Vuosihuoltoa / Yearly maintenance

Tämän vuoden elävöitykset on nyt elävöitetty. Kiva vuosi sai arvoisensa päätöksen: viikonloppuun mahtui joulumarkkinaa, hehkuviiniä, herkullista ruokaa, tanssia, hyvää seuraa ja liian paljon neulakinnastelua. Viikonloppuna tuli myös muisteltua menneitä. Tämä tapahtuma nimittäin merkkasi sitä, että olen harrastanut tätä metkaa juttua viisitoista vuotta.

Joskus mietin, millaista elämä olisi jos en olisi tähän ikinä ryhtynyt. Olisin enemmän viikonloppuja kotona, tekisin ehkä vielä enemmän töitä. Kaapeissa ja kirjahyllyssä olisi enemmän tilaa. Olisin monta kokemusta ja taitoa köyhempi. On aivan vaikeaa kuvitella elämää ilman niitä rakkaita, mahtavia ja inspiroivia ihmisiä joita olen tämän harrastuksen parissa tavannut. Enkä taatusti olisi tarttunut minkäänlaiseen käsityövehkeeseen ilman keskiaikaa, vaan antaisin edelleen koulukässän traumaattisuuden painaa. Kauhistus.

Vuoden viimeisen tapahtuman jälkeen päätin vuosihuoltaa varusteita.

Puuastioille öljyä, kengille ja nahkapulloille vahaa ja niin edespäin.

Lisäksi hakkasin lyhdyn pohjalta noin kolme senttiä mehiläisvahaa ja steariinia. Plussapuolena on, että lyhty on taas käyttökelpoinen. Miinuksena se, että olen kyynärpäähän asti noessa. Ensi vuodelle lupaan, etten tosiaan enää ikinä anna kynttilän löröttää lyhtyyn. Näkis vaan.

***

And that was the last event for this year: candlelight, great food, mulled wine, shopping, excellent company, even some dancing and definately too much needlebinding (from my shouders’ point of view anyway).  There was also quite the bit of going down memory lane, since this event marked my fifteenth year with this hobby.

Sometimes I wonder what my life would have been like if I’d never gotten into living history. I’d spend more weekends at home, maybe work even more than I do now. I’d have more space in my cupboards, basement and bookcase. I’d lack many experiences and skills. Most of all, it’s almost impossible to think of life without all the dear, important and inspiring people I’ve met in this hobby. And I probably also would not have picked up any kind of handicraft, being too traumatized by my history of handicrafts failures a school. How awful would that be?
After the event, I gave my gear a little tender loving care.

I waxed my shoes, my leather bottle, oiled my wooden dishes etc.

I also chiseled about 3 cms of beeswax, stearin and soot from my lantern. On the plus side, I can use the lantern again. The drawback is I now have soot up to my elbow. An early promise for the new year: never letting the candle bleed into the lantern.

Taikaa

Kun historianelävöitysharrastusta on kertynyt vuositolkulla, tulee väsitämättä krantummaksi tapahtumien suhteen. Ei niin etteikö yleensä olisi kivaa – yleensä on. Mutta se tietty fiilis siitä että jalat lähtee alta, se tulee harvinaisemmaksi.

Viime viikonloppuna olin tapahtumassa, jossa sitä taikaa jälleen oli. Olo on ollut tyytyväinen ja äimistynyt kuin ensimmäisten tapahtumien jälkeen. Ihmettelee miten mukavia ja taitavia ihmiset voivatkaan olla, miten hienoja juttuja osataan tehdä, miten herkullista ruokaa saadaan aikaiseksi ja miten reilun sadan ihmisen kanssa voi olla lämpimän kodikas tunnelma. Enkä taida olla näissä fiiliksissä yksin.
Se ei tullut yhdestä asiasta, mutta kaikki ne onnistumisen elementit yhdessä tekivät viikonlopusta aivan ainutlaatuisen kokemuksen.

Ihmiset olivat hyvällä tuulella. Yleinen tunnelma oli mainio. Sattui aurinkoinen sää ja hauska tapahtumapaikka oli aivan edukseen. Juhlia oli valmisteltu uskomattomalla pieteetillä, tehty eheä kokonaisuus ja rakastettu yksityiskohtia. Kaikki loksahti kohdilleen.

Suuri osuus oli mainiolla musiikilla, jota ei voi saada kyllikseen. Vierailevat tähdet muodostivat seuran omien soittajien kanssa toimivan bändin, joka säesti yläparvelta suussasulavia kalevalaisia pitoja. Livemusiikissa on sitä jotain. Ja säkkipilli, se nyt vaan on ihana soitin.

Illan kruunasi kaikkien naisten tanssima muinaissuomalaishenkinen tanssi, joka oli yhtä aikaa hämmentävä ja melkein maaginen kokemus. Eräskin ystävä kuvasi tunnelmaa sellaiseksi, että oli kosketuksessa sisäiseen esiäitiinsä. ;) Oli niin ärmäkät kinkerit, että uudet patiinit menivät halki.

