Sananen tippeteistä

Olen aivan uskomattoman huono muistamaan kuvien ottamisen tapahtumissa. Nytkin turnajaisissa piti ottaa kuvia uudistuneesta vihreästä mekosta. Ei tullut otettua. Osittain se johtunee siitä etten osaa kaivaa puhelinta esille kun pää on keskiaikamoodissa. Onneksi joskus bongaa itsensä muiden ottamissa kuvissa, mutta olisi kiva saada Neulakkoonkin kuvia kunnon asukokonaisuudesta päähineineen kaikkineen.

No, tässä on valitettavasti kotona otettuja hieman heikkolaatuisia  kuvia melko valmiiksi tulleesta vihreän päällysmekon uudistuksesta.

16102008334.jpg

16102008335.jpg Olen tyytyväinen siihen, miten mekko istuu – napitus ei onneksi heikentänyt istuvuutta.


16102008340.jpg Tässä napitus sisäpuolelta. Nyöri on sidottu toiseen nyöriin napituksen alapäässä.


16102008330.jpg Tässä kuvassa hameessa näkyy ihmeellinen kurttu, jonka todellisuuteen pitää perehtyä. Tässä näkyvät myös tippetit.

16102008337.jpg Mekko on myös mainio kissanpeti, kuulemma.


Sanon mekkoa melkein valmiiksi, sillä teen siihen varmaankin vielä taskuaukot. Lisäksi en ole ihan varma tippetien suhteen. (Tippetit ovat nuo valkoiset liehukkeet, jotka roikkuvat hihoista.) Nyt ne ovat valkoista villaa, jota olen hiukan huovuttanut.

Tippetit kuuluvat tähän tyyliin, jota tavoittelen. Ne ovat kummallinen muodin oikku, joka katosi 1300-luvun jälkeen. Muotihistorioitsijat ovat olleet usein sitä mieltä, että ne ovat kangasta – esim. silkkiä tai pellavaa. Lisäksi on ajateltu, että ne ovat olleet irrotettava asuste.

Robin Netherton (jonka tutkimusinnoitus tuntuu tulevan useasti vanhojen tulkintojen kyseenalaistamisesta) on perehtynyt tippeteihin urakalla. Artikkeli löytyy Medieval Clothing & Textilesin ensimmäisestä osasta. Tutkimustyön keskeiset havainnot ovat, että tippetit olivat kiinteä osa vaatetta ja että ne olivat useimmiten turkista. Ensimmäinen väittämä on helppo hyväksyä. Tippetit ovat nähtävissä osana muodin jatkumoa, jossa hihan takaosasta roikkuvista ns. lärpäkkeistä kehittyvät tippetit. Lisäksi on merkittävää, ettei mistään ole löytynyt mainintaa erillisistä tippeteistä. Eli esimerkiksi testamenteissa tai tilikirjoissa ei mainita “5 paria tippetejä” tai “jätti sisarelleen yhdet tippetit”, vaan tippetit mainitaan aina vaatteen yhteydessä, tyylin vaate X tippeteillä.

Toisen johtopäätelmän kanssa onkin hieman hankalampaa. Käsityksemme tippeteistä on enimmäkseen taiteiljoiden tulkinnan ja heidän valitsemansa ilmaisun varassa. Mielestäni jotkut tippetit ovat selkeästi turkista, toisista taas en menisi sanomaan. Jotkut liehuvat tuulessa painavasti ja jäykästi (kuten turkistippetin voisi ajatella liikkuvan), mutta olen nähnyt kuvia lepattavistakin tippeteistä. Ja sitten on ainakin yksi kuva, jossa tippetit ovat valkoisen sijasta vaaleanpunaisia. Toisaalta Nethertonkin toteaa, että tippetit olivat enimmäkseen turkista, että poikkeuksia on todennäköisesti ollut. Kuitenkin mietin, ohjaako omaa ajatteluani liikaa se, että olen tottunut näkemään kankaasta tehtyjä tippetejä ja pitämään niitä ns. normaalina? Miltä turkistippetit minusta näyttäisivät? Voi olla, että lopulta kokeilen.

