ompelutekniikat ovat mainioita. Vaikka lanka ja kangas ovatkin varsin eri värisiä, pistot eivät juuri erotu kankaasta nurjallakaan puolella. Muistan kuinka kerran väänsin saumamalleja käsinompelun opetusta varten: niistä ei tullut kovinkaan opettavaisia, sillä pistot katoavat kankaaseen niin tehokkaasti.

Värjäämätöntä pellavalankaa käytän siksi, että se lienee ollut yleisin ompelulanka keskiajalla. Pellavan värjäämisestä keskiajalla ollaan montaa mieltä: aika yleisesti ajatellaan, ettei se ainakaan ollut kovin yleistä, sillä värit tuskin pysyivät kankaassa kovin hyvin. Kuitenkin joitain värillisiä pellavia on löydetty: mm. Margaretan mekossa oli jäämiä sinisestä pellavavuorista ja Uvdalin kirkosta löydetyllä naisella oli yllään värjätty pellava-alusmekko. Pellavalangan värjääminen on ollut ilmeisesti vielä harvinaisempaa, vaikka Englannin hovin tilikirjoissa kyllä mainitaankin punainen pellavalanka. Arvokkaampaa värjättyä lankaa tai silkkilankaa (joka värjäytyi hyvin ja oli yleisesti saatavilla värillisenä) ei kuitenkaan tuhlattu näihin ns. näkymättömiin saumoihin.

Nyöritysreikiin ja napinläpiin ajattelin käyttää punaista pellavaa tai sitten tilata punaista silkkilankaa.

Ps – herkuksi hienot silkkiset polvimittaiset housusukat saksasta (housusukat on kai oikea suomenkielinen käännös sanalle hose?). Raidallinen kangas paitsi näyttää mainiolle, näyttää myös hyvin sen, miten sukat on leikattu vinoon.

Kallis kangas, osa II

Otin kangasnäyttelyssä muutamia kuvia vanhalla kunnon kännykälläni, jossa ei ole salamaa. En halunnut riskeerata tavallisen kameran kanssa sitä mahdollisuutta, että salama läiskähtäisi vahingossa valoaroille kankaille.

Kovin ihmeellisiä kuvia ei siis tullut, mutta tässä pari otosta. Esimakua niille, jotka aikovat näyttelyn katsastaa ja pientä kompensaatiota heille, jotka eivät näyttelyyn ehdi. Se sulkeutuu 30.3.

Pikkukuvia klikkaamalla näet saman isompana.

Näyttelyn teksti Tässä näyttelyn avausteksti. Englanninkieliseen tekstiin osui valo parhaiten.

Raidallinen kangas Tässä näkyy aika hyvin raidallinen kankaanpala

Housusukan teräosa Housusukan teräosa. Kiinnostava, ja samalla aika tutunoloinen malli. Pitäisi ehkä kokeilla.
Silkillä vahvistettu reuna Tämä oli mielestäni ehkä hienointa koko näyttelyssä. (Makunsa kullakin.) Kauniista villasta leikattu kaula-aukko(?) tms oli vahvistettu silkkinauhalla ja huoliteltu reunaan kiinnitetyllä (?) silkkinyörillä/nauhalla. Samoja tekniikoita siis kuin Lontoosta löydetyistä vaatekappaleista.

Kyynärä ym. mittayksiköt Kankaan hinnat Näissä tauluissa oli kiinnostavaa juttua kankaan arvosta. Ja muistutus siitä, paljonko se kyynärä taas senteissä olikaan.

Letunpaistaja Ja lopuksi kevennyksenä kuva, josta mulla tulee ainakin mieleen paras tuntemani letunpaistaja ja kesäleirien letunpaisto nuotiolla, vaikka tässä kuvassa leipää paistetaankin. :) Harmi ettei kuvalle ollut lähdettä (tunnistaako sitä joku?). Se oli näyttelyssä esimerkkinä 1300-luvun tyylistä.