Kiitos kaikille, jotka olivat mukana tekemässä tätä juhlaa!
***

Magic

After some years in re-enactment, one tends to become pickier when it comes to events. Not that they wouldn’t be fun – they usually are, but the experiences become more “normal” and less “knock-you-off-your-feet”.

However, the event last weekend was totally magical. I’ve been as happy and amazed as I was after my first events. I’m in awe of how nice and talented people can be, what great things they can make and accomplish, how delicious food can be and how you can feel like you’re bonding with over a hundred people. And what I gather, I’m not the only one feeling this way.

As usual, it’s not just one thing you can put your finger on, but rather a lot of things put together that made the weekend so special.

Everyone was in a good mood, the weather was nice and sunny and the site was at its best. The preparations had been done with great care and a lot of attention had been put into the details. Everything fell in place.

A big thing was live music. Visiting musicians played well together with our “own” musicians, providing a musical background to feasting. (We also had a bagpipe. I love bagpipes. And a lute. Lutes are also very nice.) And what delicious food we had! The theme was Kalevala (ancient finnish epic) and the interpretation was exceedingly tasty.

The feast ended in an ancent finnish dance, which was performed by all the women on site. Participating in it felt both a confusing and almost magical. My friend described in well, saying that the song and dance had put her in touch with her inner foremothers. ;) All that dancing made me split by new pattens, but it was worth it.

Thanks to everyone who participated in making this an event to remember!

Johan oli markkinat

Turun keskiaikamarkkinoilla oli mahtavan kivaa. Sää suosi, löytyi paljon ostettavaa ja seura oli tietysti mitä parhainta. On vaikea sanoa, mitä viikonloppuna markkinoilla sitten oikein tein. Kaikenlaista, mutta niin että tuntui ettei mitään ehtinyt tehdä riittävästi. En tiedä tiedättekö sellaista tunnetta, sitä että koko ajan teki jotain, mutta kaikkea olisi halunnut tehdä vielä vähän enemmän. Hengailla ystävien kanssa, kierrellä kojuilla, tutustua uusiin ihmisiin, istua terassilla, tehdä käsitöitä.

Viikonloppuna tuli taas mieleen, miltä huvipuiston mikkihiiripuvussa työskentelevän arki on. Pääsin aika moniin valokuva-albumeihin ja poseerasin turistien kanssa. Se on jotenkin kovin hassua. Olen ehkä vähän harjaantumaton siinä, mitä tulee keskiaikavaatteissa julkisesti liikkumiseen. Unohdan asun erikoisuuden aika helposti, sillä minulle ne ovat tutut ja tavalliset vaatteet. Hätkähdän sitten sitä, miten ihmiset jäävät tuijottamaan, osoittelevat sormella, ottavat kuvia ja koppaavat kainaloon poseeraamaan. Sitten taas muistan, että sehän kuuluu asiaan.

Viikonlopun ehdoton vaate-elämys oli muuten se, kun hämmästytin kanssamatkustajiani IC2:ssa vaihtamalla mekon päälle junan vessassa. Se herätti jonkinmoista hämmennystä, mutta markkinoilla ei ollut vaatteidenvaihtopaikkaa!

Tässä sitten jotain kuvia: (valokuviakin muistin alkaa ottaa vasta aivan viime tingassa)

27062009184.jpg

Tälläistä oli markkinahumu. Ihmisiä oli tosi paljon, välillä oli ahdasta!

27062009181.jpg

Käsitöitä. Aloitin punaisen hupun ompelemisen. Teen sen Uuden Punaisen kankaanjämistä. Ehdin myös kirjoa hieman ja tutustua haarukkanyörin tekemiseen.

27062009182.jpg

Meillä oli Väinölän väellä mahtavan hieno koju, jota Sahra (oik.) onnistuneesti emännöi. Kuvassa myös Gytha (vas.), joka enimmäkseen emännöi erittäin edustavalla Unikankareen kojulla. Unikankare tavoitti saletisti uusia keskiaikaharrastuksesta kiinnostuneita.

27062009180.jpg

Ja olin siellä minäkin (ja tein käsitöitä). Ja Queniva.

Markkinoiden tärkeä osa ovat myös ostokset. Turun keskiaikamarkkinoilla on suomen keskiaikakesän paras ostostarjonta. Paikalla olevien puolalaisten käsityöläisten valikoimista löytyy kaikenlaista, laadukasta ja tarpeellista tavaraa. Tällä kertaa paikalla oli myös Matuls, jolta ostin telttani viime kesänä. Oli hauska nähdä valikoimaa livenä. Hyvää tavaraa ja mukavat myyjäherrat!

28062009192.jpg

Tässä ostoksia: Hopeiset vyösolki ja vyön pää, ukon muotoinen vyöpidike, viininahka, stylus, hopeinen solki ja veitsi luisella kahvalla. (Yritän ajatella sitä, miten paljon säästin postimaksuissa)
28062009194.jpg

Vyönahka löytyi entuudestaan valikoimista. Vyön soljessa on kissa.
28062009195.jpg

Uudet patiinit yhdessä uusien kenkien kanssa. Yhdistelmä toimi hyvin, tosin patiinien kireydessä on pientä säätämistä.