Vaatteissani on ylipäätänsä aika vähän karvaa verrattuna keskiaikaisiin esikuviinsa, joissa on todennäköisesti ollut turkisvuori. Osittain se johtuu angstisesta turkissuhteestani (koska olen eläinrakas, enkä edes syö eläimiä, ja turkisteollisuus on jotain aivan järkyttävää). Toisaalta sitä tukevat käytännölliset syyt. Kun leikitään keskiaikaa keskuslämmitetyissä rakennuksissa, pelkkä keskiajalla soveliaana pidetty vaatekerrosten määrä tuntuu välillä tuskaisen kuumalta. Puhumattakaan sitä, että vaatteissa olisi karvavuori!

Napeista ja pimeydestä

Mekossa on nyt kaikki napinlävet ja napinaukot kiinni. Jee! Nyt pitää pinnistellä, ettei seuraava inspiraatio iske taas jonkun nappimegaspektaakkelin kohdalla. (Toisaalta näin kyllä yhdessä saksalaisessa käsikirjoituksessa ihanan maahan asti napitetun päällysmekon, jossa oli koristeleikatut koristesuikaleet hihoissa…)

Tähän vielä työn alla olevaan mekkoon pitää vielä kiinnittää tippetit, fiksailla hieman kaula-aukkoa ja muita pikku yksityiskohtia. Alunperin olin ajatellut osallistua sillä ensi viikonlopun käsityökisaan, mutta tietokoneen hajoaminen pisti aikataulut ja suunnitelmat uusiksia. Nyt neulakoin uudella koneella, mutta kilpaileminen jää tällä kertaa väliin. Koneen vaihdossa on ollut sen verran projektia, että viimeistely ja koko projektin dokumentoinnin paperille saattaminen jäi väliin.

Mutta mekkoon olen kyllä tyytyväinen. Olen erityisen helpottunut siitä, että alunperin edestä umpinaisen mekon etusaumaan jätetty reilu saumanvara riitti niin hyvin napituksen tekemiseen. Olin aivan varma, että tänään käykin ilmi, ettei mekko mene kiinni rintojen kohdalta.

(Tässä samalla Jennille vastaus) Yleensä en ihmeemmin varaa erikseen saumanvaraa napitusta varten jommallekummalle puolelle enemmän, niinkuin käsityötunneilla opetettiin. Keskiajan napitukset tehdään vähän eri tavoin kuin nykyiset, siksi nille ei tarvitse varata varaa erikseen. Napit kiinnitetään kankaan reunaan tai hyvin lähelle sitä,  samoin napinlävet tehdään lähemmäksi kuin nykyään pidettäisiin järkevänä. Viimeisimmässä napituksessa laitoin ne alle puolen sentin etäisyydelle reunasta. Siksi napinläpien reunaa onkin järkevää vahvistaa laittamalla kankaan reunaan nyöri taikka lautanauha. (Vaikka en ole yhtään vahvistamatontakaan napinläpeä tähän mennessä repäissyt.)

###

Toisaalla uutisissa – Olen huomioinut miten keskiaika on saanut huonoa julkisuutta viimeaikaisessa keskustelussa Alma Median harjoittamasta idioottimaisesta syrjinnästä. On puhuttu miten Alman Telanteen arvomaailma olisi “suoraan keskiajalta” tai että “eihän Lapissa eletä pimeää keskiaikaa”.

Keskiajan ystävää tietenkin aina kismittää, kun keskiajasta puhutaan synonyyminä kauheimmalle mitä voidaan keksiä. Onneksi luin Vihreästä Langasta, että Hannele Klemettilä on julkaissut juuri sopivaan saumaan kirjan keskiajan julmuudesta. Kirjassa Klemettilä ilmeisesti oikoo monia vallitsevia käsityksiä keskiajan kohtuuttomuudesta, ikävyydestä ja pimeydestä. Pitänee tsekata.

Pari kurttua viikonlopuksi

Kurttuhunnun tekeminen on aikamoista nysväämistä. Mutta hauskaa se kyllä on.

Tehdessäni kokeilupaloja arvioin, että kangassuikale kutistuu rypytyksessä noin puoleen. Nyt varsinaista reunaa tehdessäni olen huomannut, että mitta kutistuu alle kolmasosaan alkuperäisestä. Puolentoista metrin suikaleista tulee noin 40 senttiä valmista reunaa. Tällaisen pätkän parissa puuhastelee noin pari tuntia.

