Kuuma kesä

Takaisin kotona. Pieni kulttuurishokki päällä, pyykkikori täynnä ja kissa olkapäällä. Purrr.
Alkuviikon sää oli hieman nihkeää, mutta loppuviikon helle poltti naamaan cornettes-tyylisten tekolettieni mukaiset rusketusrajat. Hih.

Teltta oli mainio. Se piti vettä, matkusti pienessä tilassa ja mahdutti sisäänsä kaiken tarpeellisen. Kaupan päällisiksi se oli vielä kaunis. Se on tosin puuvillaa, mutta pellavaan ei ollut varaa. Voin suositella: teltta on ostettu täältä.

Leirillä oli tavanimaisen tapaan mukavaa. Otin rennosti ja aika rauhallisesti. Enimmäkseen istuskelin ompelemassa (ylläri ylläri!) hyvässä seurassa. Oli inspiroivia ja hauskoja keskusteluja. Tänks!

Kävin muutamalla mainiolla luennolla. Olen iloinen leirin luentoaikataulusta. Siellä oli paljon kaikkea kiinnostavaa: kasvivärjäystä, emalointia, päähinettä, smokkausta ja niin edelleen. Harmittaa hieman, että kuumuus hyydytti osallistumisintoani loppuviikosta. Nyt tuntuu, että olisi sittenkin pitänyt vääntäytyä useammalle luennolle, koska kaikki oli niin kiintoisaa.

Uusi punainen on toisen hihan uudelleenkiinnitystä vailla valmis. Päivittäinen rutiini meni jokseenkin näin: aluksi itsetuhoutumisvaiheessa olevan vanhan mekon paikkailua ja sitten uuden mekon laittamista. Leirin ompelusaldo on: yksi lapsen paita/mekko, loput napinlävet ja nappien kiinnitys, silkki-iskunyöri hihaan, hihojen kiinnitys ja vähän alusmekon sovittelua sekä sulkien sommittelua hattuun. Kuten kunnon tapahtuman jälkeen pitääkin, pääni on täynnä uusia ideoita ja projekteja. Ostin tulevia seikkailuja varten hieman karvaa ja paljon kirjontapaksuista villalankaa.

Hellepäivät saivat pohtimaan keskiajan hellepukeutumista. Miten silloin toimittiin? Äärimmäisen kuumuuden iskiessä viilennän itseäni jättämällä päällysmekon pois ja avaamalla mekon nyörin ja laskemalla yläosan roikkumaan vyöltä ja vyötäröltä (T:n näppärästi opiskelijahaalarityyliksi nimittämä tyyli). Se on suhteellisen mukava. Mitään historiallista perustelua tälle en ole keksinyt, mutta jotenkin se tuntuu soveliaammalta kuin pelkässä alusmekossa liikkuminen. Tanskan Middelaldercentretissä jäähdyteltiin samalla tavalla, mutten tiedä olisiko heillä sille jotain lähdettä tarjota. (Täytyy laittaa mietintämyssyyn ja palata asiaan joskus vähemmän väsyneenä.)

Hunnusta ja leukaliinasta en luovu, mutta päähän pistän olkihatun. Jos en vaikuttaisi superfriikiltä, käyttäisin huntu-leukaliinakomboa nykyajallakin vaikka joka päivä, ainakin pahimmilla helteillä. Se suojaa ihoa palamiselta ja muutenkin viilentää mukavasti. Ensi kerralla taidan kuitenkin jättää auringon paahteessa pois ne letit…

Matkailua ei-kevyesti pakaten

Tämä keskiaikaharrastus on yhtä tavaroiden haalimista. Kaiket talvet nysvää, valmistaa ja suunnittelee erilaisia keskiaikatavaroita. Sitten kerran (tai useammin) kesässä kerää kaiken kasaan ja asuu viikon keskellä niittyä. Ja keskellä tavaroita.

Olen pakannut aivan valtavan tavaramäärän telttaleiriä varten. Teltta, pöytä, tuoli ja jakkara. Niiden lisäksi vielä kaksi urheilukassillista vaatteita, kolme ikeakassillista kaikenlaista tarpeellista ja kaksi puista laatikkoa täynnä astioita ym. Yhdelle ihmiselle – yhdeksi viikoksi. Voi apua.

Lisäksi koko päivän päässä on soinut se “…kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen”-biisi.

