vaatteet – Neulakko

Juuri kunÂ Exploring the medieval huntin (mahtava blogi, suosittelen!) tyypit ovat nostaneet keskiaikaisen talvipukeutumisenÂ trendikkääksi aiheeksi, sattui Iloisen joutsenen talviulkoilupäivä Hiidenhirvenhiihtoon juuri sopivaan aikaan.

Joukkueemme täydennyksineen ylsi pronssille primitiivihiihto/jousiammuntakisassa ja kannustusjoukoissa päästiin testaamaan talvivarusteita aurinkoisessa mutta kirpeässä -8 C:n pakkassäässä.

***

Now that the guys over at Exploring the medieval hunt (an awesome blog that I recommend massively) have made medieval winter gear a trending topic, I’ll throw in pictures and experiences from Merry Swan’s winter outing to Hiidenhirvenhiihto, a primitive skiiing and archery competition.

Our team (with some extras) came in third! And those of us that were tasked with cheering on the brave skiers – we had a chance to test our winter gear in a crisp -8C and beautiful sunny weather.

Jäällä oli pelkkää jäätä, hiihto muistutti enemmän luistelua!Â Kuvauspaikka on Pukkisaari Helsingissä, kuvat otti Antti Kuparinen / Mervi Pasanen.

***

Skiing was actually more like skating, since there was no snow on the ice. These pictures were taken in Pukkisaari in Helsinki, by Antti Kuparinen / Â Mervi Pasanen.

Tavoitetila eli lämmin, kuiva ja iloinen saavutettiin seuraavilla varusteilla:

pellavainen paitamekko (koska villan ja tissien väliiin tarvitaan jotain pehmeää)
villamekko
toinen villamekko (lyhyet hihat, ilmavaa löyhää villaa)
kolmas villamekko (villalla vuorattu villamekko) joka on edestä auki ja muistuttaa siis takkia.
huppu (jonka hartiaviittaosa oli puettu päällimmäisen mekon alle – tämä on tärkeää ja ah miten lämmintä <3)
viitta (jonka puin kun en puuhastellut mitään ja tarvin silloin lisälämmikettä)

Päässä oli hunnut, koska niin pitää ja kuuluu olla. Villainen huntu olisi talvella kyllä mahtava, parempi kuin pellavaiset.

***

So you need to be warm, dry and happy. And I was! Wearing:

a linen shift (because you need to put something soft between your boobs and wool)
a woolen dress
another woolen dress (loosely woven, airy wool and this one had short sleeves)
yet another woolen dress (wool lined with wool, buttoned up the front)
a hood, which I wore so that the cape was worn under the topmost dress layer – wearing it like this makes a world of a difference and is oh so warm <3
a cloak, which I put on when I was not doing much and needed that one extra layer

And of course I wore my veils, because this is what I do. Being grown up, married and all. I did think that a woolen veil would be really great, compared to the linen ones I had now.

Lämpimänäpysymisen ongelmakohta: jalat. Tässä kohisuttavassa keskiaikaerotiikkaa huokuvassa kuvassa näkyy, mitä jaloissa oli. Polvimittaiset villasta ommellut sukat ja villaiset neulakinnassukat, niiden päällä riittävän isot nahkakengät. Mervillä ihanat varrelliset ja punaiset, minulla matalat ja räjähtäneet.

Kengissä on ohut pohja, jonka läpi kylmä aina pääsee hiipimään. Patiinit eli puupohjat ovat avuksi, mutta jäällä ja kivisessä saaressa niiden kanssa seikkailu on itsetuhoista. Siksi jalkojen alle piti aina haalia milloin mitäkin eristettä: ruohomätäs, suksi tai viltti (joka tässä kuvasa näkyy).

***

The most problematic spot when it comes to staying warm: feet. In this nearly explicit picture, oozing with medieval erotica, you can see what we wore on our feet. Knee-high woolen hose, woolen needlebound socks and shoes that were big enough. Mervi had some lovely red boots and I had old, rather beaten up shoes.

