Kirjahylly laulaa Hoosiannaa

Pääsiäinen toi tullessaan visiitin Turkuun ja sen myötä uusia kirjoja. Aboa Vetuksen museokaupasta mukaan tarttui kaksi Janne Harjulan tutkimusta (Sheats, Scabbards and Grip Coverings sekä Before the Heels) sekä artikkelikokoelma Kaupunkia pintaa syvemmältä. Näissä kaikissa on mahtavaa se, että ne käsittelevät suomalaista kaupunkiarkeologiaa ja Turusta tehtyjä löytöjä.

Näyttelyssä en ehtinyt käydä, mutta luunäyttelyn kylkiäisenä myydyt ihanat luiset nopat nappasin mukaani edulliseen puolentoista euron hintaan. Tänä kesänä pelataankin viikinkilaivaa luunopilla!
kirjat.jpg

Ensimmäisenä korkkasin Kaupunkia pintaa syvemmältä -kirjan. Puoliväliin mennessä kirja on tarjonnut ihanasti aivoja kutkuttavaa uutta tietoa arkeologisoitumisprosessin vaiheista, stratifikaatiosta ja ajoittamisjutuista. Eniten olen pitänyt maanmainioista tieteenfilosofisista pohdinnoista. Paras anti on ollut ajatus siitä että vaikka aineisto on monitulkintaista, usein puutteellista ja sattumanvaraista, ei pidä tuskastua siihen ettei yhtä oikeaa tulkintaa ole realistisesti tehtävissä. Pikemminkin pitää oppia nauttimaan tulkintojen moninaisuudesta.

Harjulan kirjoilla olen aikeissa ruokkia ruokin orastavaa innostustani nahkatöihin. (Jos se nahka vain ei olisi niin €”#€%&/:n hankalaa käsitellä!) Ne osuvat sopivaan saumaan siksikin, että Glossa tarjoaa Tiistaina 21.4. klo 18.15-20 FT Janne Harjulan (Turun yliopisto) esitelmän aiheesta: “œKeskiajan jalkinemuotia – kirjallisten, kuvallisten ja arkeologisten lähteiden erot ja kohtaamiset.” Sinne!

Mustavalkea helvetinikkunamekko edistyi kovasti lomapäivinä. Seuraavassa viestissä tuleekin varmaan kuvia edistyksestä.

***

A Bursting Bookcase

During Easter I took a trip to Turku and dropped by the Aboa Vetus (a very recommendable museum, btw) museum store. I bought three new books to complement my collection in my already bursting bookcase. I got two books by Janne Harjula: Sheaths, Scabbards and Grip Coverings – The Use of Leather For Portable Personal Objects in the Late 14th-16th Century Turku (2005) and Before the Heels – Footwear and Shoemaking in Turku in the Middle Ages and at the Beginning of the Early Modern Period (2008). The third book is a collection of articles called Kaupunkia pintaa syvemmaltä, which provides archaeological insight into the history of Turku.

The neatest thing about all these books is that they are all on finnish artefacts.

So far, I’ve made it about halfway through the articles in Kaupunkia pintaa syvemmältä. I’ve enjoyed it immensely. Not only has it provided many new brain-tickling details on the process of artefacts becoming arcaheological objects, urban archaeology and how timber houses were built in Turku, but also many worthwhile philosophical ponderings on archaeology as a science. A thought which has stuck is that instead of frustration at the uncertainties and the many possible interpretations, we should learn to enjoy the richness and variety of interepretation (Yep, I’m sure no-one understood what I meant by that…).

I’m planning to use the books by Harjula to nurture my growing interest in leatherworking. (But why is leather so €%&/:n difficult to handle?) And by coincidence Glossa presents a talk on medieval footwear and fashion byt the same Janne Harjula on the 21st of April. I’m attending!

I also did quite a bit of sewing so most likely my next post will have progress pics of my new surcoat.

Mistä alkaa?

Kutkuttava tilanne. Käsityöhommia, ideoita ja tarpeita on nyt kaikkea yllin kyllin. Ongelma lienee, mistä aloittaa.

Naturtuchen kankaat saapuivat perjantaina varsin yllättävällä tavalla. Kotona ei odottanut paketinsaapumisilmoitus postista vaan oli laskun näköinen kirje Matkahuollolta. Postin sijasta paketti oli noudettavissa Siwasta – joka ei edes ollut lähin Siwa. Asun aivan Valintatalon vieressä. Miksiköhän paketti ei tullut sen noutopisteeseen? Näistä huolimattta paketin toimittaminen lähikauppaan on kyllä mainio juttu. Kauppa on useimmilla postia lähempänä.