Viime tingan luovuuden puuskassa koristelin vielä toisen astialaatikoistani hauskalla kissakuvalla, jonka esikuva löytyy 1100-1200 luvulle ajoittuvasta Ashmole Bestiarysta.  Puuha lienee tuttua nähtävää ainakin kaikille kissanomistajille. :)

16072008188.jpg

Ei sittenkään niin kummallinen myssy

Jos ihmettelette, mikä käsityövimma minua riivaa – vastaus on yksinkertainen. Hajotin jalkani. En voi mennä töihin, ulos tai muuallekaan. Mutta ompelemaan pystyn.

Eilen askartelin myssyn, joka on tehty pyhän Birgitan pyhäinjäännösmyssyn mukaaan. Uusimmassa Medieval Clothing and Textilesissa on kelpo artikkeli alkuperäisestä myssystä. Se kattaa myssyn alkuperäisen käyttötarkoituksen arvioinnin (oliko naisten myssy, käyttivätkö naiset myssyjä – käyttivät), myssyn rakenteen ja kirjonnan kuvailemisen. Suorastaan syyhytti päästä kokeilemaan, millainen myssy näillä uusilla tiedoilla tulee.

No, niiden avulla myssyn pystyy tekaisemaan tuosta vain. Se oli mukava yhden iltapäivän projekti. Tosin en tehnyt tähän versioon mitään kirjailuja, sillä halusin pikemminkin kokeilla, saisinko nyt toimivan version.

Sain! Siitä tuli ihastuttava, snadi myssy. Näitä teen lisää.

Olen aikaisemminkin pähkinyt Birgitan myssyn parissa. Minulla on edellinen siitä tehty tutkimus vuodelta 1971. Sen suurin puute uudelleenelävöittäjän kannalta on, ettei artikkelissa ole mittoja, eikä tarkempia tietoja myssyn mallista. Yritin tehdä sen perusteella itselleni myssyn, mutta siitä tuli kummallisen lörppänä ja ennen kaikkea liian iso. Olin selvästikin ajatellut, että malli on jotain paljon monimutkaisempaa.

Nyt Dahl ja Sturtewagen analysoivat artikkelissaan, että edellisen analyysin arviot myssyn käyttötavasta ovat liian värittyneitä miesten pellavamyssyistä eli coifeista (joita näkyy taiteessakin paljon enemmän). Naisten myssyä käytettiin toisella tavalla, ei leuan alle sidottuna vaan niskaan solmittuna. Tästä näkökulmasta seitsemänkymmentäluvun rekonstruktio olikin virheellinen ja harhaanjohtava. Uuden tulkinnan mukaan hattua käytettiin enemmänkin tällä tavalla kuin nämä Mooseslasta jokeen laskevat naiset tässä 1250-luvulta (noin) peräisin olevassa Majiekowski-Raamatun kuvassa.

Tulkinta on nokkela ja toimiva. Tein noin 120 senttiä pitkän nauhan, jonka sidoin samalla tavalla päälakeni ympärille. Myssy on päässä ja pysyy. Siihen saa hunnut neulattua kiinni varmaankin todella hyvin. Itse myssyn tein ehkä aavistuksen liian pieneksi, sillä noudatin kurillani alkuperäisen mittoja. Syvyyttä laitan seuraavaan enemmän.

Se on kyllä käyttökelpoinen ja hyvä nyt, mutta jos päässä olisi vähänkin enemmän tukkaa, se voisi olla ahdas. Itse asiassa vaikka myssy muistuttaa originaalia tosi paljon, se ei hiusten/lettien puutteen takia näytä päässä samalta kuin nuo käsikirjoitusten myssyt. Samaa on pohdittu täällä Historiska värdarin foorumin myssyketjussa. Sieltä löytyy myös selventävä kuva siitä, miltä myssy näyttä ilman tukkaa ja tukan kanssa.

Tässä myssyni Garland-valaisimen päässä:

myssy

Medieval Textiles and Clothing 4 kannattaa siis hankkia, nyt kun niitä vielä saa. Myssyjuttujen lisäksi siinä on kiintoisa artikkeli Grönlannin puvuista ja miten ne on todennäköisesti leikattu. En tiennytkään, että on laajalle levinnyt käsitys, että 12-kiilan mekon sivukiilat olisi leikattu valmiiksi nykyisen mallisina. Olen aina ajatellut, että nehän on selvästi olleet geometrisia muotoja, jotka on muotoiltu käyttäjän mukaan, ts. istutettu. No, olen ollut ilmeisesti oikeassa, ainakin jos tähän artikkeliin on uskominen. ;)
Myös juttu pohjoismaisten arkeologisista kaivauksista löydettyjen tekstiilien visuaalisesta vertailusta on tosi hyvä ja kiinnostava.

