Lämmin mekko edistyy / Warm dress progress

Tässä vähän vilauksia siitä, miten lämmin mekko edistyy. Siitä ei täällä Neulakossa olekaan ollut kuvia, sillä kameraongelmat alkoivat samaan aikaan kuin tämä projekti.

Olen laittanut valmiin hyvän hihan kaavan jonnekin varmaan talteen sen jälkeen kun opetin Hollolassa hihan kaavoittamista. Ei muuta kuin uutta tekemään. Lämmin mekko tarvitsikin oikeastaan aivan toisenlaisen, paljon löysemmän hihan kuin mitä yleensä teen. Joten hyvä että tuli tehtyä. Sitä paitsi hihojen kaavoittaminen on ihanaa.

Hihat on nyt leikattu ja toinen niistä on ommeltu kokooon. Kaavamateriaalina toimi ”aistikkaasti” kuvioitu ikivanha lakana. Varsinkin hihan kaava on hyvä piirtää ensin paperille, sovitella ja sitten piirtää vielä uudestaan kankaalle ja sovitella. Vasta sitten kannattaa leikata varsinainen kangas. Silloinkin tulee muistaa että esimerkiksi villa käyttäytyy varsin eri tavoin kuin vanha lakana.

Napitettu mekko tarvitsee huimasti nappeja. Tässä näkyy nappien käynnistetty tuotantolinja: leikattuja villanpaloja ja puolivalmiita muotoiltuja nappeja, valmiina kiinnitettäväksi mekkoon. Muotoilen kangasnapit vielä viimeisen kerran kiinnitysvaiheessa.

Kuva on vähän sumuinen (testailin itselaukaisijaa), mutta siinä näkyy mekko tämän hetken tilassa, ilman nappeja ja hihoja. Materiaalina harmaa villa, vuoritettu hurjalla hieman krapinvärisellä ruosteenpunaisella villalla. Molemmat toimikasta. Harmaa villa on huovutettu tiiviiksi ja paksuksi. Harmaa villa on Naturtuchesta, vuori Matan tekstiilistä.

Mekon on tarkoitus olla löysä. Tietenkin se saa näyttämään siltä, että olisi viimeisillään raskaana vaikkei ole. Siitä tunnistaa hyvän keskiaikamekon. ;) Olen kyllä tyytyväinen siihen, miten kauniisti se laskeutuu huolimatta paksuudestaan.

Jokaisessa projektissa pitää kokeilla jotain uutta. Tässä testasin uutta tapaa huolitella kaula-aukko. Yleensä varmistan vinoon leikatun pääntien muodossa pysymisen kääntämällä pääntien silkkinauhan avulla. Nyt silkkiä oli tarjolla pelkästään valkoisena. Valkoinen nauha olisi kuitenkin ollut turhan näkyvä.

Kokeilin Grönlannin löydöissä käytettyä, Woven into the Earth-kirjassa esiteltyätekniikkaa, jossa reuna käännetään kahdellä rivillä minimaalisen pieniä etupistoja (tunnetaan myös termillä stab stitch) jotka tehdään lähelle käännettyä reunaa. Ns. raaka reuna viimeistellään ompelemalla reunaan kiinni villalanka tihein luotospistoin. Parhaiten tekniikka sopii paksuhkolle kankaalle, jolla ei ole taipumusta liestymiseen. Alkuperäisissä sekä ompelulanka että vahvikelanka ovat villaa, mutta koska käsillä ei ollut ompeluun soveltuvaa villalankaa, käytin samaa pellavaa jolla olen ommellut koko mekon.

Olin ihan yllättynyt siitä, miten siisti ja huomaamaton tapa tämä olikaan. Kuten kuvista näkee, lankaa (kanervanvärinen) hädin tuskin huomaa. Etuna on myös se, ettei paksua tuplavillaa tarvitse kääntää kahdesti, vaan yksinkertainen taite riittää. Käytössä näkee, miten hyvin se auttaa kaula-aukkoa pitämään muotonsa.

Olen taas tässä projektissa ammentanut aika paljon uutta Woven into the Earthista. Se on kyllä kumma kirja. Aina kun tarkistaa jotain yksityiskohtaa, jämähtää lukemaan. Ja vaikka sen on lukenut varmaan sadasti, aina löytyy uusia ja kiehtovia juttuja.

****

Here’s a few glimpses on how the warm dress is progressing. I realised there had been no pictures up here yet, since my camera troubles started just when I started working on this project.

I’d misplaced my sleeve pattern and had to make a new one. I’m glad I did, since this dress needs a different, simpler and looser sleeve. And I love drafting sleeve patterns.

(see pictures of sleeves)

The sleeves have now been cut and the other one has been sewn up. I first drafted the patttern on paper, then transferring it onto a piece of old sheet (with a very groovy pattern) and only then onto the wool, trying the pattern on at each step. Especially with sleeves, which go on arms with lots of movement, it’s important to make a fabric version of the pattern. But it is also worth noting that a cotton sheet and wool behave slightly differently too.

(see button picture)

The dress will button up, so a lot of buttons are required. Here’s a picture of the activated button assembly line:  some fabric ready to be made into buttons and buttons that are halfway done. I always finish the shaping of the button when attaching it, but these ”baby buttons” do already look like the real thing!

(see picture of the dress without sleeves)

Here is the dress (in a fuzzy picture, I tried out the self-timer on the camera), waiting for sleeves and buttons to be attached. The dress is made with grey wool twill from Naturtuche, the lining is a dark madder red wool twill from Matan tekstiili (a local fabric shop).  The grey wool is thick and felted, the lining is thinner.

The dress is meant to be loose to fit other warm layers underneath. And like many medieval dresses, it makes you look pregnant, even if you’re not. :) I am, however, very happy with the way it drapes even though it’s very thick. And it’s so warm!

(see neckline pics)

Every project needs something new.  In this dress, I tried out a new way of finishing necklines. Usually I use a narrow silk band to finish off necklines – it makes a very flat finish and keeps the neckline from stretching. This time, however, I only had access to white silk, which I thought would somehow have been too much of a contrast.

So this time I tested a way of finishing necklines that has been excavated from Greenland: I sewed two rows of tiny stab stitches fairly close to the fold and then attached a simple wool thread to the edge of the turned edge, attaching it with very small and tightly set  hem stitches.  The techinque is most suitable for slightly thicker wool with little tendency to fray. The Greenland garments had been stitched with a specially made woolen sewing thread. I didn’t have wool suitable for sewing, so I used the linen thread I had used for sewing the dress.

I was happily surprised of how neatly the neckline turned out.  As you can see in the pictures, the thread is hardly visible, it disappears into the seam. It gives a way of finishing the neckline with turning it over just once, which is useful when working with thick wool. After the dress gets some wear, we’ll see how well the thread keeps the neckline in its shape.

Working with this  project, I’ve been reading Woven into the Earth quite a bit. It’s a wonderfully interesting book. I must have read it tens of times, but every time I look to it for some info, I seem to find something new and find myself getting stuck reading it.