Vyön täydeltä muistoja

Posti toi hartaasti odotetut, uudet vyöniitit! Siistiä! Saan toivottavasti kiinnitettyä ne viikonlopun aikana. Ostin niitit täältä.
Olen kyllä joskus hieman tuskissani siitä, miten materialistinen harrastus tämä keskiaikaelävöitys onkaan. Tässä on niin usein kyse tavarasta – sen valmistamisesta tai hankkimisesta muuten.

Toisaalta, tämä on sitä oikeanlaista materialismia. Tavaran eteen on nähty paljon vaivaa ja sitä arvostetaan. Sellaista sopisi nähdä enemmänkin tässä merkityksettömän krääsän haalimisen maailmassa.

Nykyään puhutaan siitä, miten kaikella pitää olla tarina. Esimerkiksi yrityksille keksitään tarinoita, mikäli sellaista ei ennalta ole. Se johtuu siitä, että ihmisaivot rakastavat tarinoita – ne jäävät mieleen ja antavat asioille merkitystä. Se lienee syy sille, miksi yksi keskiaikaesine on tärkeämpi kuin kymmenen nykyesinettä. Nillä on tarina. Useimmiten pitkä sellainen.

Keskiaikatavaroistaan muistaa milloin ne on tehnyt, mitä silloin ajatteli, kenen kanssa ompeli, mistä haki tietoa ja materiaaleja, mitä uutta oppi. Ne kantavat muistoja siitä milloin niitä on käyttänyt ja mitä silloin on tapahtunut. Siksi niitä tuntuu olevan mahdotonta heittää pois, vaikkei niitä enää käyttäisikään.

###

Mietiskelin taannoin, mikä mahtaa olla tärkein keskiaikaesineeni. Tietenkin kaikki mekot ovat eri tavoilla rakkaita jo pelkästään niihin käytetyn ajan ja vaivan takia. Ne ovat kuitenkin käyttötavaraa, jonka puhki kulumiseen on henkisesti valmistautunut.

Rakkain kapine on varmaankin vyöni. Siihen liittyy muistoja sen koko mitalta. Vyö täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta.

Ostin vyöni ollessani ensimmäistä kertaa Visbyssä keskiaikaviikoilla. Se oli ensimmäinen kerta, kun kävin ulkomailla pidemmällä leirillä. Vyö ostettiin visbyläisestä nahkatavaraverstaasta, jossa se leikattiin suoraan valitsemastani vuodasta. Hinta määrittyi vyön leveyden mukaan. Otin leveän (noin 6 cm) vyön, koska sellainen oli kaikilla kauan harrastaneilla keskiaikaguruilla ™. Väriksi valitsin mustan. Kokonaisuuden kruunasi päähän laitettu metallirinkula, jonka avulla vyön saattoi solmia. Juuri sellainen rengas oli myös edeltämainituilla guruilla. Olin varma, että tällaisia vyöt keskiajalla olivat.

Samoihin aikoihin oli vallalla kummallinen villitys pureskella juhlien tiimellyksessä kavereiden vöitä. Vyössä näkyy vieläkin ystävien hampaanjälkiä.
Seuraavana vuonna Visbyssä kiikutin vyöni samaan pajaan kavennettavaksi. Olin oppinut, etteivät 1300-luvun vyöt olleet leveitä vaan kapeita. Kotona askartelin vyöhön kapean soljen, joka oli moderni, muttei sentään metallirengas.

Tätä seuraavana vuonna tilasin jenkkeihin matkustavalta vyöniittejä. Askartelin niitit kiinni vyöhön kuulaana syyspäivänä ulkosalla. Neliskanttisten niittien ja pienten niittien yhdistelmä on edelleen hieno. Tinaiset niitit olivat uutena kiiltäviä. Suurin osa niiteistä meni aika suoraan, eikä yksikään tärvääntynyt. Myöhemmin hankin lisää niittejä. Niiteissä on eroja: uusien asentaminen oli hankalampaa ja ne ovat jostain syystä irtoilleet vanhoja enemmän.

