Viikonloppuna osallistuin ensimmäistä kertaa ”™itsenäisenä tutkijana”™ tieteelliseen seminaariin esinetutkimuksen alalla. Oli kutkuttavasti epämukavuusalueella olemista olla puhumassa seminaarissa alalla joka ei ole se oma, yliopistolla opiskeltu ala.
On herättelevää havaita, että oikeastaan olen vuosien saatossa paneutunut tähän harrastukseen niin intohimoisesti että tiedän siitä varmasti enemmän kuin alasta, jolta maisterinpaperit on.
Artefacta-seminaarissa oli hurjan kivaa! Kerroimme Mervi Pasasen ja Krista Vajannon kanssa Maskun paarivaatteen tarinan ja esittelimme projektista saatuja kokemuksia ja tutkimustuloksia.
Muut esitykset olivat kiinnostavia, sopivan napakoita ja tekstiiliaiheita ilahduttavan paljon.
Mieleen jäi erityisesti Tudor Tailoristakin tunnetun Jane Malcolm-Daviesin kudottuja lakkeja käsitellyt esitys, Riina Rammon Rabiveren suoruumiin takin elämäkerta sekä Katja Regevikin & Krista Vajannon esitys viime aikoina paljon keskustelua herättäneistä Snartemon kansanvaellusajan lautanauhoista.
Object biographies – seminaarissa teeman mukaan kerrottiin esineiden elämäntarinoita. Tekstiileiden kohdalla esineiden tarinat noudattivat tuttua kaavaa: löydön jälkeen ehkä esille, sitten arkistoihin, arkistoista uudelleen tutkittavaksi ja lopulta esille.
Nostaminen arkistoista esille on edellyttänyt tekstiiliasialle omistautuneen ihmisen panosta. Riina Rammolta sitä kysyttiinkin – miten vaatekokonaisuus päätyi esille Viron kansallismuseon perusnäyttelyyn? Riina naurahti ja totesi: ”Varmaan minun takiani”.
Miksi tekstiileitä pitää erikseen lobata näytteille? Muinaiset tekstiilit eivät ole esineistöä helpoimmasta päästä.
Monesti kyse on siitä, etteivät ne kestä esillä olemista ja ne on pidettävä arkistossa esineen säilyttämiseksi. Tästä on kyse esimerkiksi Maskun paarivaatteen kohdalla. Esillepano koituisi sen kohtaloksi.
Toinen ongelma liittyy siihen, että kuntonsa takia ne eivät ole samalla tavalla näyttäviä kuin esimerkiksi saman ajan metalliesineet. Tekstiilijäänteen näkiessä voi olla vaikea kuvitella sitä millainen se oli kun se oli uusi. Aikansa ällistyttävä, satoja työtunteja ja erikoisosaamista vaatinut luksusesine näyttäytyy nykykatsojalle ruskeana riekaleena.
Tässä rekonstruktiot voivat olla avuksi. Maskun tekstiilin kopio tuo tekstiilin nykykatsojan eteen kiiltävänä, värikkääänä ja ehjänä. Se tuo vau-elämyksen, joka on museokävijälle helposti avautuva ja ehkä mieleenpainuvampi.
Entä minkä takia tekstiileitä pitää nostaa näyttelyihin? Siksi, että ilman tekstiileitä käsityksemme menneisyydestä jää vajaaksi.
Nykyihmisenä on vaikea todella ymmärtää sitä, miten paljon aikaa arkipäivästä tekstiilien tuotanto vei. Kuitujen käsittely, kehrääminen, kutominen, värjääminen ja ompelu oli osa arkea.
Samoin tekstiilien käyttö oli läsnä koko ajan:tekstiileitä tarvittiin vaatteiksi, nukkumiseen, tavaroiden kuljettamiseen ja moniin arkiseen askareeseen ruuanlaitosta pyllynpyyhintään.
Nostamalla tekstiileitä esiin nostetaan esiin myös historialle vähälle edustukselle jääviä tai näkymättömiin jääviä naisia, heidän osaamistaan ja kädenjälkeään. Naisia, jotka jättivät jälkeensä vain kasvattamansa lapset ja valmistamansa tekstiilit.
— ENGLISH ——
Last weekend, I participated for the first time as an ’independent researcher’ for a scientific seminar.
I was pleasantly out of my comfort zone speaking in a seminar in a field that is not officially my own. Even though I have come to realise that over the years I have been dedicating my time to this hobby that I probably know more about it than what I have my masters degree in.
I really enjoyed participating in the seminar. In our presentation with Mervi Pasanen and Krista Vajanto we told the story of the Masku wool intarsia and presented the experiences and research results of the project. It was nice to get so much feedback and feel like we have provoked interest.
I had the pleasure to listen to several interesting presentations, several of which were on textiles.
Ones that seem to have stuck with me most were Tudor Tailor’s Jane Malcolm-Davies”™ presentation on early modern knitting, Riina Rammo”™s presentation on the Rabivere jacket”™s biography and Katja Regevik & Krista Vajanto”™s presentation on the Snartemo tablet woven bands (that have recently been the topic of much discussion).
The Object Biographies seminar focused on stories items. In the case of textiles, the stories of the objects seemed to follow a common pattern: after the discovery they may have been displayed (or may not) then stored in the archives, then taken out of the archives, re-examined and finally displayed.
This process of rediscovering something from the archives and lifting an item into public consciousness has often required the dedication and contribution from a person interested in textiles. ”Why did the clothing items become a part of the exhibit in the Estonian national museum?”, someone asked Riina Rammo after her talk. With a smile and a small laugh, Riina said, ”Probably because of me.”
Why do textiles require special efforts to be displayed? One reason is that ancient textiles are not the easiest items to display.
Often it is a case of preservation versus display. Being displayed has its toll on an item – especially so with textiles – so the objects are kept in the archives to preserve them. This is the case with the original Masku intarsia. Displaying it would destroy the item.
Another issue is that, due to their condition, textiles are often not as spectacular looking as for example, metal objects of the same age. Looking at an ancient textile, it may be difficult to imagine and ”see” what it was like when it was new.
The astounding skill the overwhelming hours of work and the special expertise required for making and item can be lost to the eye and all the modern museum visitor sees is a brown-tinted piece of fabric.
Here reconstructions can be helpful. The Masku intarsia replica shows the textile to the contemporary viewer in it”™s (almost) full glory: shiny silver and deep colours. It gives a certain wow-experience which is easier for modern day museum visitors to see and experiece.
And why should textiles be exhibited? Because if we overlook textiles, our view of the past will be lacking a lot.
As a modern person, it is difficult to really understand how much textile production was a part of everyday life. Acquiring and processing the materials, spinning, weaving, dyeing and sewing were part of everyday life. Production was not as invisble and distant then.
Likewise, the use of textiles was present all the time: textiles were needed for clothes, sleeping, transporting goods and many everyday chores from cooking to using the toilet. By rediscovering and displaying textiles, we also provide presentation to the women who are often invisible to history.
We present the skills and labour of the women whose heritage was only the children they raised and the textiles they produced.