Veitsi ja patiinit ovat Matulsilta, muut tavarat niiltä toisilta puolalaisilta. Peilejä ei ollut, mutta onneksi riittävän moni kävi sellaista kysymässä – luovuttivat ja lupasivat tehdä niitä ensi vuodeksi!

Mitä muuta sitten ensi vuodelta odotan niiden peilien lisäksi? Varmaankin lisää samanlaista ja ehkä useamman päivän reissua. Puolalaiset toverit toivoivat leiriä markkinoiden oheen, ettei heidän tarvisi yöpyä siellä yksin. Kieltämättä harrastajien telttaleiri sopisi kuin nenä päähän. Sehän on Visbyssäkin olennainen osa keskiaikaviikkoja. Leiri toisi lisää tunnelmaa ja tarjoaisi mahdollisuuden eri seurojen harrastajille hengata yhdessä. Tämä rajojen ylittäminen oli tänäkin vuonna mitä parasta ja sitä soisi olevan lisää. Siinä leiri olisi parempi kuin hyvä juttu.

***

What a Market at Turku

How to summarize the Turku medieval market? Well, I had a blast. Great friends, weather and good shopping. There was a lot of visitors at the market, our stall looked good and I seem to have ended up in loads of touristy pictures, being asked to pose witha a lot with people. (Now I know what it feels like for those people who work at amusement parks and dress up as a cartoon character in a furry suit.) I’m so comfortable in my medieval clothes that I forget I’m “dressed up” and feel surprised by all the special attention I’m getting.

See pictures above: the market, my project basket, our stall with some lovely hostesses, me and friend.

Turku Medieval Market has some of the best medieval shopping there is in Finland, due to the visitors from Poland. This year, we also had a welcome visit from Matuls also from Poland, also known as the makers of my tent. They have good stuff and they are also very nice people. I hope they’ll come back next year too!
See pictures above: all the shopping I did (buckle and strap end, wine skin, belt hook, stylus, brooch, knife and pattens.)

Next year, I hope the market will provide more of the same. And I also wish that the idea our polish visitors had of a camp alongside market would become a reality. That would be an excellent addition and a chance to bring together all the finnish societies in this hobby. What a great opportunity to mingle!

Markkinahumua ja lisää ostoksia tulossa

Lisää ostoksia on odotettavissa Turun keskiaikaisilla markkinoilla. Markkinat ovat tällä viikolla torstaista sunnuntaihin.

Olen markkinoiden työnäytösalueella perjantai-iltana ja lauantaina tekemässä käsitöitä ja hengaamassa Väinölän väen ja mahdollisesti myös Unikankareen kojuilla.

Sääkin näyttäisi suosivan käsitöistä, markkinahumusta ja ystävien seurasta nauttimista.
Nähdään siellä!

***

Markets Mean More Shopping

More shopping is expected later this week at the Turku Medieval Market (25.7-28.7).

I’ll be “performing” aka working on various handicrafts projects on friday evening and saturday at the so called ‘area for work displays’ of the market. (What a smooth translation!)

I’m looking forward to hanging out with friends, working on projects and purchasing neat and necessary items!

Valoa pimeään ja uudet kengät

Tänään Neulakko on käsityöblogin sijaan pikemminkin muotiblogi. Sen sijaan että näyttäisin mitä olen tehnyt, kerron mitä olen ostanut.

Tänään tuli Battle-Merchantista paketti, jossa oli uudet kengät ja ennen kaikkea uusi lyhty. Paketti saapui juuri ajallaan, kotiin toimitettuna. Ensitilaus uudesta putiikista on aina vähän jännä: tuleeko paketti postiin (esim. Handelsgillet), lähikauppaan (esim. Naturtuche) vai kotiovelle (esim. Matuls ja Battle-Merchant)?

Kengät ovat perusmalliset edestä nyöritettävät kääntökengät. Noin viidelläkympin hinta on mielestäni edullinen, varsinkin kun kaikki saumat ovat sellaiset mitä pitääkin. Koko on myös sopiva ja lesti on jopa yllättävän leveä. Saattaa olla, että tuunailen niitä jossain vaiheessa hieman. Taidan napata matalammaksi ainakin tuon kantapään lärpykän. Sellaista en nimittäin muista nähneeni missään.

18062009168.jpg

18062009169.jpg

Lyhty oli synttärilahja, joka sai odottaa tulemistaan melkein vuoden, sillä minulla on ainutlaatuinen taito tehdä yksinkertaisista tarpeista eeppisiä tutkimusprojekteja. Olen ainakin oppinut paljon uutta keskiaikaisesta valaistuksesta yrittäessäni löytää sopivaa lyhtyä.

Ensinnäkin lyhdyt eivät olleet mikään yleisin valaistusratkaisu. Päreet olivat yleisimpiä, mutta olen liian tulipalokammoinen käyttääkseni niitä teltassa. Melkein sama pätee öljylamppuihin, jotka nekin olivat yleisesti käytetty ratkaisu. Tiesittekö muuten, että rannikkoalueilla niissä poltettiin kalaöljyä?