Vyössä on myös kukkaronpidike. Se voi kuulostaa keskiaikaturhakkeelta, mutta on oikeasti käytännöllinen. Suoraan vyölle ripustettu pussi tai kukkaro vetää nahkaa rullalle ja vyön epätasapainoon. Pidikkeessä pussi riippuu aivan huomaamatta.
Oikea solki vyöhön löytyi matkalla uuden heilan (nykyisen miehen) kanssa Tanskan Middelaldercenteristä. Siihen piti tehdä itse kieli. Siitä huolimatta solki on kestänyt.

Vyön pään hankin silloin, kun järjestimme ensimmäisiä Homobonuksen pitoja. Se taisi olla ensimmäinen kerta kun tilasin netitse keskiaikatavaraa ulkomailta.

Vyön uusimmat somisteet ovat ystäviltä kolmikymppislahjaksi saaduilla varoilla tilatut juuri saapuneet niitit. Täydensin vanhaa sarjaani ja ostin lisäksi naisen pää-niittejä, joista tulee aina mieleen viime kesän matka Englantiin, jolloin näimme alkuperäisen Lontoon kaupunginmuseossa. (Tässä parempi kuva alkuperäisestä.)

Kehräämään?

Käsityökilpailun palkinnot olivat ruhtinaalliset. Sain palkinnoksi mainion savisen kannun, kirjotun pussukan täynnä hyvältä tuoksuvia yrttejä (vaatteiden kanssa säilytettäväksi), makean veden helmiä (jotka ovat niin isoja, että niistä saisi melkein tehtyä kunnollisen paternosterin l. rukousnauhan), pienen muistikirjan ja värttinän villoineen.

Viimeksimainittu on eri hieno kapistus, joka herätti taas innostuksen opetella kehräämään. En tiedä mitä kehrätyistä langoista tekisin (nyt kun tilasin juuri uudet neulakintaatkin Lankadontista), mutta kehrääminen näyttää itsessään kovin hauskalta. Lisäksi keskiajalla se oli niin suuri osa naisten arkea, että haluan yksinkertaisesti kokea, miltä se tuntuu.

Olaus Magnuksella on vuodelta 1555 vaikuttava kuva, jossa nainen kehrää pimeän tultua kehrättävä villa sidottuna päähänsä, pitäen suussaan palavaa pärettä valoa tuomassa, vyöllään tukku päreitä. Veikkaan, että vastaavaa extreme-kehräystä ei allekirjoittaneelta tulla ihan heti näkemään.

Vaikka netissä on selkeitä kehräämisohjeita, kehrääminen tuntuu silti taidolta, jonka oppisi helpoimmin kun joku opastaa. Hoksasin sopivasti, että Espoon kaupunginmuseossa järjestetään kiinnostavia historiallisten kädentaitojen työpajoja. Yhdessä niistä on aiheena kehrääminen. Kalenterikin näyttää vielä vapaata 17.12. kohdalla, joten taidan ilmoittautua.

Mukavinta tietenkin olisi, jos sinne saisi seuraa. Olisiko tästä päivämääräksi vaikka sille keskiaikakäsityöblogimiitille? EMMAssahan on ihan kiva kahvila. Kaupan päälle pääsee vielä erinomaiseen Kylä-näyttelyynkin.

Täällä taas

Neulakko oli pari päivää kadoksissa palvelinongelmien takia. Nyt ollaan jälleen ylhäällä. Hyvä niin.

Loppukevennykseksi linkkivinkki Larsdatter.comiin, jossa on upeita kuvalinkkien listoja. Sen kattavista valikoimista löytyy kuvia mitä yksityiskohtaisimmista keskiaikajutuista – kainalosauvoista, äitiysvaatteista, nahkaisista rasioista, ämpäreistä, koirien talutushihnoista. Sieltä saa helposti ideoita ns. tavallisiin ja vähän erikoisempiin käsityöprojekteihin.

Kirjotuttaa

06082008220.jpg

Tekee mieli kirjoa! Varsinkin, koska plakkarissa on kaikenlaisia ihania lankoja. (Ks. kuva: Wetterhoffin Veera-lankaa, ihanan ohutta ja mainioita värejä) Kirjontatyö olisi näyttävää tekemistä Glimsin käsityöviikonloppuna.
Enää pitää päättää, millä täyttäisi tyhjyyttään kolisevan kirjontakehyksensä.
Olen ajatellut jotain pientä, kuten kirjottua pussukkaa. (Tämä on muuten hieno sivusto kirjotuista pussukoista.) Lisäksi mieleni tekee kokeilla jotain uutta. Ehkä perehtyä johonkin saksalaiseen kirjontatapaan.