Kankaat ovat kauniita:

naturtuchet.jpg

Tilasin timanttivillaa, jonka yksi ihanuus on, ettei sitä ole värjätty ollenkaan. Luonnonvalkoinen ja lähes musta tummanruskea ovat villan alkuperäisiä värejä. Kude on upea ja kangas mainion pehmeää. Siinä on hyvä tuntuma. Siitä on tulossa päällysmekko Sahran häämekon kaavalla, mukaillen myös yhtä museoissa näytillä ollutta mekkoa, jonka sanotaan perustuvan Turun löytöihin.
Harmaa villa on tiivistä, pehmeää ja paksuhkoa. Ajatuksena oli tehdä siitä melko yksinkertainen mutta lämmin mekko kevätleiriä varten. Nyt tosin vaikuttaa siltä, etten lähdekään toukokuussa SkÃ¥neen, joten tämän mekon kanssa ei tule niin kiire.

Kirjontatyö etenee ilahduttavaa vauhtia. Luostaripisto on mainio tapa tehdä kirjontaa. Sen kanssa on mahdollista tehdä aika tarkkaa jälkeä, kunhan käytössä on riittävän ohutta villalankaa. Työ etenee mukavan nopeasti, kuten kuvasta näkyy:

kirjontaedistys.jpg

Racairen hyvä ohje luostaripiston tekemiseen (ja samalla tietoa säilyneistä luostaripistolla kirjotuista seinävaatteista) löytyy täältä.

Tämän vuoden käsityötoivelistalta löytyy siis tähän asti ainakin:

  • hihaton päällysmekko timanttivillasta
  • luostaripistokirjontatyö, josta tullee valmiina pussi (Tällä pistolla tehtyjä pussukoita ei tosin ole ainakaan säilynyt jälkipolville, mutten viitsinyt tehdä heti alkajaisiksi seinävaatetta. Pakko aloittaa jostakin.)
  • nahkainen lusikkatuppi
  • lyhyt huppu Lontoon mallin mukaan
  • erinäisiä röyhelöhuntukokeiluja ja mahdollisesti uusi röyhelöhuntu
  • lämmin ja simppeli mekko harmaasta villasta

Lisäksi pitäisi jaksaa tehdä niitä perinteisiä:

  • alusmekkoja (ainakin yksi)
  • pari uutta leukaliinaa

###

I’ve just received my fabric from Naturtuche. It’s all very lovely. I’m especially keen to start on the black and white diamond twill. I think it’s neat that the fabric isn’t dyed, but the colors are natural colors of the sheep that produced the wool.

My first ever project in klosterstitch is going nicely (as you can see in the progress picture above).

I have a lot of things on my list of things I will make in the coming months. It’s almost difficult to pick what I want to start working on first!

This is my list:

  • a sleeveless surcoat made of the b/w twill
  • embroidered pouch made with klosterstitch (as far as I know there are no surviving examples of klosterstitch embroidery on pouches, but I wanted to get started with a slighltly smaller project than a wallhanging)
  • a spoon case made of leather
  • a little London hood
  • several experiments with frilled veils and possibly a new frilled veil (headress frames, hairpieces included)
  • a simple, yet warm dress made of hte new grey wool

and some boring items:

  • an underdress (at least one)
  • a few new wimples

Kuvatuksia

Tässä vihdoin lupaamiani huntukuva ja samalla joitain kuvia muustakin asukokonaisuudesta.

Koska näissä kuvissa minulla ei ole ollut kameraa naaman edessä, iskin niihin pienet mustat laatikot. Osin siksi, että vaalin ohutta anonymiteettiäni verkossa, mutta myös siksi että kuvissa oli hassuja ilmeitä ja silmät kiinni. :D Vaatteethan näissä ovat pääosassa, kuitenkin.

Ensimmäisenä ryppyhuntu neitsytkäytössään:

huntu.jpg

Näin käytössä olen ollut siihen aika tyytyväinen, mutta sen oikeaoppinen asettelu kaipaa vielä harjoitusta. Saatan rakentaa tähän metallisen huntukehikon, että saan sen asettumaan vieläkin kulmikkaammin kasvojen ympärille.