Kallis kangas

Pellava on kutistettu, silitetty ja leikattu. Villakin on paloiteltu. Villan osalta tilattu neljä metriä oli vähän reilusti, pellavan kohdalla juuri sopivasti. Pellava nimittäin kutistui niin paljon (jopa ennakoimaani enemmän!), että alkuperäistä leikkuusuunnitelmaa piti muuttaa. Olen aloittanut villan ompelun. Sen tuntuma on mahtava, se on kilttiä kangasta. Tosin pellavakin ansaitsee erityismaininnan. Siinä on ihana pellavan tuoksu, joka on vain laadukkaissa luonnonvärisissä pellavissa.

Ihan pelkäksi leikkelyksi koko pääsiäinen ei mennyt. Vierailin loman ratoksi Turussa, AboaVetuksen Kallis kangas-näyttelyssä.

Näyttelyssä käyneet ystävät olivat olleet melko kriittisiä, joten suuria odotuksia ei ollut. Olinkin iloisesti yllättynyt, vaikka ilmeisiä puutteita näyttelystä löytyikin.

Olin yllättynyt siitä, että valtaosa kangasmateriaalista oli peräisin Ruotsin Lödösestä. Ennakkotietojen perusteella olin odottanut Turusta kaivettua materiaalia. Sitäkin oli, mutta vähemmässä määrin. Toisaalta lainakankaat mahdollistivat kiinnostavan vertailun naapurimaiden välillä. Ruotsalaisessa materiaalissa oli huomattavasti enemmän raidallisia tai muuten kuviollisia kankaita. Suomalaisetkin kangaslöydöt olivat kyllä värjättyjä, mutta yksivärisiä. Punainen tuntuu olleen suosittu väri tällä puolen lahtea.

Näyttelyn sisällöstä ei siis valittamista, vaikka samanlaista esineistöä ja kankaita olen nähnyt ennenkin. Vaikka kuulostan kornilta, pakko se on myöntää: jotenkin muinaisten käsityövälineiden ja kankaiden näkeminen herkistää. Sitä on hankala selittää, mutta käsityön välineiden ja tulosten näkeminen tuo niiden tekijät lähelle. Hieman taipuneita nuppineuloja ja uudenveroista sormustinta katsellessa on niin helppo kuvitella ne naiset, jotka niitä ovat käyttäneet.

Harmillista näyttelyssä oli esillepano, jossa oli aika paljon parantamisen varaa. Mielestäni hyvässä esillepanossa annetaan esineelle tarina, opetetaan katsojalle mitä se on merkinnyt ja miten sitä on käytetty. Ja ainakin kerrotaan esineestä perusasiat!

AboaVetuksessa valitettavasti suuret ja täydet vitriinit oli selostettu pienessä lapussa, jossa ei edes ollut numeroitua mikä-on-mikäkin-listaa. Itse tunnistan kyllä värttinän, toimikkaan ja nyörihaarukan, mutta entä vähemmän harrastunut katsoja? Epäilisin, että heille moni esine ja kankaanpala jäi aika hämäräksi. Ja harrastuneemman katsojan näkökulmasta taas ärsytti, ettei esineistä oltu kerrottu, mistä ja mahdollisesti miltä ajalta ne oli löydetty. Ainoastaan pienet oranssit tarralaput erottivat kotimaiset löydöt ruotsalaisista.

Entäpä sitten näyttelyä somistaneet keskiaikaiset asut? Muahhahahaaa! Oikeasti! Ymmärrän kyllä, että resurssit museoilla ovat todella pienet (Mikä sinänsä on huutava vääryys) ja hyvään reproon palaa sairaasti rahaa. Mutta nämä vaatteet olivat kyllä jotain todella kummallista. Kankaat olivat hyviä (harmi että ne oli näin tärvätty) ja osassa malleista oltiin selvästi edes hieman kartalla. Toteutus oli kuitenkin aivan totaalisen… hutaistu? Veikkaan, ettei muutamia niistä voisi oikeasti edes käyttää, koska ne eivät yksinkertaisesti toimisi. Yllättäen en huomannut mainintaa siitä, missä vaatteet oli teetetty.