Koska villalangan lisäksi kokoelmiin on tullut myös mainiota silkkilankaa, ajattelin ensin saksalaista counted thread-kirjontaa (josta ei ole aavistustakaan, miksi sitä suomeksi nimittäisi, mutta mainio sivusto siitä on tämä). Koska kuulun siihen käsityöihmisten kastiin, joka ei tykkää työstä jossa joutuu laskemaan, päätin jättää sen harjoittelun toiseen kertaan. Luultavasti Glimsiin tulee kuitenkin perheitä, joiden pienimpien korville en soisi niiden käsityön äänten kantautuvan. Tietenkin harjoittelun olisi voinut aloittaa helpommin kuin kirjomalla valkoisella pellavalla valkoiselle pellavalle. Mutta en mene takuuseen, etteikö ärräpäitä lentelisi silti.

Onneksi keksin luostaripiston eli klosterstitchin. Pidän muutenkin hirveästi nyöripistotekniikasta (couching, läggsöm), millä tahansa tavalla toteutettuna. Inspiroiduin Englannissa näkemästäni Racairen seinävaateprojektista ja saatuani käsiini vielä tämän mainion ohjeen, olen valmis aloittamaan.

Aloittamisen esteenä on se, etten tiedä mitä sillä kirjoisin. Kirjontahommissa tekniikan lisäksi melkein yhtä tärkeää on, että kirjoo keskiaikasta kuviota. Mutta mistä sopiva? Keskiajan kirjontakuvioiden tyyli kulki sydänkeskiajalla aika likellä sen ajan käsikirjoitusten kuviointia, joten niistä voisi löytyä sopiva malli. Sitä oikeaa ei vielä kuitenkaan ole sattunut silmään. Hahmottelin vähän yhtä pariskuntaa lempikäsikirjoituksestani Romance of Alexanderista. Se ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Niiden tyyliin sopisi paremmin opus anglicanumilla tehty työ. Koska värejä on käytössä melko vähän, pitäisi saada jotain yksinkertaisempaa ja tavallaan sarjakuvamaisempaa. Mieleen tulee Codex Manesse, joka on sopivasti saksalainenkin, mutta oikeaa kuvaa ei ole vielä löytynyt. Ideoita?

Syntyy ja häviää

Jee! Viime aikoina on syntynyt ihan valtavasti uusia suomalaisia keskiaikaharrastusblogeja. Olen listannut niitä tuohon oikealle. Jos omasi puuttuu listasta, laita osoite kommentteihin. On se niin paljon kivempaa, kun on seuraa.

Toisaalla tärkeitä asioita häviää. Handelsgillet, suosikkikauppani kankaiden, kirjojen ja muiden keskiaikatarvikkeiden suhteen katoaa! Aaagh! Sille luvataan jonkinlaista uudelleensyntymää Historiska rum-nimellä, mutta toistaiseksi (ainakin minulle) on epäselvää mitä siellä tullaan myymään. Toivon kovasti, että sieltä saisia jatkossakin kankaita ja muita ompelutarvikkeita. Niin monet myyjät myyvät valmista tavaraa. Handelsgillet on ollut siitä niin mahtava, että siellä myydään materiaaleja itse tekemiseen.

Lisäksi Ikeassa ei myydä enää halpaa, sataprosenttista pellavaa. Nyt sitäkin pitää alkaa ostaa alusmekkoihin jostain kalliilla. Joskus sitä miettii, onko olemassa rajaa sille, miten paljon rahaa tähän harrastukseen saa hassattua.
Käsityörintamalla olen ommellut uusia sukkia. Kohta tartun tuumasta toimeen ja isken napit hihoihin.

Jos harrastetaan niin sitten harrastetaan

Englannissa oli siis ihanaa. Loma alkoi museoiden ja kirjakauppojen koluamisella. Museoista kerron myöhemmin kuvien kanssa. Kirjakaupat olivat valikoimaltaan mahtavia. Historiahyllyn kirjojen aihevalikoima todella laaja. Tuntui, ettei mikään elämän detalji ollut niin pieni, etteikö siitä olisi voinut löytää kirjaa.