The thing is that medieval shoes have thin leather soles, and the cold always creesp through. Pattens aka wooden tie-on soles would help, but wearing them on ice and in a little island full of rocks etc – would be classified as self-harming. This is why we were constantly on the lookout for something to stand on: a little dry grass, a ski – and even a blanket (which is what we are standing on in the picture)

Kisakatsomossa lämmitti lampaantalja ja ihana keväinen auringonpaiste. Ja neulakintaat!

Näissä kuvissa näkyy uusi viittani, joka on oikeastaan aika kesäinen viitta. Se on keskipaksua villatoimikasta, eli siis hieman ilmava ja pörheä. Laskeutuva, ei painava. Simppelinmuotoinen asuste pysyy paikallaan yhdellä soljella, jonka paikkaa vaihtelemalla saa viitan istumaan eri tavoilla. Ja aika mukavasti! Ensimmäinen viitta, jota en ole halunnut polkea suohon. Se pysyy menossa mukana eikä yritä kuristaa. Krapinpunainen kangas on Tippetiltä.

****

When watching the skiing we were kept warm by a sheepskin and the sun. And needlebound mittens!

In these pictures you can see my new cloak, which is actually more of a summertime cloak. It’s made of a medium weight wool twill, so it is slightly airy and light. It falls nicely and is not too heavy. It’s a simple half circle which stays in place with one brooch. And I can have the cloak sit differently depending on where and how I set the brooch. And it si wearable! Seriously, this is the FIRST cloak I do not want to bury into the nearest bog after 15 minutes of wearing it. It doesn’t get in the way and it doesn’t try to strangle me. The madder-red wool is from Tippet.

Kiinnostuneille tiedoksi viitan kaava 150 cm leveästä kankaasta leikattuna. Ei yhtään saumaa, mutta paljon päärmäämistä!

***

Here is the cloak pattern – if you cut from 150cm wide wool. No seams, just a whole lot of hemming!

Parsittavien läjä, päällä sukka ja alla huppu. / Pile of things to be mended. Hood and hose.

En kadonnut Visbyn tunnelmalliseen yöhön, vaikka niinkin voisi luulla! Reissumme oli kerrassaan eeppinen. Minulla on työn alla kuvallinen yhteenveto mahtavasta reissustamme, pidän kyllä lupaukseni! Mervi kirjoittikin omansa jo aikona sitten, mutta minulla on kotiin paluun jälkeen ollut hieman vaikeuksia työn, työmatkailun ja keuhkoputkentulehduksen yhdistämisessä bloggaukseen. Paikan päältä raportointia hidasti kova kiire nähdä kaikkea – ja hotellimme takkuileva internetyhteys.

Käsityörintamalla varma syksyn merkki on intensiivisestä kesäkaudesta väistämättä seuraava varusteiden huolto. Olen parsinut revenneitä saumoja, kiinnitellyt irronneita nappeja ja paikannut sukkia.

Samalla olen ajatellut vaatteiden käyttöä, kulumista ja kankaan arvoa.

Jokainen keskiaikaharrastaja on siitä lukenut. Tiedämme, miten paljon arvokkaampaa kangas keskiajalla oli nykyiseen verrattuna. Vaatteiden arvo oli jotain aivan muuta. Ihmiset eivät omistaneet niin monia vaatteita, niitä parsittiin ja korjattiin. Käytetyt vaatteet myytiin eteenpäin käytettyjen vaatteiden kauppiaille ja niitä annettiin palvelijoille.

Toisaalta, viime aikoina olen alkanut ajattelemaan, ettei tietäminen vedä vertoja jonkin asian tuntemiselle. Viime talven oppimisprojektini villan käsittelyn, kehräämisen ja pystykangaspuukudonnan parissa sekä kaikki väripatojen äärellä taitavia värjäreita fanittaessa viettämäni hetket ovat konkretisoineet aivan uudella tavalla sen, miten tavattoman arvokasta kangas oli.