Jaksan vieläkin päivitellä, miten paljon aikaa ja mateeriaalia humahti noinkin pienen rypyn laittamiseen. Ei mikään ihme, että monikerroksiset sekä kasvojen ympäriltä että hunnun helmasta koristellut hunnut olivat arvokkaita ylellisyyskapistuksia!

SNV81773.jpg
Tässä kuvassa ulkovaatteet eli hattu, huppu, viitta  ja neulakintaat.  Ja tietenkin pyhiinvaeltajamallin väsky. Hatussa oli joutsenen sulkia, mutta onnistuin kadottamaan ne vähän ennen näiden kuvien ottamista.

SNV81777.jpg

Tässä asukokonaisuuteni tyyliltään noin 1350. Löysästi istuva päällysmekko ja suurehko huntu leukaliinoineen. Mekko on vyötetty tinaniitein koristetulla vyöllä. Se toimii ilmankin, mutta on vähemmän näppärä, koska laajalla helmalla on silloin oma tahto. Hihojen koristelärpäkkeet eivät valitettavasti tässä oikein näy, mutta siellä ne ovat. Tämä mekko on ihanan mukava, rento ja helppo asu.
Vyöllä roikkuvan pussin olen pujottanut taskuaukon kautta päällysmekon sisään, piiloon taskuvarkailta. Koruna joutsenriipus, jossa on kryptinen motto “or loons dieu”.

SNV81785.jpg

Viimeisenä vähän tärähtänyt (kaula-aukkokin näyttää kuvassa oudosti eri malliselta kuin mitä se oikeasti on.)kuva asusta tyyliltään noin 1380 (Tyylien vuosiluvuttelu on hupia, tyylit elivät myös rinnakkain. Tämä on kuitenkin asuista muodikkain.). Ryppyhuntu, istuva päällysmekko irrotettavin lasikoristeisin metallinapein ja tippetein. Olen tyytyväinen napitukseen, jonka myötä tämä mekko on saanut paljon uutta käyttöä.
Koruna sydänriipus, asusteena rukousnauha puu- ja luuhelmin. Tämän puvun kanssa pidän vyön päällysmekon alla näkymättömissä.

Mekot villaa, hunnut pellavaa. Kaikki ommeltu käsin. Molempien päällysmekkojen alla on uusi punainen mekko.

Kivaa, kivaa, kivaa!

Tapahtumassa oli kivaa. Oli mainioita ihmisiä, hyvää ruokaa, aikaa tehdä käsitöitä, ihailla muiden tekemiä hienouksia ja nauraa todella huonoille jutuille (siis laatuhuumorille, kuten sananmuunnoksille). Ja tämän kaiken lisäksi oli vielä fantastisia uusia päähineitä.

Otan takaisin puheeni uuden myssyni väärästä koosta. Se onkin juuri sopiva. Se istuu päässä kuin liimattuna. Otan ensin lyhyet hiukseni hallintaan hiusverkolla ja parilla pinnillä. Sitten vedän myssyn päälle, kiinnitän sen kieputtamalla nauhan pään ympärille ja viimeistelen kiinnityksen neulalla. Myssy pysyi paikoillaan hienosti. Pidin sitä huntujen alla ja yömyssynä. Tässä kuva siitä, miten myssy sidotaan päähän.

Myssyn päälle puin – uuden ryppyhuntuni! Ihkaensimmäinen ryppyhuntu on nyt valmis. Siinä on kasvojen päällä kaksi kerrosta pieniä kurttuja. Itse huntu on tavallaan vaakunakilven muotoinen: pyöristetty reunoistaan, mutta puoliympyrää pitkulaisempi. Huntu viimeistelee mainiolla tavalla 1380-luvun asukokonaisuuden, jota olin aiemmin käyttänyt kenties turhan vanhanaikaisen hunnun kanssa.

Silti pidän tätä huntua vielä koekappaleena. Sen tekeminen oli aikaavievää eikä täysin ongelmatonta puuhastelua – mielessäni on pitkä lista asioita, jota teen ensi kerralla toisin. Seuraavasta hunnusta tulee muhkeampi, neliskanttisempi ja todennäköisesti toisella tekniikalla toteutettu.