Kirjakaupoista jäivät mieleen erityisesti Foyles (silkan kokonsa ja valikoimansa puolesta) sekä Books for Cooks (asialle omistautuneisuutensa ja erikoistuneisuutensa puolesta). Jälkimmäisen vierestä löytyi vielä maustekauppa The Spice Shop, jonka valikoimista löytyi kauan kaivattuja keskiajan mausteita: Grains of Paradisea ja Cubebia, pippureita molemmat.

Museoiden kirjakaupoistakin löytyi yhtä ja toista. Museum of Londonin kauppa oli mielestäni reissumme museokaupoista paras. Siellä oli riittämiin sekä kekseliästä museotuliaista että laaja valikoima hyviä alan kirjoja. V&A:n kaupassa kirjat olivat mielikuvituksellisessa järjestyksessä. Sieltä oli vaikeaa etsiä, sillä kauppa oli suuri kuten museokin. British Museumissa oli paljon kirjoja varhaisemmilta ajoilta, mutta myös keskiaikaa, tekstiileitä ja muotia.

Mukaani tarttui Dressing the Past (joka on Kööpenhaminan tekstiilitutkimuskeskuksen julkaisu), Medieval Clothing and Textiles 4 (joka on ollut tähän mennessä todella mainio numero kyseistä julkaisusarjaa) sekä matkalukemiseksi viihdyttävä Terry Jones’s Medieval Lives (joka pistää mutkia vähän suoriksi, mutta on hauskaa luettavaa).

****

Viikonloppu vierähti paikallisessa keskiaikatapahtumassa. Ulkomailla harrastaminen on mielenkiintoista. Vaikka Englanti on historiallisen uudelleenelävoittämisen kärkimaa, tapahtuman joidenkin osallistujien keskiaikaisuuden kanssa oli vähän niin ja näin. Tyypit kulki siellä esimerkiksi isot trendiaurinkolasit päässä tai muoviset rantaflipflopit jalassa. Tietynlainen multihuipennus oli myös nainen, jolla oli yllään violetista satiinista tehty, kultanauhalla koristeltu Euran mekon tyyppinen päällyspuku, jossa alla ei näyttänyt olevan (luoja paratkoon) mitään. Siksi ei kai ollutkaan mikään ihme, että kuulimme ystävien kanssa jatkuvasti oikealta ja vasemmalta kehuja siitä, miten hienolta näytimme. Kaiken huipuksi sain erityismaininnan autenttisuudesta. (Niin ja hei, Neulakostakin tuttu napitettu ja kirjottu huppu voitti tiede- ja taidekilpailun.)

Se sai minut miettimään tätä autenttisuusasiaa enemmänkin. Olen kauan ajatellut niin, että jos harrastetaan keskiaikaa, niin sitten harrastetaan. Tarkoitan tällä useimmiten sitä, että haluan selvittää miten asiat on tehty ja tehdä itse mahdollisimman samalla tavalla. En esimerkiksi halua nähdä tavattomasti vaivaa siinä, että yritän väsätä lähtökohtaisesti epäkeskiaikaisia asioita jotenkin keskiaikaisen näköisiksi. Ennemmin teen koko homman keskiaikaiseen tapaan. Siis esimerkiksi vaikka kaadan viinini ennemmin kannuun kuin väsään pussin, johon piilotan pullon. (Näin helpon ja arkipäiväisen asian mainitakseni.)

Eikä keskiaikaisesti tekemään pyrkiminen usein edes ole vaikeampaa, vaikka niin tunnutaan herkästi uskovan. Useimmiten se on lähinnä erilaista. Mutta aina siinä oppii jotain uutta kivaa.

Olin viikonloppuna luennolla, joka kertoi keskiaikaisesta leirielämästä. Se oli kiva luento, mutta mainostus siitä miten sitä ja sitä asiaa ei kannata tehdä keskiaikaisesti alkoi lopulta nyppimään. Sellainen keskiaikaharrastajan suusta kuulostaa kovin absurdilta.