Kynttilät olivat ylellinen tuote. Niitä valmistettiin keskiajalla talista tai mehiläisvahasta. Steariinikynttilät ovat 1800-luvun juttu.
Larsdatterin kaikenkattavalta sivustolta löytyy erilaisia lyhtyjä. Edellä mainittuun kammoon liittyen en ole oikein innostunut puisista lyhdyistä. Tämä tarkennus ja toive 1300-luvun lyhdystä kavensivat valikoimaa merkittävästi.
On tämä Smithfieldistä Englannista löydetty lyhty.  Tässä sama lyhty viivapiirroksena.

Ja sitten on tämä ns. Arkkipiispa Absolomin lyhty joka on Tanskan kansallismuseossa. Se on ajoitettu noin 1300-luvulle. Siinä on alun perin ollut todennäköisesti luinen levy luukkuna. Lyhty on voitu ripustaa seinälle tai siinä on voinut olla irrotettava kantokahva.

Tykästyin ideaan kahvallisesta lyhdystä, sillä sitä on helpompi kantaa ilman näppien ylikuumenemista.

Sen jälkeen olen plärännyt jokseenkin jokaisen lyhtymaakarin sivut koko netissä. Kukaan ei tee suoranaista kopiota tanskalaisesta lyhdystä, joten päädyin tilaamaan lyhdyn jossa on ominaisuuksia molemmista. Malli on tanskalainen, koristeleikkaukset englantilaisesta lyhdystä. Mielestäni lopputulos on tyydyttävä, kyllä tälläinen lyhty olisi suht uskottavasti voinut olla olemassa keskiajalla. Luulevy voisi olla ohuempikin, mutta koeolosuhteissa lyhdystä lähti mukavasti valoa.

18062009165.jpg

18062009164.jpg

18062009166.jpg

Parasta verkko-ostoksissa kuitenkin oli, että ne toimitettiin mahtavassa pahvilaatikossa:

verkaloota.jpg

****

A New Lantern and New Shoes

Today Neulakko turns into a fashion blog (sort of). Instead of showing you what I have made, I’ll show you what I have purchased.

I received a package from Battle-Merchant, which was promptly delivered to my door. Some retailers send things to your door, others to the post office and some to the local supermarket, so it’s always slightly exciting to see where your parcel will end this time.

The shoes (see picture above) are a pair of  your basic frontlaced turnshoes. They’re well made, the seams are as they should be. This makes the price (about 50€) very reasonable. I might add some finishing touches, like remove that odd shapely bit above the heel. At least I’ve never seen that kind of curve on a medieval shoe before.

The lantern is a birthday present. It arrived almost a year after my birthday, since I have an amazing ability to turn the smallest things into research projects of epic proportions. At least I learned a whole bunch of things about medieval lighting solutions. (Mental note: must turn new knowledge into an article or a lecture)

Lanterns weren’t the most common means of lighting, but I decided to skip splinters and oil lamps (in a tent!) because of fire safety issues. Btw, did you know that on coastal areas people used fish oil in oil lamps? Fascinating!

Candles (for lanterns) were more of a posh item. Instead of the paraffine (?) candles we use today, medieval candles were made with tallow or beeswax and one was not supposed to mix these two.

There are quite some depictions of medieval lanterns, like on this Larsdatter page. However, I decided to skip wooden lanterns (due to fire safety). And then I of course needed a 14th century lantern. From Nothern Europe.

There is a lantern from Smithfield in England. (Same one as a line drawing.)

And then there is this, the so called lantern of  Archbishop Absolom, which I saw in the National Museum of Denmark. This lantern is also dated to the 14th century and has had a horn panel on the front. It has been attached to a wall or has had a detachable handle.

I like the concept of these tankard-shaped lanterns. Burning your fingers when carrying them is much less likely.

After these decisions I surfed practically the entire internet.

And I came across the lantern I got. It is an emulation, which sort of combines elements from both lanterns.  I think it is a very plausible option, there could have been such a lantern in the middle ages. The horn panel could maybe be a bit thinner, but when I tried it out, it did give a really good light.

(And my cat Verka thought that the box the stuff came in was the best thing ever. )

Se on se paniikin tunne ja se tulee joka kevät

Kauko Röyhkä laulaa keväisin iskevästä paniikin tunteesta. Kaukon paniikki ei tosin liity tarpeeseen askarrella keskiaikaisia käsityöprojekteja. Minun paniikkini liittyy. Ja se alkaa olla taas käsin kosketeltavaa.

Kesä on pullollaan erilaisia rientoja, joihin pitää saada kaikkea uutta valmista. Osa välttämättömiä juttuja, osa sellaisia että ne vaan haluaa saada tehdyksi. Ehkä sitä on jotain patoutunutta tarvettakin tapahtumaköyhän kevään jälkeen.
Tällä hetkellä mielessä polttelevat päällimmäisenä uuden päällysmekon valmistuminen, sitten lineas vestes-sektorilla uuden pellavapaidan/alusmekon ja essun tekeminen. Ja mielessä on älyttömästi muitakin ideoita, liittyen lähinnä päähineisiin.