Reunasta tulee mukavan näköistä. Vaikutelma on tunnistettavissa patsaista ja käsikirjoitusten kuvista. Olen siihen aika tyytyväinen.
Tavoitteena on saada kaksi kerrosta kurttua koko hunnun etureunan mitalta. Seuraava haaste on siinä, miten saan kangasmassan asettumaan siististi hunnun reunaan, kun sen aika tulee.

Alla pari kuvaa koepaloistani. Niistä saa ehkä käsityksen siitä miten näitä ryppyjä teen. Ja tosiaan korostan sitä, että tässä on yksi tulkinta. Olen aika varma, että näitä huntuja on tehty monilla eri tavoilla. Hunnut taiteessa eivät myöskään vaikuta keskenään niin samanlaisilta, että voisi ajatella niiden olevan samalla tavalla tehtyjä.

Teen siis kaksinkertaiseen pellavakaistaleeseen puolen tuuman välein merkit, joiden avulla rypytän kaistaleen. Ompelen sen jälkeen reunasta laskokset kiinni toisiinsa ylhäältä ja alhaalta niin, että ne muodostavat siistejä laskoksia. Kuva osannee selittää paremmin.
13092008284.jpg

Vasemmalla rypytetty reuna, jossa kurtut on aseteltu ompeleilla paikoilleen. Oikealla vastaava kappale ennen ompeleita.

13092008285.jpg

Tässä kaksi kerrosta päällekkäin.

Kokeellisia käsitöitä

On hurjan hauskaa tehdä välillä jotain sellaista, mitä ei ole tehnyt itse ennen eikä ole nähnyt kenenkään muun aikaisemmin tekevän. Tämä viimeisin nappiprojektini on juuri tätä.

Kokeilen Textiles & Clothing -kirjan pohjalta ajatusta siitä, että osa napituksista (varsinkin arvokkailla metallinapeilla tehdyt) oli toteutettu niin, että napit olivat helposti vaihdettavissa vaatteesta toiseen. Varsinkin paremmissa piireissä napit olivat tavallaan myös koruja. Englannin hovin tilikirjoista löytyy mm. kultaisia nappeja, joissa on timantti- ja helmikoristeita. Tälläisiä nappeja haluttiin mitä todennäköisimmin käyttää useammissa vaatteissa kuin yhdessä, kuluttamatta kuitenkaan kangasta repimällä jokaisella vaihtokerralla napin kiinnitysompeleita irti.

Helposti irroitettavat napit oli ilmeisesti toteutettu niin, että nappien tyvet (engl. shank) oli pujotettu nöyritysreikää vastaavien aukkojen läpi ja ne oli kiinnitetty vetämällä nyöri läpi tyvien kankaan nurjalla puolella. Tätä teoriaa tukee mm. Lontoosta löydetty “nyöritys”reikäkaistale, jossa ei kuitenkaan ole jälkiä nyörin aiheuttamasta vedosta. Lisäksi on kuulemma olemassa 1500-luvulta säilyneitä vaatteita, joissa on käytetty samaa tekniikkaa (Niitä en ole paikallistanut – vielä. Tylsää viitata vaatteeseen sanomatta mikä vaate on kyseessä).

Omakohtaisesti aloin pohdiskelemaan tällaisia napituksia Vanhan Punaisen eläköitymisen yhteydessä. Sen hihoissa oli keskiaikaisen mallin mukaan tehdyt tinanapit (jotka ovat tosin aavistuksen alkuperäistä suuremmat). En kuitenkaan ollut tyytyväinen siihen, miten ne istuivat. Niiden tyvet tuntuivat aina jotenkin liian pitkiltä, ja napit roikkuivat hassusti ulos aukoista. Näin:

hiha.bmp

Sen jälkeen tein vielä kiintoisan havainnon perehtyessäni arkeologisilta kaivauksilta löydettyihin nappeihin. Melkein kaikissa koristeellisissa napeissa on havaittavissa yksinkertaisempia metallinappeja pidempi tyvi. Olisiko tämä merkki siitä, että juuri näitä nappeja on kiinnitetty eri tavalla vaatteeseen ja vaihdettu vaatteesta toiseen? Koska normaalissa napituksessa, tuo pitkä tyvi ei ihan oikeasti ole tuntunut kovin käytännölliseltä.

Pakkohan sitä on kokeilla.

Napitus on nyt 15/20-tilanteessa.