Uusi punainen edistyy

Museokuvia odotellessa, tässä kuvia Juhannuksesta uuden punaisen parissa. (toim. huom. ehdin kyllä tehdä jussina muutakin kuin ommella. :))

Tästä aloitettiin: leikataan kaula-aukko ja mekko edestä auki.

20062008164.jpg
Seuraavaksi huolittelin kaula-aukkoa. Käänsin saumavarat silkkinauhan avulla. Se on loistava tapa pitää huolta siitä, ettei pyöreästi leikattu kaula-aukko veny käytössä. Silkkinauhan saatavuus on heikentynyt harmillisesti. Punainen loppui kesken ja piti täydentää punaista vihreällä. Mutta se ei haittaa, sillä vahvistus jää näkymättömiin vuorin sisään.

21062008167.jpg

Tässä lähikuva:

21062008168.jpg

Sitten käänsin mekon oikein päin ja huolittelin kaula-aukon paikoilleen:

21062008170.jpg

Sitten merkkasin nyöritysreiät ja venytin niitä yön yli. Nyöritysreikiä kannattaa muuten ehdottomasti tehdä ennemmin liian tiheään kuin harvaan. Lisäksi suosittelen tätä venytystekniikkaa lämpimästi kaikille. Jos kämmää ja tekee liian harvan (niinkuin minä tällä kertaa – ei pitäisi ikinä ommella klo 22 jälkeen), kangas on helppo venyttää takaisin kasaan verrattuna siihen että reiät olisi tehnyt rikkomalla kankaan kuteen (esim nahkapskalla). Puhumattakaan siitä, että rei’istä tulee paljon kauniimpia.

21062008172.jpg

22062008173.jpg

Tässä valmiit, silkkilangalla huolitellut nyörinrei’ät. Piti käyttää silkkistä kirjontalankaa, koska varsinainen tähän ajattelemani silkkilanka on viipynyt matkalla. Kirjontalanka toimi yllättävän hyvin.

22062008175.jpg

Tältä se näyttää nyörin kanssa:

22062008177.jpg

Ja tässä mekko päällä, hihoja vailla. Helma on kuvassa vielä tekemättä, mutta nyttemmin käännetty. Jätin sinne runsaasti varaa, jos hihojen lisääminen sattuisi lyhentämään hametta säädyttömän lyhyeksi. Se tekee helmasta aika painavan, joten varmaankin mekon valmistuttua päädyn purkamaan ja tekemään sen vielä kertaalleen uudestaan. (Tämä nerokas ratkaisu johtui siitä, että yritin saada mekkoa valmiiksi matkalle)

22062008178.jpg

Sitten vielä leikkasin hihat:

22062008179.jpg

Hihat on nyt ommeltu kasaan ja niiden reunat vahvistettu samaan tapaan kuin kaula-aukko. Niihin piti alunperin tulla metallinapit, mutta muutin mieleni. Näin Lontoon kaupunginmuseossa Textiles & Clothingista tutun hihan (mikä oli elämys sinänsä). Vaikka kirjan kuvat ovat 1:1, minulle valkeni vasta nyt konkreettisesti nappien pienuus! Tapahtumassa näin kauniin mekon, jossa oli saman kokoluokan napit. Ne olivat niin sievät, että oli pakko saada itse samanlaiset.

Siksi olen väsännyt pieniä nappeja, jotka ovat aika lailla saman kokoiset kuin alkuperäisen hihan napit. Nappien väsääminen on ihanaa. Varsinkin tämän villan muokkaaminen napeiksi on ollut todella helppoa ja mukavaa – esimerkiksi verrattuna hupun nappeihin, joita nysväsin luodinkestävästä villasta sormet verillä.

03072008183.jpg

Telttojen Prinsessa

Englannissa oli mahtavaa. Kameran kortti tuli täyteen museokuvia, joita joudutte vielä hetken odottamaan. Kuvien läpikäyminen vie aikansa. Kuvien kera tulee pidempi matkaraportti.

Mutta tänään tapahtuu taas: ihana telttani on täällä!