On tietenkin monta syytä olla tekemättä asioita keskiaikaisesti. Ne ovat yleensä: ettei tiedä, ettei osaa tai ettei välitä. Ensimmäiset syyt ovat täysin ymmärrettäviä, enkä todellakaan dissaa niitä, jotka eivät vielä tiedä tai taida jotain. Tärkeintä on, että yrittää. Eihän kukaan ole valmis aloittaessaan, eikä valmis ole itse asiassa koskaan. Sillä niihän se menee: mitä enemmän tietää, sitä enemmän huomaa miten vähän voi ylipäänsä tietää.

Onneksi nyt internetin takia näihin on niin paljon helpompi puuttua. Tietoa on nykyään niin helposti saatavilla. On sivustoja, kirjoja saatavilla ja paljon tavaroita valmiina ostettavissa. Ja tekemällä todistetusti oppii. (nimimerkki XXXL-kokoisen helvetinikkunamekon housukankaasta valmistamisesta aloittanut)

Jos ei välitä, niin sitä on vaikeampi auttaa. Siinä vaan miettii, että miksi ihmeessä harrastaa keskiaikaa jos ei siitä niin välitä? Esimerkiksi autot eivät kiinnosta minua – joten – en harrasta esmes autourheilua. Loogista.

Kesän menovinkkejä

Kesä! Joka kulman takana on kiintoisaa nähtävää ja keskiaikaleirejä joka notkelmassa. Vaikeinta on päättää, minne kaikkialle ehtii.

Tässä jotain linkkejä ja menovinkkejä

15.6 How were the children looked upon. Life and death of Medieval children Espoon kaupunginmuseossa. Osteologi Elisabeth Igren Lundin yliopistosta.

26.-29.6 on Turun keskiaikamarkkinat itse en sinne pääse, mikä on pieni harmi. Viime vuonna siellä oli yhtä sun toista mukavaa ja viihdyttävää. Erityisen harmilliseksi pääsemättömyyden tekee se, että paikalle ovat kuuleman mukaan tulossa legendaariset puolalaiset kauppiaat, joilta ostin viime vuonna mahtavan korin. Ostaisin niiltä mielelläni paljon lisääkin kaikenlaista. Kojullla oli kaikenlaista laadukasta: kenkiä, lyhtyjä, huopia, kankaita jne. Hinta-laatusuhde oli todella kohdallaan.

Toisaalta lohduttaa se, että markkinoille pääsyn estää niinkin mukava seikka kuin matka Lontooseen. Museohoppailua on tarkoitus harrastaa ainakin Museum of Londonissa ja Victoria & Albertissa. Toivottavasti saan hyviä otoksia jaettavaksi Neulakon kuvagalleriaan.

Keskiajan käsityöläistapahtuma Glimsissä (Espoo) on 30.-31.8.2008 ohjelmassa on käsityönäytöksiä ynnä muuta mukavaa. Ja kuulopuheiden mukaan mysö ne puolalaiset kauppiaat. Olen menossa tänne tekemään käsitöitä suuren yleisön edessä. Hii!

Mitä muuta keskiaikaista olisi tarjolla Suomen suvessa? Hämeenlinna ja Hollola ainakin. Suosituksia? Vinkkejä?

Vinkkaan itse vielä tämän kirjoituksen, joka on yksi nasevimmista historian uudelleenelävöittämisestä kirjoitetuista artikkeleista toviin. Lukekaa tämä: The past may be old, but never boring.. 

Ps. Kiitos muuten mielettömästä keskustelusta edellisen aiheen kommenteissa. Keskaikavaatteiden nimistön suomentaminen on jatkuva projekti. Kokoan termistöstä artikkelin tänne sivustolle, kunhan ehdin. Lähettäkää niitä lisää!

Napitettu huppu kirjotulla nauhalla

Näköjään kannattaa aloittaa isompia projekteja, koska siinä ohessa saa pienempiäkin juttuja tehtyä. Inspiroiduin eilen bongaamastani Sahran hienosta kirjotusta hupusta niin, että koristelin viimein omankin huppuni.

Tässä kuvia:

15052008133.jpg

Huppu on tehty Herjolfsnesin hupun nro 66 kaavan mukaan. Mittoja on muokattu omiin mittoihin sopivaksi, mutta esimerkiksi hupun hurjan pitkä häntä on mitoiltaan täysin alkuperäisen mukainen. Suurin muutos alkuperäiseen on napitus edessä. Napit on aseteltu samalla tavalla kuin tässä Lontoosta löydetyssä hupussa. Napit on tehty samalla tekniikalla kuin sekä Grönlannista että Lontoosta löydetyt kangasnapit.