Tältä se tulee näyttämään:

24092008291.jpg
Tässä pari lähikuvaa siitä, miten napit tulevat kankaan läpi rei’istä. Tein reiät hyvin lähelle reunaa – samalle etäisyydelle kuin lontoosta löydetyssä mystisesti kulumattomassa reikäkaistaleessa.

24092008294.jpg 24092008293.jpg 24092008292.jpg

Toistaiseksi kaikki vaikuttaa toimivan. Napit pysyvät muotonsa ansiosta aika hyvin paikoillaan ilman nyöriäkin (jonka toki laitan). Ja pitkä tyvi näyttää löytäneen käyttötarkoituksensa! Keskimmäisestä kuvasta näkee, miten napista tulee nyt näkyviin vain oikea kohta, napin ns. “hattu”. (<-Näemmä on nappitermit hallussa ;))

Ajatuksia järjestyksessä

Syksy on jotenkin hyvin luovaa aikaa. Kouluajoilta periytyy tunne kaiken uuden alkamisesta. Siinä missä monet aloittavat uusia harrastuksia, pitäydyn tässä vanhassa ja saan hirveästi siihen liittyviä uusia ideoita.

Kun päässä lentelee ideoita, ne on parasta kirjata ylös vastaisuuden varalle. Edellisestä idealistauksesta on aikaa. Osa sen listan jutuista on tehty, osa on edelleen listalla.  Joten tässä tulevaisuuden suunnitelmia, vähän niinkuin Pistoksissa.

  • Vihreän päällysmekon tuunaus (käynnissä): napit (ommeltu 12/20), silkkinyöriä, taskuaukot ja mahdollisesti tippetit.
  • Ryppyreunainen (frilled/kruseler) huntu. Olen nyt vihdoin keksinyt, miten sellaisen voisi tehdä. Otan pellavaa mukaan kokousmatkalle ja pistän projektin käyntiin kuun lopussa.
  • Lusikkatuppi! Olen viime aikoina kiinnostunut lusikkatupeista eli lusikoiden nahkaisista säilytyskoteloista. Kuulette niistä varmaankin lisää. Olen ystäväni kanssa valmiina pieneen nahkatyöpajailuun, kunhan saamme kuvia Tukholman keskiaikamuseosta. Teemme jonkinlaisen version Helgelandsholmenista löydetystä 1300-luvun lusikkatupesta, jonka saa tarvittaessa vyölle roikkumaan.
  • Kirjontaprojekti luostaripistolla ja ohuilla villalangoilla, pitäisi keksiä sopiva kuva-aihe. Teen varmaankin kirjotun pussukan.
  • Jos olisi sopivaa villaa käsillä, olisi mukava tehdä intarsiatyö, ehkä tyyny tai jotain.
  • Ne kengät! (valmiiksi leikattuna)
  • Uusi Birgittamyssy olisi myös kiva tehdä, kirjoa sitä yms.

Sitten on tietenkin vähemmän jännittäviä projekteja:

  • kahdet uudet sukat (on jo valmiiksi leikattuna ja aloitettuna)
  • uusi alusmekko (niitä tarvitsee aina…)
  • Uuden punaisen helman korjaaminen.
  • Viitan korjaaminen

Ja kiinnostuksen kohteita pyörii päässä tietysti enemmän kuin tarpeeksi. Mutta tässä on kyllä riittämiin ideoita isoihin projekteihin ja pienempiin väliprojekteihin.

Nappimaniaa

Minulla on varmaankin jonkin sortin nappimania. Mutta 1300-luvun harrastajalle se sopii. Joka paikkaan lisää nappeja, nappeja ja nappeja…

Tässä alkuun kolme lisäkuvaa Uuden Punaisen napeista (klikkaa isommaksi):

09092008280.jpg 09092008276.jpg 09092008277.jpg

Uusi Punainen nurinperin (vuori mainiota ja raskasta pellavaa) sekä kissa-apuri.
09092008275.jpg
Lopuksi esimakua uudesta projektistani: laitan olemassaolevaan vihreään päällysmekkoon napit. Mekko on tehty Kuningatar Margaretan mekon kaavalla, kokeiluna siitä miten tiukaksi voi päällysmekon tehdä ilman, että siihen tekee mitään kiinnitystä (kuten nappeja tai nyörejä). Lopputulema oli, että mekon voi tehdä erittäin istuvaksi. Käytäntö tosin osoitti, että sellainen mekko on jokseenkin epäkäytännöllinen. Sitä ei voi pukea tuhoamatta täysin huntuvirityksiä. Koska on mukavaa voida pukea ja riisua mekkokerroksia esim. lämpötilan mukaan, päätin lisätä napit.