Olen kerran ommellut yhden teltahkon (joka on melkein niinkuin oikea teltta). Siinäkin oli kamala homma, ja kapistuksesta tuli jotenkin sanoinkuvaamattoman kamala – joskin sellaisissä teltoissa silloin kyllä asuttiin. En myöskään luota kolmiulotteiseen hahmotuskykyyni riittävästi antaakseni itseni kaavoittaa jotain noin kalliista materiaaleista valmistettavaa. Päätin ruveta telttakaupoille, enkä tehdä itse ja säästää. Sitäpaitsi, tänä vuonna on isot synttärit ja ansaitsen jotain kivaa.

Olen ollut teltanostomielellä oikeastaan viime kesästä asti, tutkinut erilaisia vaihtoehtoja ja laskeskellut hintoja. Kunnon teltat maksavat maltaita. Olin jo edennyt aika pitkälle suomalaisen telttafirman kanssa. Kesän edetessä aloin kuitenkin stressaantua projektiin. En kuullut homman etenemisestä, asiat piti hoitaa puhelimessa ja kirjeitse. Lisäksi vaikutti siltä, että joutuisin suunnittelemaan teltan sekä hankkimaan puuosat ja narut itse.

Sitten, kiitos Neulakon (ja Sahran!), sain linkin Matulsiin. Niiden sivuilta löytyi pieni teltta (halkaisija 3,5m) joka oli juuri sellainen, mistä haaveilin. Homma sujui sutjakkaasti: muutamaa sähköpostia ja yhtä Paypalmaksua myöhemmin teltta aloitti matkansa Puolasta Suomeen. Hintaa kuljetuksineen ja hienoine koristemaalauksineen tuli suurinpiirtein saman verran, mitä suunnitelma A:n teltan (yksinkertaisemman teltan) kangasosien valmistaminen olisi maksanut. Matka kesti reilun viikon, ja tänään teltta on täällä.

Se menee yllättävän pieneen tilaan: (lattialla vieressa A4, teltta siis tuo muoviin pakattu)

30062008181.jpg

Tälläinen sieltä pitäisi kuoriutua (Kuva Matuls)

paviljong.jpg

Näin viikonloppuna samalla logiikalla toimivia, paljon isompia telttoja Englannissa. Ne olivat hyvin vakuuttavia. Sisärakenteet olivat tukevat ja käytännölliset – niitä voi käyttää varastointiin tai seinävaatteiden ripustamiseen.

Jee!

Saumaa

Viime päivät olen kaikkina liikenevinä hetkinä kääntänyt saumaa, kääntänyt saumaa ja sitten vielä käännellyt muutaman saumanvaran paikoilleen. Ehdottomasti ryydyttävin vaihe missä tahansa mekkoprojetissa on juuri tämä: saumojen huolittelu. Saumaa piisaa metritolkulla ja pikku pistot pitää tehdä hitaasti, yksi kerrallaan. Yyh. Onneksi palkkiona saa tuplasti kestävämmän sauman.
Nyt sekä vuorin että villakankaan saumat on käännetty. Aavistuksen mielipuolisena tavoitteena on saada mekko kokonaan valmiiksi ensi viikon keskiviikkoon mennessä. Enää pitää: leikata kaula- ja nyöritysaukko, ommella ne, huolitella ja vahvistaa, tehdä nyörireiät (tämä kaikki on ihanaa puuhaa), huolitella helma, tehdä ja huolitella hihat ja kiinnittää ne. Laittaa napit ja napinlävet.

Vielä tuntuu, että kaikki on tehtävissä. Ainakaan ohjelmassa ei enää ole metritolkulla sauman kääntämistä ja se on hyvä se.

Napitettu huppu kirjotulla nauhalla

Näköjään kannattaa aloittaa isompia projekteja, koska siinä ohessa saa pienempiäkin juttuja tehtyä. Inspiroiduin eilen bongaamastani Sahran hienosta kirjotusta hupusta niin, että koristelin viimein omankin huppuni.

Tässä kuvia:

15052008133.jpg

Huppu on tehty Herjolfsnesin hupun nro 66 kaavan mukaan. Mittoja on muokattu omiin mittoihin sopivaksi, mutta esimerkiksi hupun hurjan pitkä häntä on mitoiltaan täysin alkuperäisen mukainen. Suurin muutos alkuperäiseen on napitus edessä. Napit on aseteltu samalla tavalla kuin tässä Lontoosta löydetyssä hupussa. Napit on tehty samalla tekniikalla kuin sekä Grönlannista että Lontoosta löydetyt kangasnapit.

Napitus lisää hupun kätevyyttä, sillä se on helppo pukea erilaisten huntuviritysten päälle. Naisten huppuja tehdessä kannattaa muuten aina huomioida huntuvara huppuosassa. Siitä pitää tehdä vähän liian iso.