Ryppyhuntujen (eli kruseler, frilled veils) rakenne on aikamoinen mysteeri. Olen sillä kannalla, että näitä huntuja toteutettiin mitä todennäköisimmin eri tavoilla. Maalauksissa ja veistoksissa on eroteltavissa ainakin kolmea tyyliä. (Pahoittelen termistöä, en keksi tähän hätään parempaa.)

1) kerrostettu huntu, jossa huntuun on kutoessa tehty kurttu reunoihin. Kerrostettu vaikutelma tulee siitä, että huntukangas asetellaan pään päälle kerroksittain.  Näitä kankaita on kokeellisesti kudottu ja niihin on saatu sopivat kurtut. Historianelävöittäjälle tämä tyyli on selkeästi vaikein, varsinkin jos ei saa lupaa pystyttää kotiin edes pieniä kangaspuita.

Tässä on esimerkki tyylistä.  (Jan van Eyck, Arnolfini wedding 1434)

2) ns. smokattu tyyli, jossa hunnun reunassa on salmiakinmuotoisia, smokkausta muistuttavia kuvioita. Näissä hunnuissa tuntuu olevan huntukehys, jollainen (mahdollisesti) oli esillä Lontoon kaupunginmuseossa. Tätä aion kokeilla seuraavaksi.

Ks. kuva tästä (Katherine of Warwickin hautamonumentti, n. 1300-luvun puolivälilä(?))

3) ns. kiharatyyli, jossa huntu muodostaa edellistä tyyliä pehmeämmän kerroksen kasvojen ympärille. Kerroksittain pehmeitä laskoksia, kasvojen ympäryksen lisäksi usein myös hunnun helmassa. Uusi huntuni edustaa tätä tyylilajia, tosin aika maltillisena versiona.

En keksi tähän hätään kuvaa, mutta täydennän kun muistan jotain sopivaa. Olen viikonlopun öisten nasaalisinfonioiden kuulemisen jäljiltä hieman väsynyt ja siksi lahopäinen.
Tapahtumasta huntuineen on luvassa myös kuvia, kunhan ne saadaan ulos kamerasta.

Ehtiä, haluta, täytyä

Ehtiminen: Jos järjestää keskiaikatapahtumaa, ei oikein ehdi tehdä samalla käsitöitä. Nyt kun juhlat on juhlittu, sitä pitää miettiä, mitä taas olikaan tekemässä.

Tapahtuma oli käsityömielessäkin varsin innostava. Kuten hyvään tapahtumakokemukseen kuuluu, palasin kotiin pää täynnä ideoita tulevista käsitöistä. Osa on vielä muhimassa, osan listaan tässä.

Homobonuksen killan (joka on muuten Kodin Kuvalehdestä tuttu, kiitos Sahran mainion haastattelun) esittelyssä näin yhtä sun toista kiinnostavaa. Oli hauskaa, miten esittelyn vanhin vaate oli vuodelta 1992 ja uusin vaate oli valmistunut saman päivän aamuna. Minusta vanhoja keskiaikavaatteita on kiinnostavaa tutkailla, vertailla niiden kulumista keskiaikaisiin esikuviin ja tarkastella vaatteen sopeutumista vartaloon.


Haluaminen: Haluaisin tehdä kurttuhuntua, kirjotun pussin ja korjailla viitan. Ja tehdä uuden, vähän isomman birgittamyssyn.

Birgittamyssyt ovat yleistyneet villityksen asteelle. Jos laskin oikein, bongasin tapahtumassa ainakin kymmenen enemmän tai vähemmän Birgittatyylistä myssyä. Myssy on varsin näppärä, yölläkin. Nukuin yöt myssy päässä ja vältyin aamulla näkemästä ensimmäisenä hunnun litistämää tukkakaaosta.

Täytyminen: Pitäisi-rintamalla ovat uudet lämpimät sukat ja uuden punaisen helman korjaaminen. Vuorin helma on äärimmäisen ärsyttävä lörpöttäessään ja imiessään maasta kaikki mehut.Eivät nämäkään pitäs-puuhatkaan nyt niin kauheilta kuulosta. Kaamospimeä on lähes paras mahdollinen aika kaivautua villavuoren alle ja ommella.

Mutta voi sitä kaivautua uloskin. Ainakin mikäli on kyseessä tapahtuman loppuhetkissä keksitty keskiaikakäsityöblogimiitti.

Glims

Glimsistä onkin jo raportoitu melkein jokaisessa linkkilistan blogissa.(Olen oman raporttini kanssa myöhässä, sillä syntymäpäivien juhliminen on vienyt ison osan viikosta. Olen nyt sitten tosi vanha.)

