Jokainen käsityöläinen tietää, ettei aina tosiaan mene niinkuin Strömsössä. Joskus hommat menevät pieleen ja pahimmillaan jäävät kesken. Kaappiin jää kummittelemaan UFOja (unfinished objects eli keskeneräisiä juttuja). Ne painavat mieltä, mutta on helpottavaa tietää niin käyvän joskus kaikille.
Pari vuotta sitten ostin kivaa tummanpunaista villaa tehdäkseni napakasti istuvan 1300-luvun lopun päällysmekon, vähän samanlaisen kuin tämä vihreä. Selkäsauman istutuksessa kävi kuitenkin virhe, joka lähti kertautumaan niin, että mekko oli parantumattomasti vinksallaan vähän joka kulmasta (Kuva 1.). Olin ehtinyt ommella mekon yläosan vuorauksineen kokonaan ennenkuin tajusin etten olisi ikinä tyytyväinen mekossa. Mekontekele on pyörinyt siitä asti kaapissa.
Minulla oli nyt tarve saada jouluksi joku käsityö ja imettämiseen soveltuva päällysmekko. Kun sopivaa kangasta ei löytynyt, tuli mieleen kaapin pohjalla pyörinyt UFO. Jospa siitä saisikin jotain?
Tässä kohdin päästään luontevasti pyhään Birgittaan, Euroopan ja Ruotsin suojeluspyhimykseen. Birgittaan yhdistetään monia kiinnostavia reliikkejä, joista kiinnostavimpia ovat pellavamyssy ja viitta.
Brigitan viitasta on aika vähän tietoa verkossa, mutta siitä on hyvä artikkeli 1970-luvulla ilmestyneessä Birgittareliker-kirjasessa. Viittaa tutkittaessa paljastui, että se on alunperin ollut päällysmekko (taskuaukoista päätellen) joka oli muutettu viitaksi leikkamalla joko liian kulunut tai tiukaksi käynyt yläosa irti. Emme tietysti voi olla aivan varmoja siitä, tehtiinkö muokkaukset Birgitan aikana vai vasta myöhemmin. Kuitenkin keskiajalla yleisesti muokattiin käytettyjä vaatteita uusiksi ja Birgitan legendassakin mainitaan vaatteiden parsiminen ja korjaaminen!
Koska mekontekele oli hieman ylipitkä, Birgitan viitan logiikka kävi siihen mainiosti. Leikkaamalla ongelmallisen yläosan irti saan mekon helmaosasta vielä iloa. Työn edetessä oli kokeiltava mekkoa viittana (Kuva 2.) – istui muuten hartioilla yllättävän hyvin ja mukavammin kuin yksikään puoliympyräviitta! Viittajuttua on ehkä pakko kokeilla kun jostain sopivasta mekosta aika jättää.
Saksin yläosan irti, poistin vuorauksen, laitoin hartiat uudestaan, suoristin etusauman ja avasin kylkiin hiha-aukot (Kuva 3). Kuvasta jo näkeekin millainen mekko on tulossa.
Leikkelin helmaan lisäkiiloja ja käytin hihoihin varatun kankaan leikkaamalla pienen hupun. Pääsen testaamaan pähkäilemääni uudenlaista hupun kaavaa nyt tässä samalla. Kankaasta jäi jäljelle A4:sen kokoinen pala ja kourallinen suiruja.
*****
Every craftsperson knows that things don’t always work out as intended. Projects mess up and in some cases you give up on them and they end up as UFOs or unfinished objects fairly permanently. That sucks, but it helps knowing that it happens to us all.
Two years ago I purchased lovely red wool to make a tight fitting late 14th century surcoat, kind of like my green one. Something happened during the fitting and the mishap sort of exploded all over the dress, making it fit in an unsatisfactory way overall (picture 1). I’d sewn up most of the bodice and a lining when I realised I would never be happy in it.
Fast forward to now. I needed two things: A project for the holidays and a surcoat I can breast feed in. I had had trouble finding a  suitable fabric. Then I remembered my UFO dress. Perhaps it could turn into something useful after all?
This is where we get to St Birgitta of Vadstena, Sweden – the patron saint of Sweden and Europe. Birgitta has quite some interesting relics attributed to her. My favourites are her famous cap and her cloak.
There is not a lot of information on the cloak that is available online, but there is a thorough article on it in a book from the 1970’s called Birgittareliker. When the cloak was examined, it was discovered that it had originally been a surcoat (because it had pocket slits) and it had been converted into a cloak by cutting off the tight fitting bodice part, probably because it had either become too tight or too worn. There is no way to tell whether this had been done during Birgitta’s time or later, but it is a contemporary practice to recycle old clothes by modifying them AND Birgittas legend does mention her affection for mending garments.
Because my dress was a little on the long side, applying the Birgitta-method to it worked splendidly. Cutting off the problematic top part meant I could still use the hem! As I was working on it, I had to try out how it worked as a cloak (picture 2) and somewhat to my suprise, it was really nice. It fit much better than any of my half circle cloaks. When a dress wears out, I think I will have to try making it into a cloak.
What I have done this far is: remove the lining, cut off a bit of the bodice, cut armscyes into the sides of the dress, repin the shoulders and straighten out the fron seam. In the picture (3.) you can already see the kind of dress it is shaping up to be. I had some fabric I had reserved for sleeves, but since this will be a sleeveless surcoat, I could use it to make some gores for the hem and there was even enough for a little hood. (I have made a new pattern I am eager to try out.) It was fabric tetris at it’s finest, but I even had an about A4 size piece of excess fabric when I finished.