Huppu on tehty hyvin paksusta ja tiiviistä villasta ja se on vuoritettu ohuella punaisella villalla. Se on huippulämmin ja lähes täysin vedenpitävä. Verrattuna aikaisempiin pellavalla vuorattuihin huppuihini, ero kosteuskestossa on huomattava. Pellava imaisi kaiken päällimmäisestä villakerroksesta läpi tulleen kosteuden itseensä ja pysyi märkänä inhan pitkään. Villavuorilla ei samaa ongelmaa ole.
Huppu on käsin ommeltu vahatulla värjäämättömällä pellavalangalla, erilaisia pisto- ja saumatyyppejä hyödyntäen. Esmes paksun kankaan saumanvarat on avattu, vuorikankaan saumat huoliteltu yhteen.

15052008136.jpg

Huppu ilman tyyppiä sisällä. (Klikkaa kuvat isommaksi!)

15052008135.jpg

Napitus ja huppu alhaalla.

15052008137.jpg
Kirjonta

Kirjontakuvio on peräisin islantilaisen alttarivaatteen reunuksesta. Alttarivaatteeseen pääsin tutustumaan Kööpenhaminan kansallismuseossa. Kuva alkuperäisestä löytyy täältä, Neulakon kuvagalleriasta. Kirjonta on tehty Pirkka-villalangalla, jonka värivalikoimista pyrin löytämään mahdollisimman paljon alkuperäistä muistuttavat värit. (Vaikka alkuperäisen väreistä on osa saattanut haalistua vuosien saatossa, yhdistelmä oli silti mielestäni tosi vinkeä.) Kirjonta on tehty Refillsaumur-tekniikalla, joka on varsin samanlainen kuin Bayeux-seinävaatteessa käytetty tekniikka. Kuvio on tehty pellavakankaalle ja valmis nauha applikoitu huppuun.

ps. Tällä viikolla voi seurata (ti-la) NESAT-symposiumia verkossa osoitteessa: http://ctr.hum.ku.dk/

Siitäs saatte

Tässä kuva-aineistoa saumanvaratonttusten tekosista:

mekkolepareet.jpg
Kuvassa mekon vuori on istutettu ja ommeltu oikeisiin mittoihinsa (Sovitus tietenkin alusmekon kanssa). Huomatkaa valtavat lepareet kyljissä! Noin paljon oli ylimääräistä, mutta onneksi St taitavana istuttajana löysi minut kangasröykkiöiden keskeltä ja sai vielä kavettua esiin.

Mekko näyttää tällä hetkellä vielä hieman löysemmältä kuin siitä lopulta tulee, sillä nyöritykselle on jätetty vähän tilaa.

Lopuksi häpeämätöntä mainostusta: Ystäväni Sanna-Mari, keskiaikakokki par excellance, on aloittanut keskiaikaisen ruokablogin Paratiisin murusia. Nauttikaa!

Saumanvaratonttujen hyökkäys

Alan pikkuhiljaa oikeasti uskoa, että on olemassa se pieni ilkeämielinen tonttu, joka käy yöllä lisäilemässä kankaanpaloihin ylimääräistä tai leikkelemässä pois. Mikä muu voisi selittää sitä ilmiötä, että kaksi tasan tarkkaan saman kokoista kappaletta ovat muuttuneet yhdessä yössä eri kokoisiksi? Tai että kauniin suorista kappaleista tehtyyn vaatteeseen ilmestyy joku ihme kumpare? Saatika sitä, että sopivankokoisista paloista leikattu mekko onkin jättisuuri?

Tällä kertaa se kelju kanaljatonttu oli tosiaan tehnyt mekosta tarpeettoman suuren. Sovituksen jälkeen saumat ovat sanoneet rips, rips ja kiilat asettuneet uudestaan. Tälläiset hetket käsitöissä ovat niitä, jotka opettavat kärsivällisyyttä ja mielenrauhaa. Mutta sellaista on jokaisessa projektissa – aina tulee jotain pientä takapakkia jossain vaiheessa.

Kohta pellava on uudelleen koossa ja sen jälkeen päälle istutetaan villa, jonka saumoja pitää myös purkaa. Kyllä se siitä.

Inhoista kotitontuista huolimatta Uudesta Punaisesta on hyvä fiilis. Suupieliä nykii ylöspäin myös se ajatus, että ensi kesän telttaleirillä asun ihkaomassa teltassa. Laitoin tilauksen viime viikolla vetämään. Juuri nyt mittailen etäisyyksiä mielessäni ja pohdin, tuleeko siitä liian iso. Mutta mikä ei päde mekkoihin, pätee telttoihin – reilusta koosta ei juuri ole haittaa.