Tällä kertaa teen napitusta eksoottisemmin: kokeilen pitävätkö Textiles & Clothingissa esitetyt Stanilandin ja Pritchardin teoriat paikkaansa. He kirjoittavat, että arvokkaita metallinappeja oli kiinnitetty vaatteisiin nyörin avulla siten, että niitä oli helppoa vaihtaa vaatteesta toiseen. Kokeilen miten se toimii.

09092008274.jpg

Kuvassa mekko jo avattuna (kokeilin meneekö se vielä kiinni, vaikka käänteitä tuli lisää. Menee. On hyvä, että tein aikanaan siihen reilut saumvarat.) Margaretan mekon kaava soveltuu muuten mainiosti tälläiseen edestä napitettavan mekon tekemiseen, koska siinä ei ole etukiilaa joka haittaisi napitusta. Napitus ulottuu ainakin kuvien perusteella usein melko alas. Teen tähänkin mekkoon niin syvän napituksen, että saan puettua ja riisuttua mekon kokonaan alakautta.

Glims

Glimsistä onkin jo raportoitu melkein jokaisessa linkkilistan blogissa.(Olen oman raporttini kanssa myöhässä, sillä syntymäpäivien juhliminen on vienyt ison osan viikosta. Olen nyt sitten tosi vanha.)

Tapahtuma kävikin pienimuotoisesta keskiaikabloggaajien miitistä. Lisäksi tapasin myös Neulakon lukijoita, mikä oli todella hauskaa.

Olen kovasti samaa mieltä muiden kanssa siitä, että Glimisissä tuli vietettyä mukava viikonloppu. Kesän leirikausi sai hauskan jatkoajan ja mukavan lopun. Sääkin oli tälle kesälle harvinaisen sateeton ja kaunis. Kiitos järjestäjille!

Glimsistä teki erityisen hauskan (näin käsitöiden ystävän näkökulmasta) se, että markkinahumun lisäksi tapahtumalla oli mukava käsityöpainotus. Markkinapuolen myyjät olivat tasoltaan vaihtelevia, mutta joukkoon mahtui hyvääkin tarjontaa. Olisi ollut hienoa, jos mukaan olisi vielä saatu ne puolalaiset! Lisäksi ryhdyin myös kotimatkalla ideoimaan sitä, että viikonloppuun olisi sopinut kivasti vaikka pari yleisöluentoa keskiajasta tms.

Toivon kovasti, että samankaltaista ohjelmaa järjestettäisiin pääkaupunkiseudulla uudestaan. Meillähän ei toistaiseksi olekaan omia keskiaikamarkkinoitamme. Kysyntää voisi olla: kuulin viikonlopun kävijämäärien ylittäneen reippaasti odotukset. Olin itsekin vähän yllättynyt siitä, miten paljon ihmisiä tapahtuma veti. Ehkei sitä osaa aina ajatella, että tämä aika kiinnostaa näin paljon muitakin ihmisiä.

Yleisö oli yllättävän lähestyväistä ja rohkeaa. Tuli paljon kysymyksiä ja yleistä uteliaisuutta siitä, mitä olemme tekemässä. Lapsista oli hauska käydä teltassa ja vanhempia rouvashenkilöitä lähes liikutti se, että joku vielä osaa ja haluaa tehdä käsin. Tuli jutusteltua keskiajan käsitöistä ja tehtyä tätä harrastusta tunnetuksi. Toivottavasti joku inspiroitui niin paljon, että aloittaa tämän antoisan harrastuksen.

Tapahtuman parasta antia oli muiden harrastajien tapaaminen. Oli mainiota nähdä heidän vaatteitaan ja varusteitaan sekä vaihdella kuulumisia. Erityisen vaikuttunut olin miesten asuista – on aivan oma taiteenlajinsa tehdä niin hyvin istuvia hoseja! (Kuten esim. A:n) Seuroja ja erilaisia harrastajaporukoita alkaa olla paljon, eikä kaikkien jutuissa ehdi millään käydä vaikka haluaisikin. Siksi tälläiset yhteistapahtumat ovat hauskoja. Näkee monta porukkaa yhdellä iskulla! Kiinnostavaa jutusteltavaa olisi ollut ainakin kahden viikonlopun tarpeisiin.