Tapahtuma kävikin pienimuotoisesta keskiaikabloggaajien miitistä. Lisäksi tapasin myös Neulakon lukijoita, mikä oli todella hauskaa.

Olen kovasti samaa mieltä muiden kanssa siitä, että Glimisissä tuli vietettyä mukava viikonloppu. Kesän leirikausi sai hauskan jatkoajan ja mukavan lopun. Sääkin oli tälle kesälle harvinaisen sateeton ja kaunis. Kiitos järjestäjille!

Glimsistä teki erityisen hauskan (näin käsitöiden ystävän näkökulmasta) se, että markkinahumun lisäksi tapahtumalla oli mukava käsityöpainotus. Markkinapuolen myyjät olivat tasoltaan vaihtelevia, mutta joukkoon mahtui hyvääkin tarjontaa. Olisi ollut hienoa, jos mukaan olisi vielä saatu ne puolalaiset! Lisäksi ryhdyin myös kotimatkalla ideoimaan sitä, että viikonloppuun olisi sopinut kivasti vaikka pari yleisöluentoa keskiajasta tms.

Toivon kovasti, että samankaltaista ohjelmaa järjestettäisiin pääkaupunkiseudulla uudestaan. Meillähän ei toistaiseksi olekaan omia keskiaikamarkkinoitamme. Kysyntää voisi olla: kuulin viikonlopun kävijämäärien ylittäneen reippaasti odotukset. Olin itsekin vähän yllättynyt siitä, miten paljon ihmisiä tapahtuma veti. Ehkei sitä osaa aina ajatella, että tämä aika kiinnostaa näin paljon muitakin ihmisiä.

Yleisö oli yllättävän lähestyväistä ja rohkeaa. Tuli paljon kysymyksiä ja yleistä uteliaisuutta siitä, mitä olemme tekemässä. Lapsista oli hauska käydä teltassa ja vanhempia rouvashenkilöitä lähes liikutti se, että joku vielä osaa ja haluaa tehdä käsin. Tuli jutusteltua keskiajan käsitöistä ja tehtyä tätä harrastusta tunnetuksi. Toivottavasti joku inspiroitui niin paljon, että aloittaa tämän antoisan harrastuksen.

Tapahtuman parasta antia oli muiden harrastajien tapaaminen. Oli mainiota nähdä heidän vaatteitaan ja varusteitaan sekä vaihdella kuulumisia. Erityisen vaikuttunut olin miesten asuista – on aivan oma taiteenlajinsa tehdä niin hyvin istuvia hoseja! (Kuten esim. A:n) Seuroja ja erilaisia harrastajaporukoita alkaa olla paljon, eikä kaikkien jutuissa ehdi millään käydä vaikka haluaisikin. Siksi tälläiset yhteistapahtumat ovat hauskoja. Näkee monta porukkaa yhdellä iskulla! Kiinnostavaa jutusteltavaa olisi ollut ainakin kahden viikonlopun tarpeisiin.

Niin ja uusi punainen toimi mahtavasti, joskin helmalle on tehtävä jotain pientä säätöä. Aloitin Glimisissä seuraavan projektini, joka liittyy nappeihin. Olen erittäin, erittäin innostunut siitä.

Napeista tuli vielä mieleen hassu juttu Glimisistä. Se on pakko jakaa. Yksi yleisötapahtumissa esiintyvä ihmistyyppi on ns. “asiantuntija”, joka tietää keskiajasta kaiken. Siis aivan kaiken. Enemmän kuin kukaan, erityisesti enemmän kuin kukaan läsnäolija. Viikonloppuna ystäväni 1300-luvun loppupuolen italialaisessa cottessaan törmäsi asiantuntijaan, joka kyseenalaisti asun keskiaikaisuuden päin naamaa. Siksi, koska vaatteessa oli nappeja! Siis nappeja, joita ei keskiajalla, ainakaan 1300-luvulla ollut. Hihiiii! Hahaa! Ruahhahhaaahaa! 1300-luku, joka on siis vuosisatana napeistaan tunnettu! Josta on löydetty roppakaupalla eri materiaaleista valmistettuja nappeja! Aivan hysteeristä! Meinasin kuolla nauruun. Meinaan vieläkin.