Ps. Kävin katsomassa niitä hakusanoja, joilla Neulakkoon oli löydetty: mekko, mekon kaava, ‘keskiajan naisen välineet’ ja ‘vaatteet tekevät miehen’ – niitähän täältä löytyy.

Kylässä kylässä

Tänään hengailin täällä:

kylä
Nimittäin WeeGeen Espoon kaupunginmuseon maanmainiossa Kylä-näyttelyssä. Se on avattu aivan äsken ja on avoinna ensi vuoden helmikuuhun asti. Aikaa siis on, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille keskiajasta kiinnostuneille.

Näyttelyn erityinen arvo oli sen pyrkimyksessä osoittaa, millaista tavallisten ihmisten arki keskiajan Suomessa on ollut. Monesti tuntuu että ihmisillä on taipumusta ajatella menon täällä olleen paljonkin primitiivisempää kuin mitä se on oikeasti ollut. Kyllä Suomen alueella oltiin Euroopassa mukana, senhän näkee mm. tanskalaisten ruukkujen sirpaleista. Joku hassu saattaisi puhista näyttelyn valikoimasta, että samoja kenkiä nyt on kaikissa Euroopan museoissa. Samanlaisuus onkin tässä se huomionarvoisin asia: täältä on löydetty varsin samalaista tavaraa kuin aikansa suurkaupungeista.
Esineistöä oli sekä Espoon kaivauksilta että Turun maakuntamuseosta, samoin Tukholman Historiska museetista ja muistaakseni jotain juttuja oli Tanskastakin. Aika suuri osa suomalaisista esineistä oli tuttuja Turun Linnan joidenkin vuosien takaisesta Got Woldes-näyttelystä, mutta kyllä niitä mielellään katseli uudestaan. Kimpiastioita, kukon muotoista oluttynnyrin hanaa, nahkarukkasia ja kenkiä. Myös lähiseuduilta Vantaalta ja Espoosta tehdyt löydöt, mm. pikkuruiset nopat ja kannukset, olivat kiintoisia.

Kivaa oli myös esillepanon elämyksellisyys. Kuvan mökin kaltaisten asetelmien ansiosta näyttelyssä oli jopa se haju, jonka on tottunut yhdistämään keskiajan leikkimiseen. Sekoitus villaa, pihkaa, pellavaa, savua, multaa ja mehiläisvahaa. Testasin näyttelyn ei-keskiaikavirittyneiden sukulaisten kanssa, jotka viihtyivät mukavasti. Oli hauskaa kertoa heille lisää keskiajasta aktivoivien esillepanojen ääressä. Kopistella patiineilla ympäriinsä ja kertoa Visbyn joukkohautojen sotilaiden onnettomista kohtaloista haarniskansovituspisteellä.

Kuvia ei tällä kertaa saanut ottaa, mutta onneksi kiinnostuneet ehtivät käydä itse nauttimassa näyttelystä, sillä aikaa on. Näin hyvin keskiaikavirittyneenä ihmisenä olisin tietenkin kaivannut lisää tietoja esineistä joko esillepanossa tai katalogissa. (Toisaalta sitähän minä aina toivon, haluan tietää löydöistä ihan kaiken, suurinpiirtein siihen asti, millainen sää löytöhetkellä oli ;)). Lisäpisteitä vielä erittäin mukavasta keskustelusta asiantuntevan oppaan kanssa, jonka perusteella odotan kiintoisia vastauksia liittyen taskupalaan (???!!!) ja yhteen päällysmekon rekonstruktioon.

Sain kutsun tekemään käsitöitä julkisesti Glimsiin. Kenties menen.

Myös näyttelyn kirja vaikuttaa hyvältä, kerron siitä lisää sen luettuani. Melkein harmittaa, ettei tullut ostettua kivoja ja edullisia noppia lahjakaupasta. Noppiahan siis löytyy, mutta…

****

Käsityörintamalla Uusi Punainen on edistynyt pellavavuorin ompelun merkeissä. Olen huomannut, että sauman ompeleminen oikealta puolelta (kuten Woven into the Earth-kirjassa esiteltiin) on aivan ykköstapa kiilojen yläpään ompeluun. Menetelmää (toivottavasti) selventävä kuva on tässä:

jännä pisto