Niin ja uusi punainen toimi mahtavasti, joskin helmalle on tehtävä jotain pientä säätöä. Aloitin Glimisissä seuraavan projektini, joka liittyy nappeihin. Olen erittäin, erittäin innostunut siitä.

Napeista tuli vielä mieleen hassu juttu Glimisistä. Se on pakko jakaa. Yksi yleisötapahtumissa esiintyvä ihmistyyppi on ns. “asiantuntija”, joka tietää keskiajasta kaiken. Siis aivan kaiken. Enemmän kuin kukaan, erityisesti enemmän kuin kukaan läsnäolija. Viikonloppuna ystäväni 1300-luvun loppupuolen italialaisessa cottessaan törmäsi asiantuntijaan, joka kyseenalaisti asun keskiaikaisuuden päin naamaa. Siksi, koska vaatteessa oli nappeja! Siis nappeja, joita ei keskiajalla, ainakaan 1300-luvulla ollut. Hihiiii! Hahaa! Ruahhahhaaahaa! 1300-luku, joka on siis vuosisatana napeistaan tunnettu! Josta on löydetty roppakaupalla eri materiaaleista valmistettuja nappeja! Aivan hysteeristä! Meinasin kuolla nauruun. Meinaan vieläkin.

Valmis!

Arvatkaa mikä on uusi, punainen ja valmis?

Tässä pari vihjettä:

Uusi punainen edestä

sivusta

Harmittelen itse vähän pölyisen peilin kautta otettujen kuvien laatua, sillä ne eivät tee oikeutta mekolle. Mutta viikonloppuna saan varmaankin uusia kuvia.

Pitää kerrankin olla epäsuomalainen ja myöntää, että olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Tässä mekossa moni asia meni kohdalleen, eikä pahempia vastoinkäymisiä tullut, muutamia saumavaratonttuja lukuunottamatta. Alkajaisiksi tarvittiin tietenkin hyvä kangas, ja tämä oli sekä värin että muiden ominaisuuksien puolesta lähes täydellistä. St:a on jälleen kiittäminen taidokkaasta sovituksesta. Itselleen olisi hankala laitella tälläista mekkoa.

Valmiina mekko yllättää helman loppumattomalla määrällä ja sillä, että se on aikamoisen tukeva ja kohottava (ks. yllä).
Ehkä kaikista tyytyväisin olen hihoihin ja niiden napitukseen. Nyörityksestä ja kaula-aukostakin tuli todella siistejä. Helmaa parantelen ehkä vielä, sillä se tuli aikanaan laitettua vähän hätiköiden. Katsotaan nyt, miten se käytännössä toimii.
Tässä vielä lähikuva napeista:

napit

Nurinperin ja oikein päin

Uudessa punaisessa on nyt hihat kiinni. Enää pitää huolitella hihat sisäpuolelta ja sitten mekko on käyttövalmis. Jihuu! (Glimsissä minut tunnistanee leteistä ja muikeasta punaisesta mekosta, jonka hihossa on pienenpieniä nappeja.)

Alan olla siinä vaiheessa, että vaikka maksaisin siitä että saisin vaihteeksi tehdä päällysmekkoa. Tuntuu kuin mekkokerroksessa ei olisi mitään kiintoisaa tai antoisaa. Se nyt ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta tässä ompeluksen vaiheessa se on ihan normaali ajatus.

Ommellessa ajatus lentää. Sitä mietiskelee erinäisiä asioita, kuten miten ihana seuraava projekti onkaan tai että miksi jos rasiassa on yksi (1) käyräksi taipunut nuppineula, juuri se tulee aina sieltä noukituksi (ja miksei sitä neulaa heitä roskikseen).

Ajattelin myös sitä, miten ompelukoneen tulo kuvioihin on mullistanut tapamme koota vaatteita. Käsinompelun yksi hauskimpia puolia on, että se mahdollistaa vaikeiden kohtien, kuten hihan kiinnityksen tai kiilankärkien ompelun ulkoapäin ts. oikealta puolelta. Oikealta puolelta ompelu on huippukeksintö. Koko ajan näkee missä mennään, eikä tule vahingossa tyrittyä. Saumavaraakin voi jättää aika minimaalisesti. Keskiajalla mahdollisesti suurin osa saumoista tehtiin juuri tällä tavalla. Nykyään, luultavasti juuri ompelukoneen vaikutuksesta, vaatteet tehdään enimmäkseen nurjalta puolelta ommellen. Ja moni juttu on nurinperin hankalaa, on kuin ompelisi silmät kiinni.