Hämeenlinna silloin ja nyt

Olin pitkästä aikaa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla. Edellisestä kerrasta onkin aikaa ““ ne olivat ensimmäiset keskiaikamarkkinat kymmenen vuotta sitten. Se oli oikeastaan vähän mälsä kokemus ““ meitä nuoria ja innokkaita käytettiin ilmaistyövoimana mm. narikassa. Vaikka puhe oli pelkästään paikalle tulemisesta keskiaikavaatteissa tunnelmaa luomaan. Palkkioksi saimme haljua (lihaliemeen keitettyä, pyäks) sipulisoppaa ja nukkumapaikan koulun lattialta. Ehkä seura sai osallistumisestamme jotain rahaa, toivottavasti.

Itse paiskoin silloin hommia seuran infotiskillä ja annoin haastattelun Hämeen Sanomiin, jossa ei silloin vielä oltu kuultu historian uudelleenelävoittämisestä harrastuksena. Toimittaja mahtavan nimisekaannushämmennyksen ja kirjoitti jutun, jossa esiinnyin nimellä rouva oikeasukunimi-keskiaikasukunimi. Kavereiden kesken revimme siitä huumoria aika lailla.

Nyt on eri aika ja eri kujeet. Nykyään harrastajia, porukoita ja seuroja on paljon enemmän ja hauska harrastuksemme on kerännyt tunnettuutta harrastajapiirin ulkopuolellakin. Nykyään puhutaankin jo keskiaikaharrastajista ja historian uudelleenelävöittäjistä, kun kymmenen vuotta sitten yleisin nimitys oli keskiaikafriikki. Friikki! Muistan, miten se korpesi. Aivan kuin keskiaikaharrastuksessa olisi jotain superfriikkiä verrattuna moneen muuhun harrastukseen ““ puhummeko esimerkiksi postimerkkifriikeistä tai hölkkäysfriikeistä? Emme. Onneksi keskiaikafriikkipuheetkin ovat jääneet vähemmälle.

Sunnuntaina tosin tunsin itseni hieman friikiksi tallustellessani pitkin katua Helsingin keskustassa täydessä keskiaikamarkkinatällingissä. Oli hunnut, letit, leukaliinat ynnä muut. Päätimme mennä pukeutuneena markkinoille ja autossa vaihtaminen on aika ahdasta.

Asusteet saivat imartelevia kehuja ja päädyimme varmasti moniin kotialbumeihin. Seurueen pienin oli taattu hitti: harvoinhan sitä näkee hurmaavaa alle vuoden ikäistä lasta täydellisessä, käsin ommellussa keskiaikavarustuksessa. Mukavinta on, jos kuvan ottajat pyytävät luvan kuvan ottamiseen. Salakuvatuksi tuleminen ei ole kivaa.

Kymmenessä vuodessa markkinat olivat kasvaneet. Kojuja oli hurjasti, mutta ostoskoriin tarttui loppujen lopuksi vain hiomakivi neulojen ja saksien teroittelua varten ja hieman villalankoja. Tarjonnassa ei ollut hirveästi mitään tällaiselle nipolle sydänkeskiajan ystävälle, jolla on jo vähän kaikkea. Mutta esim. hienoja viikinkijuttuja markkinoilta olisi kyllä löytänyt. Shoppailua olisi helpottanut kojujen järjestely tarjonnan mukaan samalla tavalla kuin Turun markkinoilla.

Hauskinta antia olivat vanhan musiikin esitykset, joissa soitettiin kampilyyraa ja muita maailman hienoimpia soittimia. Myös hevosturnajaiset olivat tosi viihdyttäviä ja hevosten läsnäolo toi tunnelmaan oman kivan lisänsä. Historian uudelleenelävöittäjien leiri oli mainio lisä, joka paremmalla säällä olisi ollut vieläkin kivempi. Ounastelen, että se kasvaa tulevina vuosina. Oli hauska nähdä eri porukoita, porukoiden vaatteita ja vaihtaa kuulumisiakin. Siinä on jotain samaa näkökulmien rikkautta kuin vaikkapa monitieteellisissä projekteissa. Tässä mielessä odotan kovasti Glimsiä.

Kuuma kesä

Takaisin kotona. Pieni kulttuurishokki päällä, pyykkikori täynnä ja kissa olkapäällä. Purrr.
Alkuviikon sää oli hieman nihkeää, mutta loppuviikon helle poltti naamaan cornettes-tyylisten tekolettieni mukaiset rusketusrajat. Hih.