Tässä tilanne lineas vestes-sektorilla. Vaatii vielä pientä laittoa.

assembly.jpg
Pellava on nyt kutistettu ja pian silitettykin.

Mekko alkaa olla aika valmis. Enää kaula-aukko, kädenteiden huolittelu ja mahdolliset koristelut ja lopulliset tuunaukset. Mekko on tehty vain kahdesta metristä kangasta. Sen koostaminen oli aikamoista palapeliä, mutta ilokseni sain loihdittua luovalla ajattelulla riittävästi helmaa. Yksinkertaisesta mallistaan huolimatta nämä ns. helvetinikkunamekot ovat mielestäni aika vaikeita. Niiden on istuttava harteista ja lanteista pysyäkseen päällä, mutta kinnata ei saa. Kiitos Sahralle kaavan lähettämisestä! Siitä oli hyvä lähteä liikkeelle.

progress.jpg

Tällä hetkellä mekko on lanteilta vähän löysä, mutta sen varalle on suunnitelma. Mustavalkoinen villa on ollut kiitollista työstää. Sen kuvioihin katoavat pistot ja saumat. Olisin halunnut ottaa kuvan helmasta, jonka huolittelin lempitavallani, mutta nyt on tyydyttävä sanalliseen kuvaukseen. Käänsin helman luotospistoilla ja sen jälkeen niittasin sen vielä littanaksi kahdella rivillä etupistoja. Tekniikkaa on hyödynnetty Grönlannista löytyneissä vaatteissa. Näin monta kertaa ompelemalla helmasta tulee siisti, litteä ja napakka.

facing.jpg

Kädenteiden huolittelun sain tallennettua kuvaan. Ajattelin tässä kokeilla kädenteihin samaa tekniikkaa, jota Lontoossa on käytetty kaula-aukkojen huolittelussa. Olen ommellut kapean silkkisen nauhan käännetyn sauman päälle. Juju on siinä, että nauha estää vinoon leikattua kaula-aukkoa/kädentietä joustamasta ja venymästä käytössä.
****

There’s a Certain Panicky Feeling I Get in the Springtime

Spring means it’s time to start developing a bit of a panic about all the things that still need to be finished before the summer season and it’s abundance of events.

On the top of my list are finishing my new surcoat and making a new linen apron and a shirt/underdress.

On the lineas vestes front, my progress can be seen in the first picture. The apron and dress still require a little assembly. This far, the linen is washed and ironed. Gasp!

The surcoat is almost finished. The progress can be seen in the second picture. The armhole edges still need to be finished, as well as the neckline. After that, a little final fitting and perhaps some bezants. This style of overdress seems simple, but I find it rather tricky. The trick is in making the dress fit at the shoulders and hips, to make it stay put. With this one, I got a rather easy start since Sahra drafted me a pattern from her own dress, which fits me perfectly.

The challenging part was piecing together the rest of the pattern with just two metres of fabric. The fabric has been lovely to work with. The pattern in the fabric makes the few extra seams in the gores all but disappear.
The third picture explains the white ribbon in the second picture. I have reinforced the armholes with a narrow silk ribbon, like a neckline that has been excavated in London. The ribbon is an excellent way of making sure the curved neckline/armhole, which has been cut sort of on the bias will not stretch. This works wonders on necklines, so I decided to try it out on these armholes.

Essuja

Jokin aika sitten Neulakossa oli puhetta ns. kolmioessuista. Eli sellaisista kokoessuista, joiden yläosa ei kiinnity modernin essun tapaan niskan taakse sidottavalla lenkillä, vaan se kiinnitetään soljella eteen.

Tämän essun todellinen yleisyys keskiajalla ja erityisesti naisilla on puhututtanut elävöittäjiä. Aivan perustellusti, sillä näitä essuja ei kovin usein kuvissa näy. Tähän mennessä olen löytänyt sen vain ammattimiesten, kuten seppien, teurastajien yms. yltä.

Essumalli on kuitenkin ollut elävöittäjien keskuudessa suosittu. Siihen vaikuttavat varmaankin mm. Historiska Världarin sivujen asukokonaisuus, johon essu kuuluu sekä essun esiintyminen Hurusom man sig klädde-kirjassa. (Puhumattakaan siitä että tuollainen essu on periaatteessa hyvin näppärä ja helppo pukea huntujen kanssa.) Olen etsinyt jälkimmäisessä esiintyneen essun viivapiirroksen alkupeäräistä vaikka mistä. Nyt olen vihdoinkin bongannut sen, kiitos Historiska Världarin keskustelujen. Se on tässä!

essu.jpg
Ja sen tietojen pitäisi ainakin olla nämä: Woman by the Hearth, Guillaume de Lorris and Jean de Meun, Le roman de la Rose Ms.1126, f.115, France, 14th century, Bibliothèque Sainte-Genevieve, Paris.

Mutta ei yksi kuva vielä kesää tee. Kuva nimittäin saattaa esittää luonnon ruumiillistumaa, ts. Luontoäitiä eikä ketä tahansa naista. Lisäksi kuvan ‘hella’ voidaan nähdä myös sepän pajana, jolloin kuva esittäisi naista sellaisissa miesten hommissa, joissa tuo esiliina on tavallinen.