Napitus lisää hupun kätevyyttä, sillä se on helppo pukea erilaisten huntuviritysten päälle. Naisten huppuja tehdessä kannattaa muuten aina huomioida huntuvara huppuosassa. Siitä pitää tehdä vähän liian iso.

Huppu on tehty hyvin paksusta ja tiiviistä villasta ja se on vuoritettu ohuella punaisella villalla. Se on huippulämmin ja lähes täysin vedenpitävä. Verrattuna aikaisempiin pellavalla vuorattuihin huppuihini, ero kosteuskestossa on huomattava. Pellava imaisi kaiken päällimmäisestä villakerroksesta läpi tulleen kosteuden itseensä ja pysyi märkänä inhan pitkään. Villavuorilla ei samaa ongelmaa ole.
Huppu on käsin ommeltu vahatulla värjäämättömällä pellavalangalla, erilaisia pisto- ja saumatyyppejä hyödyntäen. Esmes paksun kankaan saumanvarat on avattu, vuorikankaan saumat huoliteltu yhteen.

15052008136.jpg

Huppu ilman tyyppiä sisällä. (Klikkaa kuvat isommaksi!)

15052008135.jpg

Napitus ja huppu alhaalla.

15052008137.jpg
Kirjonta

Kirjontakuvio on peräisin islantilaisen alttarivaatteen reunuksesta. Alttarivaatteeseen pääsin tutustumaan Kööpenhaminan kansallismuseossa. Kuva alkuperäisestä löytyy täältä, Neulakon kuvagalleriasta. Kirjonta on tehty Pirkka-villalangalla, jonka värivalikoimista pyrin löytämään mahdollisimman paljon alkuperäistä muistuttavat värit. (Vaikka alkuperäisen väreistä on osa saattanut haalistua vuosien saatossa, yhdistelmä oli silti mielestäni tosi vinkeä.) Kirjonta on tehty Refillsaumur-tekniikalla, joka on varsin samanlainen kuin Bayeux-seinävaatteessa käytetty tekniikka. Kuvio on tehty pellavakankaalle ja valmis nauha applikoitu huppuun.

ps. Tällä viikolla voi seurata (ti-la) NESAT-symposiumia verkossa osoitteessa: http://ctr.hum.ku.dk/

Siitäs saatte

Tässä kuva-aineistoa saumanvaratonttusten tekosista:

mekkolepareet.jpg
Kuvassa mekon vuori on istutettu ja ommeltu oikeisiin mittoihinsa (Sovitus tietenkin alusmekon kanssa). Huomatkaa valtavat lepareet kyljissä! Noin paljon oli ylimääräistä, mutta onneksi St taitavana istuttajana löysi minut kangasröykkiöiden keskeltä ja sai vielä kavettua esiin.

Mekko näyttää tällä hetkellä vielä hieman löysemmältä kuin siitä lopulta tulee, sillä nyöritykselle on jätetty vähän tilaa.

Lopuksi häpeämätöntä mainostusta: Ystäväni Sanna-Mari, keskiaikakokki par excellance, on aloittanut keskiaikaisen ruokablogin Paratiisin murusia. Nauttikaa!

Fornvännenniä sadan vuoden edestä

Voi pojat, tytöt ja kaikki mahdollinen siltä väliltä. Ruotsin Riksantikvariatämbetet on mennyt ja digitoinut sadan vuoden verran Fornvännen-lehden artikkeleita! Kyllä, sadan vuoden! Luettavissa siis ilmaiseksi huisisti artikkeleita sellaisilta kirjoittajilta kuin Inga Hägg, Agnes Geijer, Sven Tunberg, Erik Lundberg, Gottfrid Carlsson, Ernfrid Jafvert, Jan Raneke, Anne Marie Franzen Margareta Nockert ja Elizabeth Svardström. Nyt enää pitäisi tietää mistä aloittaa.

Voi onni ja autuus, että koulussa tuli otettua ruotsintunnit vakavasti.

Kaikki löytyy täältä: http://www.fornvannen.se/fornvannen.html

Uuh, printteri tulee laulamaan hoosiannaa, sillä pakko sitä on jotain tulostaa omiin kokoelmiinsa.