Jäin miettimään vaateasiaa. Tälläisessä projektissa museolla olisi ollut suurta hyötyä lähentymisestä aikakauden harrastajiin. Harrastajat tuskin olisivat sinne ilmaisia vaatteita vääntäneet, mutta hyviä vinkkejä olisi kyllä saanut. Toisaalta jos mietin, miten monen ihmisen käsitykseen keskiajan pukeutumisesta nuo asut vaikuttavat, olisin ehkä voinut lainata näytille jotain vaatteitani vaikka ilmaiseksikin. Koltut muutaman vuoden takaakin olisivat peitonneet nyt esillä olleet. Ja samalla oma tärkeä harrastus olisi saanut kivaa julkisuutta ja ehkä mukaan olisi saatu uusiakin harrastajia.

Paketti tuli!

Koska kaikki lukijat ovat odottaneet tietenkin kynsinauhat verillä – tiedotan virallisesti että paketti on täällä!

Villa on niin täydellisen ihanaa kuin pehmeä tummanpunainen villa voi olla. Sävy on melkein parempi kuin mitä pienestä tilkusta voisi arvata. Pellava on supertiheää ja painavaa. Mekosta tulee ihana.
Pääsiäisenä pääsen vihdoin leikkelemään, samoin pesemään ja silittämään.

Ihanaa.

Odottelua

Postimyyntipakettia odottelevan aika venyy. Jossain tuolla reissaa paketti, jossa on tinaniittejä, silkkilankaa, villoja, pellavia, ompeluvahaa ynnä muita ihanuuksia. Kimppapaketissa juuri minua odottaa 4 metriä sekä pellavaa että villaa. Toivottavasti ne ehtisivät pääsiäiseksi!

Muutakin odoteltavaa näemmä on: Medieval Textiles and Clothing-sarjan seuraava osa vaikuttaa todella kiinnostavalle. Numerossa keskitytään päähineisiin, mm. pyhän Birgitan myssyyn. Askartelin itselleni sellaisen pari vuotta sitten Birgittareliikkien luettelon avulla. Se oli vaikeaa, sillä artikkelin kuvituksen perusteella oli todella hankalaa saada käsitystä siitä, minkä muotoisista kappaleista myssy on tehty. Omastani tuli lopulta vähän liian iso. Ystävä sai tehtyä sievemmän, pienemmän ja napakamman version. Sellaisen minäkin vielä joskus teen. Toivottavasti tuosta artikkelista on siinä apua!

Myssy on sinänsä todella hurmaava pikku vaatekappale, jossa on monia kiinnostavia arvoituksia. Miten päälaella tehty “pitsi” on tehty? Missä tilanteissa sitä on käytetty? Monesti kuulee sanottavan, etteivät naiset olisi käyttäneet tällaisia pieniä pellavamyssyjä ollenkaan, mutta miksi sellainen olisi nimetty naispyhimyksen jäännökseksi?