Omalla kevään projektilistallani on edelleen tällainen puoliessu. Tämä esiliinamalli on naisilla selkeästi yleisin. Sen yläosan kuviot on mahdollisesti tehty smokkaamalla. Smokkailin ensimmäiseen versioon vähän turhan syvät vekit, joten se meni liian pieneksi. Seuraavalla kerralla olen maltillisempi.

###

A wee english summary:
A while ago we discussed the historical accuracy of these aprons (see picture) on women. They seem to be popular among re-enactors due to appearing in some well-used sources. However, it’s possible that these aprons were mostly worn by men, in professions such as butchers and smiths. Now I finally found the picture we had been looking for on the lovely Historiska Världar-forum. This picture appears as a line drawing in Hurusom man sig klädde by Else Marie Gutarp, which was the only (poor) source I’ve had of women wearing these aprons so far. One picture doesn’t still make the case, though. The picture probably portrays Nature at her smithy, which makes it an allegorical woman in a man’s profession. So instead of this kind of apron, I’m making a smocked Luttrell Psalter-type apron for next summer.

Verkaa! Sarkaa!

Keskiaikaharrastuksen edetessä olen tullut jatkuvasti krantummaksi kankaiden suhteen. Samalla kangaskauppojen määrä on vähentynyt ja niiden valikoima on muuttunut keskiaikamielessä entistä kehnommaksi.

Enimmäkseen kaipaan villaa ja pellavaa. Pellavassa tarpeeni ovat yksinkertaiset: luonnonväristä ja valkoista pellavaa. Niitä on pellavan muodikkuuden takia ollut aika hyvin saatavilla. Ikeasta saa kelpo yleispellavaa alusmekkoihin ja muihin juttuihin todella edullisesti. Ostin viime käynnillä koko pakan, pahan päivän varalle. Ohutta pellavaa huntuihin ja muuhun on vaikeampaa löytää. Tallinnan kangaskaupoista olen haalinut mukaan varaston, joka on riittänyt onneksi vuositolkulla.

Hyvän villan löytäminen on vaikeaa ainakin täällä Helsingissä. En mielestäni vaadi mahdottomia. Haluaisin villakankaita, jotka ovat täyttä villaa. Varmasti. Villakankaassa voi olla jopa 7% muuta materiaalia mukana, mutta sitä saa sanoa 100% villaksi. Tämä on ongelma: seitsemän prosenttia ei ole paljon, mutta kyllä sen käytössä huomaa. Eurokankaissa myyjät osaavat harvoin kertoa kankaiden sisällöstä mitään. Yleisimmin ns. villakankaat ovat sitä tavallista: 80% villaa ja 20% tekokuituja. Se näkyy onneksi jo lapussa.

Muut toiveeni koskevat väriä ja paksuutta. Värivalikoima kangasliikkeissä on kovin synkeä: mustaa ja tummanharmaata. Sopivia värejä talvitakkeihin ja pukuihin. Keskiaikavaatteisiin tarvittaisiin punaista, sinistä, ruskeaa, valkoista, keltaista, vihreää. Kankaiden kuteissa ja paksuuksissa ei myöskään ole riittävää valikoimaa. On takkipaksuutta, joka on hieman liian paksua suureen osaan keskiaikavaatteista. Lisäksi on pukuvillaa, joka on ohutta ja tyyliltään ja hinnaltaan epäsopivaa, usein Armania tai muuta sellaista.

Mihin kääntyä? Tässä joitain vinkkejä ja linkkejä:

Matan tekstiili sijaitsee Hakaniemessä. Siellä on kiva valikoima villatoimikkaita, sellaisia sopivan keskipaksuja. Myös paksumpia kankaita löytyy. Hinnat ovat 23-32 euron välillä, jos muistan oikein. Joidenkin historianelävoitysseurojen jäsenkortilla saa alennusta, ajoittain villat ovat myös 20-30 prosentin alessa.

Handelsgilletin lopettaminen oli traagista. Luukku meni kiinni juuri kun olin oppinut tilaamaan kankaani netistä! Mutta onneksi Handelsgilletin jättämää ammottavaa aukkoa on tullut täyttämään muita myyjiä. Toivoisin, että joskus Suomeenkin saataisiin keskiaikakankaita myyvä kauppa, ettei kaikkea tarvitsisi tilata ulkomailta.

Naturtuche on saksalainen kauppa, josta tilasin tänään seuraavien projektieni villat. Pitäjät ovat itsekin historianelävoittäjiä, joten valikoima on tarpeisiin sopiva. Kankaat ovat täyttä tavaraa ilman keinokuitulisukkeita. Lisäksi osa kankaista on värjätty keskiajallakin käytetyillä kasviväreillä. Naturtuche myy värjäämättömiä kankaita myös itse värjääville. Verkkokauppa on toimiva ja palvelu pelaa mukavasti. Paypalilla maksaminen onnistuu ja kangasnäytetilkkuja saa sähköpostia laittamalla. Kimppatilaus kannattaa, postimaksut isoille ja pienille paketeille on käytännössä sama, pari kymppiä.