Teltta oli mainio. Se piti vettä, matkusti pienessä tilassa ja mahdutti sisäänsä kaiken tarpeellisen. Kaupan päällisiksi se oli vielä kaunis. Se on tosin puuvillaa, mutta pellavaan ei ollut varaa. Voin suositella: teltta on ostettu täältä.

Leirillä oli tavanimaisen tapaan mukavaa. Otin rennosti ja aika rauhallisesti. Enimmäkseen istuskelin ompelemassa (ylläri ylläri!) hyvässä seurassa. Oli inspiroivia ja hauskoja keskusteluja. Tänks!

Kävin muutamalla mainiolla luennolla. Olen iloinen leirin luentoaikataulusta. Siellä oli paljon kaikkea kiinnostavaa: kasvivärjäystä, emalointia, päähinettä, smokkausta ja niin edelleen. Harmittaa hieman, että kuumuus hyydytti osallistumisintoani loppuviikosta. Nyt tuntuu, että olisi sittenkin pitänyt vääntäytyä useammalle luennolle, koska kaikki oli niin kiintoisaa.

Uusi punainen on toisen hihan uudelleenkiinnitystä vailla valmis. Päivittäinen rutiini meni jokseenkin näin: aluksi itsetuhoutumisvaiheessa olevan vanhan mekon paikkailua ja sitten uuden mekon laittamista. Leirin ompelusaldo on: yksi lapsen paita/mekko, loput napinlävet ja nappien kiinnitys, silkki-iskunyöri hihaan, hihojen kiinnitys ja vähän alusmekon sovittelua sekä sulkien sommittelua hattuun. Kuten kunnon tapahtuman jälkeen pitääkin, pääni on täynnä uusia ideoita ja projekteja. Ostin tulevia seikkailuja varten hieman karvaa ja paljon kirjontapaksuista villalankaa.

Hellepäivät saivat pohtimaan keskiajan hellepukeutumista. Miten silloin toimittiin? Äärimmäisen kuumuuden iskiessä viilennän itseäni jättämällä päällysmekon pois ja avaamalla mekon nyörin ja laskemalla yläosan roikkumaan vyöltä ja vyötäröltä (T:n näppärästi opiskelijahaalarityyliksi nimittämä tyyli). Se on suhteellisen mukava. Mitään historiallista perustelua tälle en ole keksinyt, mutta jotenkin se tuntuu soveliaammalta kuin pelkässä alusmekossa liikkuminen. Tanskan Middelaldercentretissä jäähdyteltiin samalla tavalla, mutten tiedä olisiko heillä sille jotain lähdettä tarjota. (Täytyy laittaa mietintämyssyyn ja palata asiaan joskus vähemmän väsyneenä.)

Hunnusta ja leukaliinasta en luovu, mutta päähän pistän olkihatun. Jos en vaikuttaisi superfriikiltä, käyttäisin huntu-leukaliinakomboa nykyajallakin vaikka joka päivä, ainakin pahimmilla helteillä. Se suojaa ihoa palamiselta ja muutenkin viilentää mukavasti. Ensi kerralla taidan kuitenkin jättää auringon paahteessa pois ne letit…

Matkailua ei-kevyesti pakaten

Tämä keskiaikaharrastus on yhtä tavaroiden haalimista. Kaiket talvet nysvää, valmistaa ja suunnittelee erilaisia keskiaikatavaroita. Sitten kerran (tai useammin) kesässä kerää kaiken kasaan ja asuu viikon keskellä niittyä. Ja keskellä tavaroita.

Olen pakannut aivan valtavan tavaramäärän telttaleiriä varten. Teltta, pöytä, tuoli ja jakkara. Niiden lisäksi vielä kaksi urheilukassillista vaatteita, kolme ikeakassillista kaikenlaista tarpeellista ja kaksi puista laatikkoa täynnä astioita ym. Yhdelle ihmiselle – yhdeksi viikoksi. Voi apua.

Lisäksi koko päivän päässä on soinut se “…kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen”-biisi.

Viime tingan luovuuden puuskassa koristelin vielä toisen astialaatikoistani hauskalla kissakuvalla, jonka esikuva löytyy 1100-1200 luvulle ajoittuvasta Ashmole Bestiarysta.  Puuha lienee tuttua nähtävää ainakin kaikille kissanomistajille. :)

16072008188.jpg