Millainen työn määrä jokaiseen vaiheeseen kuluu, miten paljon osaamista vaaditaan. Ja vaikka miten paljon olen kankaan valmistuksesta lukenut, tuntuu etten ole todella ymmärtänyt sitä kaikkea ennenkuin kokeilin.

Tämä kokemuksellisuus on historianelävöittämisen hienoimpia puolia. Tekemällä alkaa ymmärtää asioita keskiaikaisemmasta näkövinkkelistä.

Siksi ei parsiminen eikä paikkaaminen harmita. Eikä parsituissa ja vähän muhjaantuneissa vaatteissakaan kulkeminen. Keskiajan ihmisellä oli pitkä ja arvostava suhde vaateparteensa. Vaatteiden kuului toki olla siistit (tätä aikalaiset kirjoittajat usein korostivat), mitä ylläpidettiin huoltamalla niitä hyvin – ei hankkimalla uutta vaatekertaa heti ensimmäisen nyppyyntymisen tai reiän ilmestyessä. Sellaista haluan elävöittää.

Sitäpaitsi keskiaikavaatteissa ja farkuissa on se sama, että niiden kanssa pääsee parhaiten sinuiksi vasta perusteellisen käytön jälkeen. Keskiaikavaatteet alkavat lisäksi näyttää enemmän oikeilta käyttövaatteilta kuin naamiaisasulta, kun niihin ilmaantuvat ensimmäiset käytön jäljet.

Parsiminen on hauskaa: esimerkiksi saumojen korjailu päältäpäin on lähestulkoon näkymätöntä. Vasemmalla parsittu, oikealla alkuperäinen sauma. / Mending can be fun too: I enjoy sewing seams from the right side. It turns out almost invisible. On the left:a mended seam, on the right: an original seam.

***

I didn’t disappear into the medieval alleys in Visby, even though judging by my absence you could think that. I’m still working onÂ providing you with a recap of our epic trip to Visby. Mervi wrote hers a while ago, but I’ve had challenges combining blogging with work, travelling for work and having bronchitis. And we would of course have wanted to blog more while we were there, but there was so much to see and the internet connection at our hotel worked pretty poorly.

But what I have been doing is mending my clothes. After the summer season, this is a certain sign of autumn. I’ve been mending seams, attaching buttons and patching holes on the soles of hose.

And I’ve been thinking about fabric and its value and use. And its tendency to wear.

I mean, we’ve all read about it. We know how medieval people saw fabric differently – it was worth so much more than now. Regular people didn’t own as many items of clothing, clothes were worn, mended and patched – and passed down to servants or sold to fripperers. Clothes were recycled and made into other items.

Lately I’ve thought that knowing about something because you read about it doesn’t quite equal to feeling and knowing something because you have done it. As some of you may know, I spent time last winter learning about and doing some wool processing, spinning and fabric weaving. And I’ve also hung around dyeing again this summer too, enough to know what all goes into that. All this combined has made the value and worth of fabric concrete to me in a whole new way.

How much work goes into each phase of the process, how much knowledge and skill are required. Now I feel like I never really, really understood that before trying some of it.

These sort of revelations are some of my favourite things about doing medieval stuff. You gain experiences that help you see things from a more medieval perspective.

So I don’t really mind mending. Nor going around in mended or worn clothing. I appreciate the serious and long term commitment medieval people had to their clothes. You had to be tidy (which contemporary authors often stress), but the look was achieved by taking good care of you clothing, mending them and fixing them – not by purchasing a new outfit every time there is a loose thread. This is the kind of relationship that I want to have with my kit too.

Besides, there is one thing that medieval clothing and jeans have in common: they both look and feel best only after some wear. And wear is also what makes medieval clothes feel like clothes versus costume – which is the way I like it.

Avainsana: vaatteet

Neljä kerrosta villaa / Four layers of wool

Parsinnasta / Mending