Medeltidsmode on ruotsalainen kauppa, jonka verkkokauppa on auennut aivan hiljattain. En ole tilannut täältä vielä muuta kuin kangasnäytteitä. Niiden perusteella valikoima vaikuttaa mukavalta ja hyvin laajalta, vaikka koko valikoima ei ole niin täysin keskiaikakosher kuin esimerkiksi Naturtuchessa. Verkkokaupassa on tällä hetkellä murto-osa kangasnäytevihkosen valikoimasta. Omaa tilaamiskynnystäni laskee se, että uuden verkkokaupan myötä maksaa voi muutenkin kuin tilisiirrolla ruotsalaiselle tilille. Hinnat ovat aika mukavia, hieman edullisemmat kuin Naturtuchessa.

Lopuksi kysymys lukijoille:

Mistä te hankitte kankaanne? Onko teillä linkkejä tai vinkkejä jakoon laitettavaksi? Kokemuksia verkko- tai muista kaupoista? Ajattelin että Neulakkoon voisi koostaa linkki/vinkkisivun kankaiden ostamisesta.

Opettavainen tarina

Siis aargh, Neulakko oli taas kadoksissa melkein vuorokauden! Kyseessä taisi olla joku toistaiseksi määrittelemätön palvelinperäinen ongelma. On kurjaa kun selain herjaa ettei palvelinta löydy, eikä itse voi tehdä muuta kuin toivoa, että koko sivusto löytyy taas mahdollisimman pian eikä mitään ole hävinnyt.

Nyt opettavaiseen osuuteen:

Ensi viikonloppuna on tapahtuma ja päässä alkaa pyöriä tuttu rallatus: mullei ole sinne mitään uutta päällepantavaa…

Historianuudelleenelävöittäjillä tuntuu olevan juhlien alla ongelmana ei niinkään päällepantavan puute vaan se, että joka kokoontumiseen olisi niin ihanaa viedä jotain uutta. On huippua vetäistä ylleen uusi asuste, askeltaa sen kanssa saliin, saada kommentteja ja tilaisuuden keskustella uudesta asustaan. Tämä on kuitenkin hyvin ongelmallista, kahdesta syystä.

1) Keskiaikavaatteet (ym. romppeet) täyttävät helposti koko asunnon, jos niitä tekee paljon. (Niiden tekeminen täyttää myös helposti koko kalenterin, mutta sehän ei sinänsä ole ongelma.)

2) Ongelmallisempaa on, ettei mikään projekti yleensä valmistu hyvissä ajoin ennen juhlia. Siinä on kyseessä jokin metafyysinen lainalaisuus. Siksi on tavallista, että hommia survotaan kasaan maanisella vimmalla viime tingassa: torstain ja perjantain välisenä yönä, matkalla autossa ja tapahtumapaikalla perjantai-iltana.

Tässä on se ongelma, että väsyneenä ja kiireessä tekee aivan to-del-la hienoja ja järkeviä ratkaisuja. Myös käsityön jälki on yleensä häikäisevää. Not!

Olen monta kertaa vakaasti päättänyt, etten rupea hötkimään projektieni kanssa ja menen tapahtumaan vanhoissa rääsyissä.

Välillä lipsun periaatteestani.

Mainio esimerkki on Uuden Punaisen helma. Keksin (vetoan tilapäiseen mielenhäiriöön) että tekaisen mekon valmiiksi viime kesäkuun englanninmatkalle. Ei tullut valmista. Kotiuduttuani vannoin tekeväni mekon loppuun kunnolla. Se valmistuikin vasta elokuussa, mutta sen huolella tehdyt yksityiskohdat miellyttävät silmääni vuosien ajan.

Olin kuitenkin paniikkiompelun aikana päättänyt, että käännän helman sisään reilusti ylimääräistä, mikäli helma on tullut käännettyä liian lyhyeksi. Krhm. (ks. yllä mielenhäiriöstä.) Ajatuksena oli kai, että ompelen sen sitten joskus kunnolla uudestaan. Tämä on tyypillistä, mutta se sittenjoskus tulee vain valitettavan harvoin.

Nyt sen oli kuitenkin pakko tulla. Helma veti, kiemursi, lörpsötti ja myös painoi julmetusti. Siellä sauman sisässä oli nimittäin parhaimmillaan 10 senttiä ylimääräistä kangasta!

Helma auki, sakset käteen, neuloja kehiin ja ompelemaan helmaa.

helmat.jpg
Näin paljon ylimääräistä kangasta raksin pois. Mekko on noin 100g kevyempi ja helmaakin kehtaa näyttää.

Niin ja tosiaan – tällä kertaa on uutta päällepantavaa. Uuden helman lisäksi myös uusi myssy, jonka olin melkein unohtanut. Ja viitaakin on vähän uudistettu. Mutta siitä lisää toiste.

Pieni pipo ja tuplasukat

Olin viime viikonloppuna tapahtumassa, jossa oli mainio tilaisuus testata vaatteidensa talvenkestävyyttä.