Lisäksi lukijaa hemmotellaan katsauksilla pohjoismaisiin tekstiiliarkeologisiin löytöihin. Mukana on juttuja myös Suomesta! Samaa aihepiiriä käsittelee myös artikkeli, johon suhtaudun jo valmiiksi ristiriitaisin fiiliksin. Robin Netherton kirjoittaa Herjofsnesin puvuista. En vielä tiedä yhtään mitä hän niistä aikoo kirjoittaa, mutta vuosien takaiset kokemukseni Robinista sähköpostilistoilla nousevat mieleen. Silloin hänen argumentointinsa ydin oli, ettei Keski-Euroopassa tietenkään voitu tehdä vaatteita samanlaisilla kaavoilla. Ja se argumentointi meni jääräpäisen jankutuksen puolelle. Muistokin alkaa ahdistaa.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, ettei keskiajan käsityöjutuista kannata antaa mitään uskomattoman lopullisia lausuntoja. (Vaikka niitä aina kysytään, että oliko keskiajalla niin tai näin.) On niin paljon sellaista, mitä emme ehkä koskaan voi tietää. Siksi pitää välttää sanomasta “varmasti” ja “ei koskaan”. Tietenkin sellaista voi sanoa, ettei varmasti ollut vetoketjuja. Mutta kysymykset pellavan värjäämisestä ja vaikkapa turkisten käytöstä ovatkin sitten jo ihan eri juttuja. Niistä voi mielestäni jokainen tehdä vain senhetkiseen tietoonsa perustuvan sivistyneen arvauksen.

Ja se onkin asia, joka tässä jutussa on niin äärimmäisen kiehtovaa.

Ja taas mennään

Olen ollut koko syksyn vähän tylsä keskiaikakäsityörintamalla. Monestakin syystä: on ollut uutta työtä ja pieniä kissoja, jotka syövät kaiken (lue: vaaralliset neulat).

Nyt sille on kuitenkin tultava loppu. Täytyy päästä käsityön makuun takaisin. Olen laittanut kangastilauksen Handelsgilletiin ja tehnyt erinäisiä suunnitelmia.

Aion tehdä:

  • Mekon, napitettavilla hihoilla ja nyörityksellä. Siitä tulee aika samanlainen kuin nykyinen Rakas Punainen, joka alkaa lähestyä elinkaarensa loppupuolta. Uudesta mekosta tulee parempi jo siinäkin mielessä, etten joudu tekemään sitä vanhan mekon kappaleista ja minimaalisesta kangasmäärästä, kuten em. punainen mekko on.
  • Yhden napituksen keskeneräiseen juttuun, joka tulee sitten vihdoin valmiiksi.
  • Vohvelihunnun tai kerrostetun hunnun. Tästä kirjoitan jossain vaiheessa lisää. Kyseessä on siis 1300-luvun loppupuolella Pohjois-Euroopassa, varsinkin Saksassa ja Englannissa muodissa ollut huntu, jonka reuna on kerrostettu. Sain hiljattain suurensuuren ahaa-elämyksen siitä, miten sellainen on kenties tehty.
  • Ompelen keskeneräiset kenkäni valmiiksi. (Aaargh, nahkan ompelua, aargh!)
  • Kirjoakin tekisi mieli. Ehkä joku pussukka, saksalaiseen tapaan laskettua työtä olisi kiva kokeilla, jos saisi hankittua silkkilankoja.

Näiden parissa voikin sitten puuhastella ainakin puolisen vuotta.

Fornvännenniä sadan vuoden edestä

Voi pojat, tytöt ja kaikki mahdollinen siltä väliltä. Ruotsin Riksantikvariatämbetet on mennyt ja digitoinut sadan vuoden verran Fornvännen-lehden artikkeleita! Kyllä, sadan vuoden! Luettavissa siis ilmaiseksi huisisti artikkeleita sellaisilta kirjoittajilta kuin Inga Hägg, Agnes Geijer, Sven Tunberg, Erik Lundberg, Gottfrid Carlsson, Ernfrid Jafvert, Jan Raneke, Anne Marie Franzen Margareta Nockert ja Elizabeth Svardström. Nyt enää pitäisi tietää mistä aloittaa.

Voi onni ja autuus, että koulussa tuli otettua ruotsintunnit vakavasti.

Kaikki löytyy täältä: http://www.fornvannen.se/fornvannen.html

Uuh, printteri tulee laulamaan hoosiannaa, sillä pakko sitä on jotain tulostaa omiin kokoelmiinsa.