Eri puolilta ompeleminen on kiehtova esimerkki siitä, miten paljon keskiaikaista ompelutyötä jäljilttelevällä on unohdettavanaan. On tehtävä rutosti työtä karistaakseen ne lapsena sitten opitut tottumukset ja käytännöt, joiden mukaan vaatteita on tottunut ompelemaan ja ennen kaikkea ompelemista ajattelemaan.

Minulla on siinä mielessä onnekas asema, että olin aivan surkea koulun käsitöissä. Onnistuin raahautumaan käsityön pakollisen oppimäärän läpi oppimatta siellä juuri mitään. Miksikö? Minun oli vaikea löytää motivaatiota koulussa, sillä vaatteitahan sai kaupasta rahalla. Teini-iässä havahduin karusti siihen, ettei missään ollut keskiaikaosastoa ja keskiaikavaatteita tarvitsi silti. Aloitin aika lailla nollasta (kantapäämenetelmällä). Opittavaa oli paljon, mutta unohdettavaa vähemmän.

Kirjotuttaa

06082008220.jpg

Tekee mieli kirjoa! Varsinkin, koska plakkarissa on kaikenlaisia ihania lankoja. (Ks. kuva: Wetterhoffin Veera-lankaa, ihanan ohutta ja mainioita värejä) Kirjontatyö olisi näyttävää tekemistä Glimsin käsityöviikonloppuna.
Enää pitää päättää, millä täyttäisi tyhjyyttään kolisevan kirjontakehyksensä.
Olen ajatellut jotain pientä, kuten kirjottua pussukkaa. (Tämä on muuten hieno sivusto kirjotuista pussukoista.) Lisäksi mieleni tekee kokeilla jotain uutta. Ehkä perehtyä johonkin saksalaiseen kirjontatapaan.

Koska villalangan lisäksi kokoelmiin on tullut myös mainiota silkkilankaa, ajattelin ensin saksalaista counted thread-kirjontaa (josta ei ole aavistustakaan, miksi sitä suomeksi nimittäisi, mutta mainio sivusto siitä on tämä). Koska kuulun siihen käsityöihmisten kastiin, joka ei tykkää työstä jossa joutuu laskemaan, päätin jättää sen harjoittelun toiseen kertaan. Luultavasti Glimsiin tulee kuitenkin perheitä, joiden pienimpien korville en soisi niiden käsityön äänten kantautuvan. Tietenkin harjoittelun olisi voinut aloittaa helpommin kuin kirjomalla valkoisella pellavalla valkoiselle pellavalle. Mutta en mene takuuseen, etteikö ärräpäitä lentelisi silti.

Onneksi keksin luostaripiston eli klosterstitchin. Pidän muutenkin hirveästi nyöripistotekniikasta (couching, läggsöm), millä tahansa tavalla toteutettuna. Inspiroiduin Englannissa näkemästäni Racairen seinävaateprojektista ja saatuani käsiini vielä tämän mainion ohjeen, olen valmis aloittamaan.

Aloittamisen esteenä on se, etten tiedä mitä sillä kirjoisin. Kirjontahommissa tekniikan lisäksi melkein yhtä tärkeää on, että kirjoo keskiaikasta kuviota. Mutta mistä sopiva? Keskiajan kirjontakuvioiden tyyli kulki sydänkeskiajalla aika likellä sen ajan käsikirjoitusten kuviointia, joten niistä voisi löytyä sopiva malli. Sitä oikeaa ei vielä kuitenkaan ole sattunut silmään. Hahmottelin vähän yhtä pariskuntaa lempikäsikirjoituksestani Romance of Alexanderista. Se ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Niiden tyyliin sopisi paremmin opus anglicanumilla tehty työ. Koska värejä on käytössä melko vähän, pitäisi saada jotain yksinkertaisempaa ja tavallaan sarjakuvamaisempaa. Mieleen tulee Codex Manesse, joka on sopivasti saksalainenkin, mutta oikeaa kuvaa ei ole vielä löytynyt. Ideoita?