Ihan hyvähän se on, ainakin näin pikkupakkasessa. Varsinkin jos pysyy liikkeessä, ei ole mitään ongelmaa. Jos katselee turnajaisia tai muuten seisoskelee, alkaa palella vaikka lämpötila olisi hintsusti plussan puolellakin.

Talviasusteeseen kuuluvat siis normaalin alusmekko, mekko, päällysmekko -kokonaisuuden lisäksi huppu, viitta, huopahattu ja neulakintaat. Viimeksi mainitut ovat upouudet, Lankadontista ostetut. Ne ovat 1300-luvun malliset ja aivan ihanat.

Pahinta on jalkoja pitkin hiipivä kylmyys. Kenkien nahkapohjat eivät ole kauhean paksut. Patiinit toisivat helpotusta, mutta ne tuntuvat talviliukkailla hengenvaarallisilta. Tällä kertaa en säästellyt sukkia kulumasta, vaan vedin jalkaani tuplasukat: ensin ohuemmat ja sitten paksummat villaiset sukat. Jalat olivat ihanan lämpimät ja aivan kuivat lumessa tarpomisesta huolimatta. Käsikirjoituksissa näkee tuplasukkia ainakin miehillä (kuten tällä halonhakkaajalla). Joskus olisi hauska kokeilla jalkarättejä, joita Bockstenin mies käytti kengissään. Jalkarätit on leikattu vanhoista vaatteista, yhdessä riekaleessa on hyvin säilynyt lähes puolikas kaula-aukko. Selkeästi vähemmän fiini ratkaisu jalkojen lämmittämiseen kuin tuplasukat, mutta varmasti toimiva.

Toinen talvipukeutumisen kehitettävä yksityiskohta on viitta. Minulla on paksusta villasta tehty viitta, joka on tällä hetkellä hyvin yksinkertainen harmaa puoliympyrä. Kiinnitän sen edestä soljella. Alunperin se oli 3/4-ympyrä, mutta voi ruoja sitä kankaan määrää! Se laahasi koko ajan maassa enkä onnistunut pukemaan sitä ylleni mitenkään tyylikkäästi. Näytin aina lähinnä siltä, että olen kääriytynyt liian suureen villatoogaan/kylpypyyhkeeseen. Ja tuoksuin märälle lampaalle. Muuttaminen puoliympyräksi sai viitan asettumaan niin, ettei se kastu ja laahaa maassa. Muutenkin se kulkee matkassa mukana näppärämmin – ja siksi useammin. Yksinkertainen villaviitta on kuitenkin aika vilpoisa. Nyt pohdin, josko vuoraaminen kannattaisi. Ainakin muokkaan viitan kiinnitystä.
Toisaalta olen alkanut mietiskellä takkeja. Periaatteessa niitä on ainakin testamentattu naisille. Mutta toistaiseksi viitta näyttää olevan naisille se yleisempi ulkovaate. Mutta katselen sinnikkäästi lisää tuota takkipuolta, josko voisin perustella itselleni että voisin sellaisen tehdä.

Ja se pieni pipo? Tein viikonloppuna valmiiksi Birgittamyssy kakkosen. Tällä kertaa lisäsin myssyyn syvyyssuunnassa roimat 5 senttiä, mutta se on ehkä edelleenkin liian pieni. Toimiva kyllä, mutta silti se istuu päässä uimalakkimaisesti. Hunnun alla toimii mainiosti, mutta en ole ihan varma käyttäisinkö sitä sellaisenaan. Toisaalta istuuvudessa voi olla kyse myös hiusten puutteesta. Pitkät hiukset täyttävät sen paremmin.
Ehkä seuraavalla kerralla lisään mittaa myssyn kaikkiin dimensioihin. Alkuperäinen myssy on tehty henkilölle jonka pään ympärys on 50-52 cm. Oma hattukokoni on noin 59 cm, joten tulisiko sopiva koko lisäämällä mittoihin puuttuvat sentit?

Hauskinta tässä uudessa myssyssä oli sen etureunan kirjailu. Tein pellavalangalla ristikkomaista kuvioita (hopdraggsöm), kuten alkuperäisessäkin. Se oli huippukivaa! Helskyssä ei vain valitettavasti ollut riittävän paksua pellavalankaa, joten tein tuplalangalla. Ensi kerralla teen sitten ehkä sen ns. pitsiosankin, mutta sitä hattua varten hankin sen riittävän paksun langan.

Loppukevennyksenä Deventer Burgerscapin blogista kiinnostava kuvakokoelma, jossa näkyy Birgitan myssyn kaltaisia päähineitä. Erityisesti tappelevien naisten kuva ( MS Hunter 252, fol. 186r) on mielenkiintoinen. Maassa näkyy muitakin päähineitä, joiden alle myssy on todennäköisesti ollut puettu. Kuva on hieman uudempi, noin 1475-1500.

Kuvia omasta myssystä tulossa.

EDIT: elisabethiburs.pdf Tässä kuva toistaiseksi ainoasta löytämästäni takinkaltaisesta vaatteesta 1300-luvun naisella, sekä kaiverruksen pohjalta tehty vaate. Kuva on kirjasta Hurusom man sig klädde.